Ensimmäinen rauhoittava signaali

Ensimmäisenä rauhoittavana signaalina aloin opettamaan Östenille katsekontaktia. Ideana oli opettaa Östen katsomaan pois päin muista koirista. Ajattelin, että katsekontakti minuun olisi riittävän yksiselitteinen tehtävä. Pelkillä makupaloilla tuo ei ole koskaan onnistunut, vaikka sitäkin olin aiemmin yrittänyt. Naksuttimen tuoma tarkkuus palkkauksen ajoitukseen on ilmeisesti ollut se syy, miksi katsekontakti nyt onnistui paremmin. Tätä katsekontaktia on nyt harjoiteltu hieman yli puoli vuotta.

Aloitin kotona sisällä vahvistamaan katsekontaktia. Östen osasi katsekontaktin jo ennestään, mutta naksuttimen lisääminen tähän vanhaan tuttuun asiaan piti harjoitella uudestaan. Kun katsekontakti onnistui joka huoneessa, ja kun vihjeen jälkeen Östen otti välittömästi katsekontaktin, oli aika siirtyä ulos harjoittelemaan.

Ensimmäiset harjoitukset tehtiin kerrostalon sisäpihalla, missä ei ollut kovin suuri todennäköisyys törmätä toisiin koiriin. Lisäksi sisäpihalta oli hyvä näkyvyys tielle, missä koiria liikkui enemmän. Näin pystyin varmistamaan välimatkan muihin koiriin ensimmäisten ulkoharjoitusten aikana ja vältin suorat kontaktit toisiin koiriin. Kun Östen pystyi vaihtamaan rähinän katsekontaktiin koirien ollessa kauempana kuin 50 metrin päässä, aloin siirtämään harjoitusta lenkkipoluille, missä normaalisti kävimme ja etäisyys toisiin koiriin oli pienempi.

Huomasin, että pelkkä katsekontaktin naksuttaminen ei riittänyt, vaikka olin yrittänyt tehdä alkuharjoitukset kunnolla. Jos toiset koirat pääsivät yllättämään, Östen alkoi taas rähisemään, eikä pystynyt ottamaan katsekontaktia. Näin ollen päätin naksuttaa myös kaikki pienen pienet eleet, esimerkiksi korvien tai hännän rento asento, tai jos rähinä oli jo alkanut, naksutin myös silloin, jos Östen hiljeni edes pienen pieneksi hetkeksi.

Tulokset ovat olleet kaiken aikaa parempia, joten harjoituksia kannattaa jatkaa. Östen on edelleen rähjännyt lenkillä, mutta aloittanut rähinän myöhemmin kuin ennen, mikä on antanut minulle enemmän aikaa toimia ja tehdä ratkaisuja, esimerkiksi sen suhteen jatkammeko matkaa suoraa toisia koiria kohti, vai käännymmekö eri suuntaan. Lisäksi Östen on lopettanut rähinän nopeammin kuin ennen. Ennen rähinää riitti niin kauan, että toinen koira oli varmasti hävinnyt näköpiiristä, mutta nyt riittävä etäisyys riittää siihen, että Östen lopettaa rähinän. Ennen Östen kävi kuumana koko loppulenkin, jos se oli joutunut lenkillä rähjäämään, mutta nyt se pystyy rentoutumaan paljon nopeammin kiihdyttävän tilanteen jälkeen. Näiden tilanteiden päätteeksi se ottaa yleensä pyytämättä katsekontaktin, eikä luovu siitä ennen kuin ollaan kotona.

Samaan aikaan kun olen opettanut katsekontaktia Östenille, olen opettanut sille myös helppoja leikkejä naksuttimen avulla, jotta saisin sen aktivoitumaan passivoivan kolinapurkki-metodin jälkeen. Näistä leikeistä on ollut paljon apua Östenin itseluottamukselle. Se uskaltaa nyt paremmin kokeilla asioita, mistä se on ennen pelännyt saavansa rangaistuksen. Tämä itseluottamus tuntuisi näkyvän positiivisesti myös lenkillä kohdatessa toisia koiria. Tilanteet eivät tunnu olevan enää niin pelottavia Östenille. Tällä hetkellä en tiedä rähjääkö Östen koiria ohitettaessa pelkoaan, vaan rähjääkö se siitä syystä, että se on oppinut rähjäämään.

