Ohituksia

Östen-Pösten pääsi tänään kahdestaan lenkkeilemään mun kanssa, kun Östenin lähtö kesti taas niin kauan, että muu porukka (äitini ja kaksi muuta koiraa) ei jaksanut enää odottaa ja lähti jo edeltä käsin. Lähtötilanne meni jotenkin näin, että oltiin pakkailemassa koiria autoon, kun Östeniä alkoi yhtäkkiä jännittää. Se heilutti häntää, mutta väisti kun menin lähemmäs ja yritin sanoa Östenille, että tule vain. Lopputulos oli se, että Östen pujahti auton alle, ja minä ajattelin, että käynpä hakemassa pipon tässä välissä. No Östenhän pujahti taloon sisälle samalla ja meni telttaansa. Yleensä se tarkoittaa sitä, että se olisi mielellään lähdössä, mutta pitäisi päästä sillä teltalla. Teltalla ei kuitenkaan voi kantaa Östeniä, vaan Östen piti houkutella pois sieltä ensin. Kun Östen tuli teltasta ja tajusi että muut olivat jo lähteneet, niin sitten sille tuli paha mieli. Östen kuitenkin ilahtui kun näki, että lähdetään sitten kahdestaan kuitenkin.

Lenkillä tuli koira vastaan, jonka omistajat nostivat syliinsä ohitustilanteen ajaksi. Tämä ohitus meni hyvin. Östeniä ei häirinnyt tippaakaan vastaantulevien sylissä oleva koira. Östen otti katsekontaktia, ja kun se katseli eteenpäin, testailin sitä pyytämällä katsekontaktia. Östen oli täysin rento ja otti katsekontaktin heti sitä pyydettäessä.

Myöhemmin vastaan tuli kaksi cavalieria, jotka myös rähjäsivät ja kiskoivat hihnassa. Östen rähisi, mutta taas kesken rähinän otti sen katsekontaktin, jatkoi rähinää, otti katsekontaktin ja lopetti rähinän. Östen kävi tällä kertaa kuitenkin kierroksilla vielä pitkän aikaa, haisteli maata ja poukkoili remmissä ja sen sellaista.

Tämä ohitus ei ollut paras meidän ohituksista, mutta edelleen suunta on oikea, kun kuitenkin välillä aina tuntuu lamppu syttyvän, että olihan sitä olemassa joku toinenkin keino...

Kotiintulo-rituaalit

Östenistä riittää kerrottavaa. Esimerkiksi nämä kotiinpaluu-tilanteet on aika mielenkiintoisia. Kun saavun kotiin jostakin, kaikki koirat tulevat vastaan. Siinä ne hyppivät onnellisina ja joskus ne jopa "vikisevät", kun ovat niin tyytyväisiä kotiinpaluustani. Östen käy ovella vastassa myös muiden mukana. Sekin kiljaisee riemusta pari kertaa ja sen jälkeen katoaa jonnekin, yleensä olohuoneeseen, vaikka muut jäävät vielä tervehtimään tulijaa.

Kun menen etsimään Östeniä, niin se löytyy yleensä aina olohuoneesta pöydän alta. Östenillä on sukka suussa (se löytää niitä aina jostain tai hakee vaikka kaapista) ja häntä heiluttaa koiraa. Se vaikuttaa niin onnelliselta, että se ei enää tiedä, mitä tekisi. Ihan kuin se pelkäisi räjähtävänsä, jos vielä tapahtuu lisää kivoja asioita.

Tilanne vaikuttaa aivan siltä, että Östen on onnellinen, että minä tulen kotiin, mutta jostain syystä sen täytyy vetäytyä siitä tilanteesta. Näissä tilanteissa Östen kantaa aina jotakin, yleensä sitä sukkaa. Vastaavaa tavaroiden kantamista esiintyy käsittääkseni usein stressaavilla koirilla, kun ne pyrkivät lieventämään stressiä. Muuten Östen seisoo olohuoneen pöydän alla hiirenhiljaa, ja kun tulen sitä katsomaan, alkaa hurja hännänheilutus ja uskomattomat riemuloikat, leikkimurina ja lelujen heittely.