Tie naksutinkoulutuksen pariin

Ennen kuin kuulin naksuttimesta mitään, kuulin, että agilityn kontaktiesteillä voi käyttää apuna kosketusalustaa, joka vähitellen häivytetään pois. Sen jälkeen kuulin, että palkkauksen ajoitusta voi parantaa naksuttimen avulla. Silloin en tiennyt, että naksuttimella tai kosketusalustalla voisi ylipäätään olla mitään muuta virkaa. Hankin kuitenkin naksuttimen Östenille heti kun se muutti kasvattajalta minulle.

Naksuttimen kanssa pääsin alkuun Lindroosin Sinin kotisivuilta löytyvien ohjeiden avulla. Sieltä sain myös selville sen, että naksutinta voi käyttää myös moneen muuhun tarkoitukseen. Jossain vaiheessa huomasin, miten tehokas kapistus tuo pieni muovirasia on. Silloin alkoi tuntumaan, että tarvitsen lisää tietoa naksutinkoulutuksesta, ennen kuin voin tehokkaasti hyödyntää naksutinta koulutuksessa. Jätin naksuttimen tuolloin sivuun tarkoituksena joskus oppia siitä enemmän.

Naksutin palasi meidän elämään Tuure Tuomiston ansiosta huhtikuussa 2008. Otin silloin yhteyttä Tommy Wirénin, koska elämä Östenin kanssa oli vaikeutunut entisestään - kiitos kolinapurkkien ja ilmanpainepumppujen-. Tommy ehdotti, että testaisimme Tuomiston Tuuren johdolla vastaehdollistamista Östenille. Tuure laittoi minut töihin, ja ennen kuin testasimme vastaehdollistamista, piti minun opiskella koirankoulutuksen perusteita. Luin kasapäin kirjoja, nettisivuja ja katsoin hyviä koirankoulutusvideoita. Silloin sain myös vinkin kirjasta nimeltä Click to Calm, jonka on kirjoittanut Emma Parsons.

Vastaehdollistamista kokeiltiin, mutta se ei valitettavasti Östenin kohdalla toiminut toivotulla tavalla. Silloin alkoi totuus valkenemaan siitä, että Östen on kipukoira. Se oli paljon rauhallisempi ja rähisi vähemmän kun se oli fyysisesti paremmassa kunnossa. Silloin kun allergian aiheuttamat kivut olivat pahemmat, ei Östen reagoinut koulutukseen mitenkään.

Keväällä 2008 löysin myös eläinnaturopaatin. Hänen ruokintaohjeidensa mukaan Östen saatiin hetkellisesti parempaan kuntoon. Tuolloin iskin naksuttimeni kanssa väliin ja aloin opettamaan Östenille rauhoittavia signaaleja. Kiitos tuon loistavan kirjan ja Tuuren vinkin lukea tuo kirja, Östenin kanssa ollaaan saatu uskomattomia tuloksia aikaan. Rähinä ei ole enää ollenkaan niin voimakasta ja aggressiivista kuin ennen. Naksuttimesta tuntuisi löytyneen lopultakin se ratkaisu Östenin käytösongelmiin.

Heitä sitä vaikka purkilla!

Koska Östeniä ei selvästikään voinut kouluttaa kuten aikaisempia koiriani, aloin etsimään muita menetelmiä. Tietoa etsin netistä ja koirakirjoista, ja kyselin tietysti muilta koiraharrastajilta neuvoja ja vinkkejä. Joka puolelta alkoi nousemaan esille sanat "johtajuus" ja "susilauma".

Olen opettanut kaikki koirani niin, että ne saavat aloittaa ruokailun vasta kun ovat kysyneet luvan. Laitan siis ruokakupin maahan, jonka jälkeen koira istuu ja katsoo minua, kunnes annan luvan syödä. Mutta uusien johtajuus-ajatusten mukaan, nyt piti lisäksi kulkea ovista ennen koiraa, syödä itse ennen kuin ruokkii koiran, koira ei saisi tulla kuin luvan kanssa sohvalle/sängylle jne. Näitähän aloin sitten noudattamaan, mutta ei tuo Östen silti lopettanut rähinäänsä. Olin siis kovasti avun tarpeessa, ja silloin kuin tilauksesta julkaistiin Koirankorjauskirja. Kirjan luettuani, olin aivan varma, että kolinapurkki on ratkaisu.

Kirjan ohjeiden mukaan pidin Östeniä huomiotyhjiössä, jonka jälkeen kokeilin heilauttaa kolinapurkkia kun Östen rähjäsi lenkillä. Koira meni siitä äänestä täysin lukkoon, eikä uskaltanut enää kävellä eteen ei taakse. Rähinä kylläkin loppui. Sen jälkeen en enää käyttänyt purkkia, mutta otin yhteyttä erääseen henkilöön, joka opettaa näitä kolinapurkki-menetelmiä. Näin lähdin siis toiselle puolelle Suomea korjaamaan koiraani. Östenin kovuutta testattiin jollain liukuvalla ihmisennäköisellä olennolla. Östen meinasi aluksi käydä kiinni tuohon rakennelmaan, mutta sen jälkeen ei uskaltanut tulla lähellekään tuota viritelmää. Yritin houkutella Östeniä haistelemaan sitä, mutta ei toivoakaan, että se olisi tullut.

Sain ohjeeksi käyttää ilmanpainepumppua, joka on hieman pehmeämpi rankaisu- ja pelottelumuoto kuin kolinapurkki. Tämä tuntui myös toimivan. Östen lopetti rähjäämisen ja sen sijaan käveli vierellä tai minun takanani piilossa erittäin alistuneen näköisenä. Eli aina kun tuli koira vastaan, ja Östen näki sen, suhautin ilman painepumpusta ilmaa. Tämä ei fyysisesti satuttanut koiraa millään tavalla, joten suostuin käyttämään tätä metodia.

Kuukauden se toimikin, jonka jälkeen Östen lakkasi reagoimasta pumppuun. Sen jälkeen Östen rähjäsi toisille koirille kuten ennenkin. Sen lisäksi Östen alkoi pelkämään lapsia, jotka istuivat pulkassa ja rähjäsi niillekin. Lopetin pumppupullon käyttämisen, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Pari kuukautta myöhemmin Östen alkoi reagoimaan jälkikäteen positiiviseen rankaisuun. Östen ei enää uskaltanut tulla eteiseen, että saisin laitettua sille remmin kaulaan. Kun remmi kilahtaa Östen juoksee sängyn alle piiloon, vaikka remmillä sitä ei ole koskaan rankaistu. Vaikuttaa siltä, että Östen reagoi remmin kilahdukseen. Säilytin ilmanpainepumppua eteisen hyllyllä, ja otin sen yleensä taskuuni toisella kädellä samaan aikaan kun otin toiseen käteeni Östenin remmin. Koira oli siis ehdollistunut remmin kilahdukseen, ja uskoi että siitä seuraa pumppupullon näkeminen. Pelkästään tuon kapistuksen näkeminen oli siis Östenille rankaisu. Eteisen pelkoa ja remmin kilahduksen pelkoa Östenillä on ollut välillä vieläkin, vaikka ilmanpainepumppua on käytetty vain kuukauden ajan syksyllä 2007. Samoin Östen menee välillä ihan lukkoon paikoissa, joissa olen suhauttanut ilmaa rankaisuksi. Kuinka pahaa jälkeä olisin saanut aikaan kolinapurkilla, jos tämä lievempikin väline sai näin suuria traumoja aikaan?