Voisiko olla mahdollista, että Östen ei kovin hyvin kestä tunnetiloja? Onko koirilla tunnetiloja, kuten ihmisillä? Östen vaikuttaa ihan siltä, että se kokee kaiken niin täysillä, että se aivan sattuu, oli sitten kysymys hyvästä tai pahasta. Ihan niin kuin se olisi täysi vesiastia, joka läikkyy yli jos vain vähänkin heilauttaa.

Onnistunut koiran kohtaaminen ja pistopäivä

Tänään lähdettiin isommalla porukalla lenkittämään koiria eräälle laavulle. Sinne saapui myös tuttavien koira, jota Östen ei ollut aiemmin tavannut. Toista koiraa hiukan jännitti, kun vastassa oli kolmen terrierin jengi, ja kaikki tietysti irti. Tämä tuttujen koira viestitti meidän piskeille, että pysykääs vähän kauempana. Östen kiersi koiraa kiinnostuneena, mistä syystä pelkäsin hiukan, että toisen koiran karkottavat signaalit saavat Östenin rähjäämään. Huusin Östenin pois tilanteesta, ja uskomatonta mutta totta: Östen tuli minun luokseni!

Östen ei hyökännyt, ei räyhännyt, ei rähjännyt, ei mitään! Östen oli niin rauhallinen ja ihana, ettei kukaan olisi voinut ongelmakoiraksi tunnistaa! Tämä kaikki ylittää jo oman ymmärrykseni. Yksi asia on kuitenkin varmaa: Naksuttimesta en luovu koskaan!

Ulkoilun jälkeen piti taas pistää Östeniä. Pistoksen jälkeen Östen on taas nukkunut. Kaikki on siedätyshoidon suhteen sujunut hyvin. Östen on voinut hyvin kahta kertaa lukuunottamatta. Östen kuitenkin kutisee ihan niin kuin ennenkin, joten vielä en voi ainakaan hehkuttaa, että siedätyksestä olisi ollut apua. Yritän silti säilyttää vahvan uskon lääkeiden tehoon. Vielä ne tehoaa ja Östen paranee! Nyt ei saa lakata uskomasta.

Juhlat jatkuvat! :D

Pari päivää sitten Östen oli taas niin hienosti lenkillä! Jouduimme tilanteeseen, missä oli pakko ohittaa toinen koira. Onneksi tie oli melko leveä. Östen käveli hienosti vierellä ja otti katsekontaktin, kun lähestyimme toista koiraa. Minä naksutin ja palkkasin parin askeleen välein katsekontaktista. Vaikuttaisi siltä, kuin Östen alkaisi tajuamaan, että vieras koira on vihje katsekontaktille, sillä se on alkanut tarjoamaan tätä katsekontaktia jonkin verran myös omatoimisesti. Kuitenkin kun toinen koira oli ihan kohdallamme, rähisi Östen ihan pienen hetken, ja heti kun olimme kävelleet toistemme ohi, otti Östen jälleen katsekontaktin ja käveli kauniisti vierellä. Rähinän aikana, sanoin tiukkaan sävyyn "mennään" ja jatkoin matkaa eteenpäin vilkaisematta kertaakaan toista koiraa. Östenkään ei enää kurkkinut taakse päin toisen koiran perään ja muutenkin se rauhoittui ja rentoutui todella nopeasti. Ohituksen jälkeen, kun Östen otti taas katsekontaktin ja käveli pois päin koirasta, naksutin taas ja palkkasin.

Hassua, miten nyt on alkanut tulokset näkymään, vaikka metodia ollaan harjoiteltu jo melko kauan. No, minä en välitä ajasta tai työmäärästä. Pääasia on, että olemme saaneet toivottuja tuloksia!

Lisää edistystä

Seuraavalla lenkillä Östen ylitti itsensä täysin! Kävelimme jalkakäytävällä, mihin liittyy pieni polku. Näin, että tuolta polulta oli tulossa koira jalkakäytävälle. Käännyin Östenin kanssa takaisin samaan suuntaan, mistä olimme tulleet.

Östen kääntyi kuitenkin vielä kurkkaamaan taaksemme, että mitä siellä nyt oli, kun piti kääntyä. Tähän mennessä toinen koira oli ehtinyt jo kävelytielle. Östen haukahti kerran lyhyesti ja kun annoin ymmärtää, että olen nähnyt koiran, mutta haluan silti jatkaa matkaa, jatkoi Östen kaikessa rauhassa matkaa minun vierelläni eri suuntaan. Östen ei siis rähissyt, vaan haukahti kerran, ihan niin kuin ilmoittaakseen, mitä näki. Uskomatonta. Minun riemullani ei ollut mitään rajaa tuossa tilanteessa.

Tästä käytöksestä Östen sai jackpotin. Loppulenkki olikin Östenin mielestä tosi mukava, koska palkitseminen vain jatkui ja jatkui. Makupaloja se sai kourallisen ja koko loppulenkki kuljettiin leikkien ja koiraa kehuen. Östen oli selvästi ylpeä itsestään ja suorituksestaan.

Ja naksutinkoulutus toimii!!! :)

Ensimmäinen iso edistysaskel tapahtui parisen viikkoa sitten. Östen oli ollut hetken vanhemmillani hoidossa. Siellä se ei ollut tavannut vieraita koiria, ainoastaan vanhempieni terrierin sekä suomenajokoiran. Östen on tottunut viettämään aikaa myös vanhempieni luona, joten ei siinä ollut mitään sen ihmeellisempää. Nyt halusin kuitenkin viettää pari päivää Östenin kanssa kahdestaan, joten vein pennun isän ja äidin luo ja hain Östenin takaisin kotiin.

Östen oli tosi iloinen kun päästiin viettämään aikaa kahdestaan, mutta se nyt on aina ollut muutenkin iloinen päästessään kotiin. Kaikki oli kuitenkin ihan tavallista. Lähdin sitten lenkille Östenin kanssa ihan niin kuin ennenkin. Lenkillä eräässä risteyksessä vastaan tuli koira. Östen katsoi ihan rauhallisesti tätä vastaantulevaa koiraa. Naksuttelin rauhallisesti Östenille, sillä häntä ja korvat olivat ihan rennosti. Östen ei kuitenkaan kääntynyt ottamaan makupalaa naksun jälkeen, mutta ajattelin, että se on sitten herran oma valinta. Kun toinen koira pääsi noin kymmenen metrin päähän meistä, alkoi Östen rähisemään. Se nyt ei ollut sinänsä mikään yllätys. Minä annoin koiran rähjätä ja aloin odottamaan, että saisin naksauttaa edes ihan pienen rauhoittavan signaalin, tai edes puolen sekunnin tauon rähjäämisessä.

Yhtäkkiä tapahtui kuitenkin jotain melko odottamatonta. Kesken rähjäämisen Östen kääntyi katsomaan minua, minä naksautin ja palkkasin, jonka jälkeen Östen kääntyi takaisin toisen koiran suuntaan ja jatkoi rähjäämistä. Kuitenkin jo ihan parin sekunnin kuluttua Östen lopetti rähjäämisen aivan yhtäkkiä ja kääntyi minuun päin, istui eteeni ja otti vahvan katsekontaktin. Juuri samalla hetkellä oli tuo vieras koira noin kolmen metrin päässä meistä, jonka jälkeen koira lähti isäntineen pois päin meistä. Naksutin ja palkkasin rauhalliseen tahtiin Östeniä. Sitten sanoin Östenille, että "mennään", jonka jälkeen se lähti kävelemään ihan rauhassa vierelläni, eri suuntaan siitä koirasta, katsomatta kertaakaan taakseen.

Kyllä meillä oli juhlat sen lenkin jälkeen!

Östen ratkaisee ongelman

Östen ei ole koskaan ollut mitenkään pitkäpinnainen kaveri. Parhaiten sen on huomannut Östenin suhtautumisesta borderpentuun, joka muutti meille elokuussa 2008. Lauman muut koirat jaksavat murista ja varoitella pentua aivan loputtomiin asti, kun pentu on liian tunkeileva ja ylittää rajansa. Östen sen sijaan on säikyttänyt pennun lukuisia kertoja ärähtämällä rajusti ja joskus jopa näykkäämällä. Pentu on toki ansainnut nämä Östenin kurinpalautukset, mutta eipä se silti ole kivaa katseltavaa.