Tällä kolinapurkkimetodilla sain aikaiseksi ainoastaan todella syvän kuilun itseni ja koirani välille. Luottamus on kärsinyt suuresti, ja tekee todella kipeää katsella, miten koira pelkää uloslähtö-tilannetta. Tämä kolinapurkki-metodi saattaa toimia joillakin muilla, mutta Östen on siihen ehdottomasti liian pehmeä. Toivon todellakin, että koiranomistajat miettisivät kaksi kertaa ennen kuin alkavat heitellä millään purkeilla koiriaan. Hyvin harva tuntee riittävän hyvin koiransa, erottaakseen onko kysymyksessä pehmeä vai kova koira. Itse kadun tätä kokeilua enemmän kuin mitään muuta, ja siksi pidän tärkeänä kertoa eteenpäin myös näistä negatiivisista kokemuksista tämän metodin osalta.

Kiitos erittäin fiksun ja taitavan serkkutyttöni, Östen on saatu uudestaan luottamaan lapsiin. Se kävi hyvin nopeasti. Uloslähtötilannetta opetellaan edelleen naksuttimella.

Näin se tehtiin vuonna 1992

Viimeinkin pääsen kertomaan koulutusmetodeista, joihin olen tutustunut, ja pääsen kommentoimaan mitä mieltä olen niistä.

Vuonna 1992 pitkäaikainen haaveeni toteutui, ja sain ensimmäisen "sisäkoiran", sekin oli borderterrieri. Ajokoiriahan meillä oli ollut kotona aina, mutta niitä ei juurikaan koulutettu mitenkään, ja ne asuivat ulkona häkissä, joten se ei tuntunut ihan samalta.

Olin innokas touhuamaan uuden ystäväni kanssa ja aloin saman tien käymään koirakoulussa koirani kanssa. Koirakouluun menin aina intoa puhkuen ja palasin sieltä itku kurkussa, kun kaikkien muiden koirat tottelivat ja kehittyivät, kun taas tämä terrierin kovapää teki aivan mitä sattuu. Sisukkaasti menin kuitenkin joka viikko uudestaan ja uudestaan nöyryyttämään itseäni.

Tuolloin koiraa palkittiin makupaloilla, kun se teki oikein. Jos koira ei totellut, niin silloin sanottiin "ei", jos ei tehonnut, niin pidettiin poskipuhuttelu, eli otettiin koiraa poskista kiinni, otettiin tiivis katsekontakti ja puhuttiin moittivalla äänellä. Jos tämä ei tehonnut, niin sen jälkeen koira selätettiin. Mistään johtajuudesta ei ollut tietoakaan, eipä kyllä oikein mistään muustakaan. Välillä koiralle huudettiin kovaan ääneen, jos se vaikka sillä uskoisi vähän paremmin.

Koirasta tuli täydellinen. Se oli aina irti, ei koskaan karannut, ja siinä ei yksinkertaisesti ollut mitään moitittavaa. En kuitenkaan usko, että edellä mainituilla metodeilla olisi ollut osuutta asiaan. Minä olin tuolloin teini-ikäinen, ja minulla oli tarve näyttää kaikille, että minun koira onkin vähän parempi, kuin muiden koirat. Kun koirani remmi katosi, päätin olla kokonaan käyttämättä remmiä. Koira oli sen jälkeen aina irti. Tarjosin sille vaihtoehdon lähteä, jos mieli tekee, mutta jostain syystä sen mielestä oli ihan kivaa liikkua minun seurassa. Koira oli mukana lähes joka paikassa, ja ilmeisesti virikkeiden määrä oli niin runsas, että sen ei tarvinnut keksiä niitä itse.

Seuraavan koirani koulutin samoin metodein, ja siitäkin tuli ihan fiksu koira. Östenin kanssa nämä metodit olivat täysin pois suljettuja. Se meni ihan lukkoon jos sitä yritti vaikka vaan leikittää selälle. Onneksi tajusin kokeilemattakin, että tällainen alistusmetodi olisi ollut erittäin tuhoisa minun ja Östenin suhteelle. 90-luvun metodit eivät siis missään nimessä kuulu enää minun ja koirieni elämään, ja nämä selätykset olisi saanut jäädä kokonaan kokeilematta. Tuolloin olin vain niin nuori ja kokematon, etten osannut kritisoida mitään. Ja kun nämä keinot olivat ensimmäisen koiran kanssa toimineet niin hyvin, oli luonnollista jatkaa samalla tavalla myös seuraavan koiran kanssa. Östen on kolmas koirani, ja vasta Östen on saanut minut ajattelemaan, että on pakko olla olemassa jokin muukin keino.