Noin kuukausi sitten Östen yllätti täysin. Östen leikki selällään lattialla äitini kanssa, kun pentu tuli ympärille sotkemaan leikkiä. Östenillä alkoi pinna selvästi kiristymään, ja juuri kun odotin Östenin ärähtävän pennulle, ja säikähdin, että nyt saattaa pentu saada jopa hammasta, Östen nappasikin lattialta köyden suuhunsa, ja alkoi raivokkaasti heitellä köyttä ympäri taloa. Samalla Östen murisi ja yhtäkkiä tämä lelun heittely muuttui leikiksi pennun kanssa. Se oli kyllä niin hienoa katseltavaa, että itku meinasi tulla. Östen sai tietysti isot kehut, mikä ilmeisesti johti siihen, että seuraavassa ongelmatilanteessa Östen turvautui jälleen lelun heittelyyn. Östen oli löytänyt vaihtoehtoisen käytöstavan ongelmatilanteeseen, ja koki sen palkitsevaksi.

Ensimmäinen rauhoittava signaali

Ensimmäisenä rauhoittavana signaalina aloin opettamaan Östenille katsekontaktia. Ideana oli opettaa Östen katsomaan pois päin muista koirista. Ajattelin, että katsekontakti minuun olisi riittävän yksiselitteinen tehtävä. Pelkillä makupaloilla tuo ei ole koskaan onnistunut, vaikka sitäkin olin aiemmin yrittänyt. Naksuttimen tuoma tarkkuus palkkauksen ajoitukseen on ilmeisesti ollut se syy, miksi katsekontakti nyt onnistui paremmin. Tätä katsekontaktia on nyt harjoiteltu hieman yli puoli vuotta.

Aloitin kotona sisällä vahvistamaan katsekontaktia. Östen osasi katsekontaktin jo ennestään, mutta naksuttimen lisääminen tähän vanhaan tuttuun asiaan piti harjoitella uudestaan. Kun katsekontakti onnistui joka huoneessa, ja kun vihjeen jälkeen Östen otti välittömästi katsekontaktin, oli aika siirtyä ulos harjoittelemaan.

Ensimmäiset harjoitukset tehtiin kerrostalon sisäpihalla, missä ei ollut kovin suuri todennäköisyys törmätä toisiin koiriin. Lisäksi sisäpihalta oli hyvä näkyvyys tielle, missä koiria liikkui enemmän. Näin pystyin varmistamaan välimatkan muihin koiriin ensimmäisten ulkoharjoitusten aikana ja vältin suorat kontaktit toisiin koiriin. Kun Östen pystyi vaihtamaan rähinän katsekontaktiin koirien ollessa kauempana kuin 50 metrin päässä, aloin siirtämään harjoitusta lenkkipoluille, missä normaalisti kävimme ja etäisyys toisiin koiriin oli pienempi.

Huomasin, että pelkkä katsekontaktin naksuttaminen ei riittänyt, vaikka olin yrittänyt tehdä alkuharjoitukset kunnolla. Jos toiset koirat pääsivät yllättämään, Östen alkoi taas rähisemään, eikä pystynyt ottamaan katsekontaktia. Näin ollen päätin naksuttaa myös kaikki pienen pienet eleet, esimerkiksi korvien tai hännän rento asento, tai jos rähinä oli jo alkanut, naksutin myös silloin, jos Östen hiljeni edes pienen pieneksi hetkeksi.

Tulokset ovat olleet kaiken aikaa parempia, joten harjoituksia kannattaa jatkaa. Östen on edelleen rähjännyt lenkillä, mutta aloittanut rähinän myöhemmin kuin ennen, mikä on antanut minulle enemmän aikaa toimia ja tehdä ratkaisuja, esimerkiksi sen suhteen jatkammeko matkaa suoraa toisia koiria kohti, vai käännymmekö eri suuntaan. Lisäksi Östen on lopettanut rähinän nopeammin kuin ennen. Ennen rähinää riitti niin kauan, että toinen koira oli varmasti hävinnyt näköpiiristä, mutta nyt riittävä etäisyys riittää siihen, että Östen lopettaa rähinän. Ennen Östen kävi kuumana koko loppulenkin, jos se oli joutunut lenkillä rähjäämään, mutta nyt se pystyy rentoutumaan paljon nopeammin kiihdyttävän tilanteen jälkeen. Näiden tilanteiden päätteeksi se ottaa yleensä pyytämättä katsekontaktin, eikä luovu siitä ennen kuin ollaan kotona.