Joskus Östenistä tuntuu, että on vähän vaikea ymmärtää mitä tapahtui...

Tässä on nyt tullut kerrottuakin jo Östenin rähinästä, murinasta ja lauluesityksistä, mutta eipä siinä vielä kaikki. Meidän Östen menee välillä ihan lukkoon, jolloin se katselee hämmentyneen näköisenä ympärilleen, eikä oikein tiedä mitä tekisi tai minne menisi. Silloin se jähmettyy paikoilleen kuin suolapatsas, ja jos joku yrittää mennä lähelle, saattaa se hiippailla aran näköisenä kauemmas. Usein näihin henkisiin lukkoihin ei ole mitään näkyvää syytä, tai syyt ovat siis sellaisia, mitä ihminen ei vaan tajua. Ne voi olla jotain ihan arkipäiväisiä juttuja.

Östen pelkää esimerkiksi miesten yskää. Naisten yskä ei ole niin pelottava. Kun joku mies yskäisee, lähtee Östen vähin äänin paikalta ja on selvästi ihmeissään, että mitä nyt tapahtuu. Östenin ratkaisu on ottaa etäisyyttä ja olla mahdollisimman huomaamaton näissä tilanteissa.

Lisäksi Östen reagoi yhtä voimakkaasti, jos minä turhaudun. Pahinta on jos huudan; siitä Östen saattaa olla järkyttynyt parikin vuorokautta, mutta lukkoon se menee jo siitä, jos vain sanon kyllästyneeseen sävyyn jotain, esim "Onko pakko?" ja "Mä en nyt millään jaksaisi". Ja tuo koiran kummajainen menee lukkoon vaikka se olisi eri huoneessa kuin minä. Östenin mielestä on ihan kamalaa jos äänensävyni on vihainen, kyllästynyt tai muuten vaan väsynyt. Silloin Östen yleensä menee sängyn alle, ja siellä se saattaa pysyä vaikka miten pitkään. Makupaloilla sen saa houkuteltua pois sängyn alta, mutta heti kun makupalat loppuu vilahtaa se samantien takaisin piiloonsa. Mitkään lepertelyt ei auta, vaikka kuinka yrittäisin sille viestittää, että Östenissä ei nyt ollut mitään vikaa, vaan mua harmitti ihan muut asiat. Östen on kyllä antanut melkoisen oppimäärän omien tunteiden hallintaan. Östenin kanssa pitää koko ajan keskittyä olemaan rauhallinen ja tasainen. Mitään yllätyksiä se ei oikein tunnu kestävän. Ei ole ihan helppo homma pohjalaiselle luonteelle. Mutta kai musta on hiukan parempi ihminen kehittymässä Östenin kouluttaessa mua. En huuda enää niin herkästi, ja yritän pysyä rauhallisena, vaikka se välillä onkin niin kovin hankalaa.

Joskus Östen menee lukkoon ihan muuten vaan. Vaikka kesken leikin. Se saattaa yhtäkkiä lopettaa leikin kesken ja katsella hämmästyneen näköisenä, niin kuin se kysyisi, että mikä sulle nyt tuli. Ilmeisesti siinä leikkiessä tulee aina joskus tehtyä jotain liikkeitä, mitkä ovat sitten liikaa Östenille. Olenkin miettinyt, että pitäisi joskus oikein kuvata näitä leikkejä. Jos sattuisi niin hyvä tuuri, että saisi kuvattua tällaisen lukkoonmenemisen. Videolta voisi ymmärtää paremmin, mitä tapahtui ja mikä laukaisi Östenin hämmennyksen.