Samaan aikaan kun olen opettanut katsekontaktia Östenille, olen opettanut sille myös helppoja leikkejä naksuttimen avulla, jotta saisin sen aktivoitumaan passivoivan kolinapurkki-metodin jälkeen. Näistä leikeistä on ollut paljon apua Östenin itseluottamukselle. Se uskaltaa nyt paremmin kokeilla asioita, mistä se on ennen pelännyt saavansa rangaistuksen. Tämä itseluottamus tuntuisi näkyvän positiivisesti myös lenkillä kohdatessa toisia koiria. Tilanteet eivät tunnu olevan enää niin pelottavia Östenille. Tällä hetkellä en tiedä rähjääkö Östen koiria ohitettaessa pelkoaan, vaan rähjääkö se siitä syystä, että se on oppinut rähjäämään.

Tie naksutinkoulutuksen pariin

Ennen kuin kuulin naksuttimesta mitään, kuulin, että agilityn kontaktiesteillä voi käyttää apuna kosketusalustaa, joka vähitellen häivytetään pois. Sen jälkeen kuulin, että palkkauksen ajoitusta voi parantaa naksuttimen avulla. Silloin en tiennyt, että naksuttimella tai kosketusalustalla voisi ylipäätään olla mitään muuta virkaa. Hankin kuitenkin naksuttimen Östenille heti kun se muutti kasvattajalta minulle.

Naksuttimen kanssa pääsin alkuun Lindroosin Sinin kotisivuilta löytyvien ohjeiden avulla. Sieltä sain myös selville sen, että naksutinta voi käyttää myös moneen muuhun tarkoitukseen. Jossain vaiheessa huomasin, miten tehokas kapistus tuo pieni muovirasia on. Silloin alkoi tuntumaan, että tarvitsen lisää tietoa naksutinkoulutuksesta, ennen kuin voin tehokkaasti hyödyntää naksutinta koulutuksessa. Jätin naksuttimen tuolloin sivuun tarkoituksena joskus oppia siitä enemmän.

Naksutin palasi meidän elämään Tuure Tuomiston ansiosta huhtikuussa 2008. Otin silloin yhteyttä Tommy Wirénin, koska elämä Östenin kanssa oli vaikeutunut entisestään - kiitos kolinapurkkien ja ilmanpainepumppujen-. Tommy ehdotti, että testaisimme Tuomiston Tuuren johdolla vastaehdollistamista Östenille. Tuure laittoi minut töihin, ja ennen kuin testasimme vastaehdollistamista, piti minun opiskella koirankoulutuksen perusteita. Luin kasapäin kirjoja, nettisivuja ja katsoin hyviä koirankoulutusvideoita. Silloin sain myös vinkin kirjasta nimeltä Click to Calm, jonka on kirjoittanut Emma Parsons.

Vastaehdollistamista kokeiltiin, mutta se ei valitettavasti Östenin kohdalla toiminut toivotulla tavalla. Silloin alkoi totuus valkenemaan siitä, että Östen on kipukoira. Se oli paljon rauhallisempi ja rähisi vähemmän kun se oli fyysisesti paremmassa kunnossa. Silloin kun allergian aiheuttamat kivut olivat pahemmat, ei Östen reagoinut koulutukseen mitenkään.

Keväällä 2008 löysin myös eläinnaturopaatin. Hänen ruokintaohjeidensa mukaan Östen saatiin hetkellisesti parempaan kuntoon. Tuolloin iskin naksuttimeni kanssa väliin ja aloin opettamaan Östenille rauhoittavia signaaleja. Kiitos tuon loistavan kirjan ja Tuuren vinkin lukea tuo kirja, Östenin kanssa ollaaan saatu uskomattomia tuloksia aikaan. Rähinä ei ole enää ollenkaan niin voimakasta ja aggressiivista kuin ennen. Naksuttimesta tuntuisi löytyneen lopultakin se ratkaisu Östenin käytösongelmiin.

Heitä sitä vaikka purkilla!

Koska Östeniä ei selvästikään voinut kouluttaa kuten aikaisempia koiriani, aloin etsimään muita menetelmiä. Tietoa etsin netistä ja koirakirjoista, ja kyselin tietysti muilta koiraharrastajilta neuvoja ja vinkkejä. Joka puolelta alkoi nousemaan esille sanat "johtajuus" ja "susilauma".