Tällaisen lukon aikana Östen ei juurikaan kykene toimimaan muuten, kuin hiipimään kauemmas kaikista muista. Makupaloja se kyllä syö, mutta ei yhtä innokkaasti kuin normaalisti, vaan paljon varovaisemmin. Nyt olen kuitenkin saanut melko hyvin purettua näitä lukkoja erään hyvin yksinkertaisen tempun avulla. Östenille opetin joskus "Ollaanko kavereita"- tempun, missä koira vaan läppää tassullaan minun kättäni. Jostain syystä tämä temppu on ollut Östenille mieluisa, ja sillä sen saa usein rentoutumaan lukkoonmenon jälkeen. En tiedä, mistä se johtuu, että vaikka koira on muuten lähes toimintakyvytön, niin tämän tempun se pystyy suorittamaan. Parin toiston jälkeen Östen innostuu tästä leikistä niin, että unohtaa aikaisemman hämmennyksensä. Kai temppu on sitten riittävän yksinkertainen ja palkitseva. Kiitokset vaan entiselle agilityoppilaalleni Susannalle, joka tämän tempun meille opetti, vaikka kumpikaan meistä ei silloin vielä tiennyt, miten suuri merkitys tällä leikillä tulisi olemaan meidän elämässä.

Murinaa!!! Ja kauniita lauluesityksiä!

Sarjassamme Östenin kummalliset tavat, pääsemme Östenin murinaan. Östen alkoi ehkä noin pari vuotta sitten murisemaan aina silloin tällöin kun sitä yritti nostaa. Tätä tapahtui aluksi todella harvoin, mutta nykyään lähes joka kerta kun sitä nostaa. Tämä ihmetytti kauan aikaa, sillä koira ei kuitenkaan vaikuttanut vihaiselta, vaan ennemminkin pelästyneeltä. Kovasti piti miettiä, että onko tuo koira sekaisin kun omalle väelle murisee ja pitääkö tuota pelätä. Ihmettelin, että miten käytös voi muuttua näin, ilman mitään järkevää selitystä ja kun tämä murina kaiken lisäksi paheni koko ajan. Joskus muistan myös suuttuneeni Östenille, että mulle et sitten muuten murise! Sitten jossain vaiheessa tajusin, että Östen murisee, jos nostettaessa käsi osuu esimerkiksi kainaloihin, jotka ovat lähestulkoon aina ärtyneitä Östenin allergian takia. Kun Östeniä nostaa niin että kädet eivät vahingossakaan osu kainaloihin tai takajalan taipeisiin, ei murinaa kuulu. Miten tyhmä sitä pitää olla, kun ei millään meinaa tajuta, että koiralla on kipuja?! Kyllä hävettää oma tyhmyys! Taas sain tuntea itseni niin surkeaksi koiran omistajaksi. Kaikesta huolimatta Östen tuntuu olevan siltikin erittäin kiintynyt näinkin kelvottomaan omistajaan. Liikuttavaa! Nykyään kun Östeniä varoittaa etukäteen, eikä vain tarraa kiinni, ja muistaa olla erittäin helläkätinen ja varovainen niin myös tämä nostaminen sujuu aivan hienosti.

Seuraava kummallinen tapa, jonka merkitystä en vielä ole ymmärtänyt, on Östenin laulutuokiot. Näitä sattuu yleensä iltaisin, mutta nykyään Östen on alkanut lauleskelemaan myös päivisin. Tapahtuma etenee lähinnä siten, että Östen hankkiutuu talon syrjäisimpään paikkaan, jossa sitten aloittaa alati yltyvän ulinan. Jos menee katsomaan, että mitä teet, niin silloin se lopettaa laulun ja katselee sen näköisenä, et "Ai moi! Mikäs sut tänne lennätti?". Jos taas antaa sen lauleskella, niin sitten se ulisee ja lauleskelee hetken yksinään, jonka jälkeen lopettaa ja tulee sitten muina miehinä taas muiden seuraan. Tätä tapahtuu kaikkina vuodenaikoina, ja kaikkina vuorokauden aikoina, mutta lähes joka ilta seitsemän ja kahdeksan välillä. Jos jollain on selitys tähän outouteen, niin kertokaa ihmeessä. Mielestäni tapa on melko huvittava, mutta en voi olla murehtimatta, että onko tuolla joku suurempikin merkitys ja jos on niin mikä ihme...

Rähinää!!!