Olen opettanut kaikki koirani niin, että ne saavat aloittaa ruokailun vasta kun ovat kysyneet luvan. Laitan siis ruokakupin maahan, jonka jälkeen koira istuu ja katsoo minua, kunnes annan luvan syödä. Mutta uusien johtajuus-ajatusten mukaan, nyt piti lisäksi kulkea ovista ennen koiraa, syödä itse ennen kuin ruokkii koiran, koira ei saisi tulla kuin luvan kanssa sohvalle/sängylle jne. Näitähän aloin sitten noudattamaan, mutta ei tuo Östen silti lopettanut rähinäänsä. Olin siis kovasti avun tarpeessa, ja silloin kuin tilauksesta julkaistiin Koirankorjauskirja. Kirjan luettuani, olin aivan varma, että kolinapurkki on ratkaisu.

Kirjan ohjeiden mukaan pidin Östeniä huomiotyhjiössä, jonka jälkeen kokeilin heilauttaa kolinapurkkia kun Östen rähjäsi lenkillä. Koira meni siitä äänestä täysin lukkoon, eikä uskaltanut enää kävellä eteen ei taakse. Rähinä kylläkin loppui. Sen jälkeen en enää käyttänyt purkkia, mutta otin yhteyttä erääseen henkilöön, joka opettaa näitä kolinapurkki-menetelmiä. Näin lähdin siis toiselle puolelle Suomea korjaamaan koiraani. Östenin kovuutta testattiin jollain liukuvalla ihmisennäköisellä olennolla. Östen meinasi aluksi käydä kiinni tuohon rakennelmaan, mutta sen jälkeen ei uskaltanut tulla lähellekään tuota viritelmää. Yritin houkutella Östeniä haistelemaan sitä, mutta ei toivoakaan, että se olisi tullut.

Sain ohjeeksi käyttää ilmanpainepumppua, joka on hieman pehmeämpi rankaisu- ja pelottelumuoto kuin kolinapurkki. Tämä tuntui myös toimivan. Östen lopetti rähjäämisen ja sen sijaan käveli vierellä tai minun takanani piilossa erittäin alistuneen näköisenä. Eli aina kun tuli koira vastaan, ja Östen näki sen, suhautin ilman painepumpusta ilmaa. Tämä ei fyysisesti satuttanut koiraa millään tavalla, joten suostuin käyttämään tätä metodia.

Kuukauden se toimikin, jonka jälkeen Östen lakkasi reagoimasta pumppuun. Sen jälkeen Östen rähjäsi toisille koirille kuten ennenkin. Sen lisäksi Östen alkoi pelkämään lapsia, jotka istuivat pulkassa ja rähjäsi niillekin. Lopetin pumppupullon käyttämisen, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Pari kuukautta myöhemmin Östen alkoi reagoimaan jälkikäteen positiiviseen rankaisuun. Östen ei enää uskaltanut tulla eteiseen, että saisin laitettua sille remmin kaulaan. Kun remmi kilahtaa Östen juoksee sängyn alle piiloon, vaikka remmillä sitä ei ole koskaan rankaistu. Vaikuttaa siltä, että Östen reagoi remmin kilahdukseen. Säilytin ilmanpainepumppua eteisen hyllyllä, ja otin sen yleensä taskuuni toisella kädellä samaan aikaan kun otin toiseen käteeni Östenin remmin. Koira oli siis ehdollistunut remmin kilahdukseen, ja uskoi että siitä seuraa pumppupullon näkeminen. Pelkästään tuon kapistuksen näkeminen oli siis Östenille rankaisu. Eteisen pelkoa ja remmin kilahduksen pelkoa Östenillä on ollut välillä vieläkin, vaikka ilmanpainepumppua on käytetty vain kuukauden ajan syksyllä 2007. Samoin Östen menee välillä ihan lukkoon paikoissa, joissa olen suhauttanut ilmaa rankaisuksi. Kuinka pahaa jälkeä olisin saanut aikaan kolinapurkilla, jos tämä lievempikin väline sai näin suuria traumoja aikaan?