Östen aloitti rähjäämisen n. 8-9 kk ikäisenä. Siihen asti ei ollut juurikaan ongelmia lenkillä tai muutenkaan. Östenillä oli muutama koirakaverikin, ja elämä oli ihan normaalia. Ensimmäinen rähjäys sattui agilitykentällä. Aloittelimme silloin agilityn alkeita, ottaen kuitenkin huomioon Östenin nuoren iän (tarkoittaa siis sitä, että harjoittelimme vain putkea, pussia, matalia hyppyjä sekä pujottelua). Kaikki meni hyvin niin kuin ennenkin, mutta sitten yhtäkkiä Östen syöksyi putkesta rähjäämään jollekin pystykorvalle. Muut ohjaajat olivat jääneet koirineen liian lähelle putken ulostuloa, mistä huomautinkin heille, mutta he eivät silti ymmärtäneet siirtyä. Päästin Östenin silti putkeen, kun en voinut kuvitellakaan että se syöksyisi rähjäämään toisille koirille. Ajattelin, että se korkeintaan karkaa haistelemaan.

Sen jälkeen Östen ei enää tullut mitenkään toimeen tämän pystykorvan kanssa, vaan molemmat rähjäsivät remmeissä kentän laidalla, ja jokainen harjoitus päättyi näiden kahden koiran tappeluun. En osannut muuta kuin ottaa Östenin pois ryhmästä.

Talven aikana yritin opettaa Östenille käytöstapoja ihan omin päin ja kaikki menikin ihan hyvin, mutta taas kun kesä koitti ja yritin saada Östeniä uudestaan agilityryhmään, niin taas sieltä löytyi yksi koira, jota Östen ei voinut sietää. Jos kyseinen koira sattui olemaan poissa jollain kertaa, Östen otti uhrikseen seuraavan. Taas otin Östenin pois ryhmästä. Samaan aikaan kävin kuitenkin Östenin kanssa oman seuran perustottelevaisuus-kurssilla. Kurssilla opetetut asiat Östen kyllä jo osasi -kotona- mutta nyt oli hyvä tehdä samoja juttuja ryhmän toimiessa häiriönä. Toisin kuin agilityssa, täällä Östen pärjäsi oikein hyvin. Se sieti jopa ihan kylkeä hipoen ohittavat koirat, sen jälkeen kun se oli "kotiutunut" ryhmään. Jos ryhmän koirat vaihtuivat, oli Östen taas sama rähisevä itsensä ryhmän uusille jäsenille.

Pentukurssin lisäksi yritimme totuttaa Östeniä kavereideni koiriin. Päästettiin vaan koirat irti ja katsottiin mitä tapahtuu. Voi kavereiden koiraparkoja!!! Östenin taktiikka oli seuraaavanlainen; ensin se juoksi täysiä toisia koiria päin rähisten kuin mielipuoli. Sitten se saattoi nypätä vaikka pitkistä häntäkarvoista, (muuten Östen ei ole purrut toisia koiria) jonka jälkeen Östen juoksi mun luo takaisin, kun minä kiljuin ja karjuin koiraa pois rähjäämästä. Tämän tapahtumasarjan jälkeen Östen yritti mennä ystävällisesti tervehtimään samaisia koiria, mutta tuli tietysti torjutuksi. Osa koirista pelkäsi siinä vaiheesssa Östeniä, osa "jäädytti" tilanteen ja käyttäytyi kuin Östeniä ja koko tapahtumaa ei olisi koskaan ollutkaan.

Vähitellen rähjääminen alkoi myös lenkillä. Östen alkoi rähjäämään koirille jo siinä vaiheessa kun koirat tulivat näkyviin, huolimatta siitä, miten kaukana ne olivat. Tuli siinä sitten vahingossa rähistyä välillä muovipusseille ja kävelykepeillekin. Jossain vaiheessa Östen aloitti varmuuden vuoksi rähinän kaikelle mitä ihmiset "roikottivat" käsissään.

Jatkossa kerron koulutusmetodeista mitä ongelmaan kokeiltiin ja miten ne vaikuttivat Östenin käytökseen ja yleensäkin meidän elämään.