Tällä kolinapurkkimetodilla sain aikaiseksi ainoastaan todella syvän kuilun itseni ja koirani välille. Luottamus on kärsinyt suuresti, ja tekee todella kipeää katsella, miten koira pelkää uloslähtö-tilannetta. Tämä kolinapurkki-metodi saattaa toimia joillakin muilla, mutta Östen on siihen ehdottomasti liian pehmeä. Toivon todellakin, että koiranomistajat miettisivät kaksi kertaa ennen kuin alkavat heitellä millään purkeilla koiriaan. Hyvin harva tuntee riittävän hyvin koiransa, erottaakseen onko kysymyksessä pehmeä vai kova koira. Itse kadun tätä kokeilua enemmän kuin mitään muuta, ja siksi pidän tärkeänä kertoa eteenpäin myös näistä negatiivisista kokemuksista tämän metodin osalta.

Kiitos erittäin fiksun ja taitavan serkkutyttöni, Östen on saatu uudestaan luottamaan lapsiin. Se kävi hyvin nopeasti. Uloslähtötilannetta opetellaan edelleen naksuttimella.

Näin se tehtiin vuonna 1992

Viimeinkin pääsen kertomaan koulutusmetodeista, joihin olen tutustunut, ja pääsen kommentoimaan mitä mieltä olen niistä.

Vuonna 1992 pitkäaikainen haaveeni toteutui, ja sain ensimmäisen "sisäkoiran", sekin oli borderterrieri. Ajokoiriahan meillä oli ollut kotona aina, mutta niitä ei juurikaan koulutettu mitenkään, ja ne asuivat ulkona häkissä, joten se ei tuntunut ihan samalta.

Olin innokas touhuamaan uuden ystäväni kanssa ja aloin saman tien käymään koirakoulussa koirani kanssa. Koirakouluun menin aina intoa puhkuen ja palasin sieltä itku kurkussa, kun kaikkien muiden koirat tottelivat ja kehittyivät, kun taas tämä terrierin kovapää teki aivan mitä sattuu. Sisukkaasti menin kuitenkin joka viikko uudestaan ja uudestaan nöyryyttämään itseäni.

Tuolloin koiraa palkittiin makupaloilla, kun se teki oikein. Jos koira ei totellut, niin silloin sanottiin "ei", jos ei tehonnut, niin pidettiin poskipuhuttelu, eli otettiin koiraa poskista kiinni, otettiin tiivis katsekontakti ja puhuttiin moittivalla äänellä. Jos tämä ei tehonnut, niin sen jälkeen koira selätettiin. Mistään johtajuudesta ei ollut tietoakaan, eipä kyllä oikein mistään muustakaan. Välillä koiralle huudettiin kovaan ääneen, jos se vaikka sillä uskoisi vähän paremmin.

Koirasta tuli täydellinen. Se oli aina irti, ei koskaan karannut, ja siinä ei yksinkertaisesti ollut mitään moitittavaa. En kuitenkaan usko, että edellä mainituilla metodeilla olisi ollut osuutta asiaan. Minä olin tuolloin teini-ikäinen, ja minulla oli tarve näyttää kaikille, että minun koira onkin vähän parempi, kuin muiden koirat. Kun koirani remmi katosi, päätin olla kokonaan käyttämättä remmiä. Koira oli sen jälkeen aina irti. Tarjosin sille vaihtoehdon lähteä, jos mieli tekee, mutta jostain syystä sen mielestä oli ihan kivaa liikkua minun seurassa. Koira oli mukana lähes joka paikassa, ja ilmeisesti virikkeiden määrä oli niin runsas, että sen ei tarvinnut keksiä niitä itse.

Seuraavan koirani koulutin samoin metodein, ja siitäkin tuli ihan fiksu koira. Östenin kanssa nämä metodit olivat täysin pois suljettuja. Se meni ihan lukkoon jos sitä yritti vaikka vaan leikittää selälle. Onneksi tajusin kokeilemattakin, että tällainen alistusmetodi olisi ollut erittäin tuhoisa minun ja Östenin suhteelle. 90-luvun metodit eivät siis missään nimessä kuulu enää minun ja koirieni elämään, ja nämä selätykset olisi saanut jäädä kokonaan kokeilematta. Tuolloin olin vain niin nuori ja kokematon, etten osannut kritisoida mitään. Ja kun nämä keinot olivat ensimmäisen koiran kanssa toimineet niin hyvin, oli luonnollista jatkaa samalla tavalla myös seuraavan koiran kanssa. Östen on kolmas koirani, ja vasta Östen on saanut minut ajattelemaan, että on pakko olla olemassa jokin muukin keino.