Tuijottava noutaja eläinlääkärissä ja Östenin vastaus tuijotukseen

Viime viikolla oli taas Östenin silmäkontrolli Tampereella. Heti kun tulimme sisään odotustilaan, oven takana oli vastassa pikkuinen koira. Östen ohitti sen ilman mitään rähinää, täysin rauhallisesti, ja istuimme odottamaan vuoroamme. Jouduimme odottamaan omaa vuoroamme aika kauan. Koiria tuli ja meni, mutta Östen istui jaloissani tyynen rauhallisesti. Jossain vaiheessa odotustilaan tuli myös labradorinnoutaja, joka sai liikkua aika pitkässä hihnassa. Sain koko ajan vähän jännittää, että päästääkö omistaja koiransa liian lähelle Östeniä, mutta niin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Labradorinnoutaja omistajineen istuivat aika lähelle meitä odottamaan omaa vuoroansa. Labbis tuijotti Östeniä koko ajan. Östen huomasi tilanteen ja minä sain hämmästyneenä ja ylpeänä seurata Östenin vastausta labbiksen tuijotukseen. Östen meni makaamaan jalkojeni viereen ja painoi ensin pään maahan, niin että katse oli "90 astetta" pois päin labbiksesta. Kun odotusaika vain venyi ja venyi ja labbis jatkoi tuijottamistaan, Östen välillä vilkaisi labbista ja käänsi sen jälkeen katseensa kokonaan eri suuntaan tuijottavasta koirasta. Välillä Östen painoi päänsä kokonaan jalkani taakse, niin että sen ei tarvinnut enää katsoa labbiksen tuijotusta edes sivusilmällä.

Pitkän aikaa olen opettanut Östenille naksulla katsekontaktia, aina kun tulee koira vastaan. Ideana on ollut opettaa Östenille rauhoittava signaali, jonka avulla se voisi selvitä stressaavista tilanteista. Nyt eläinlääkärissä Östen ei ottanut katsekontaktia minuun, vaan käänsi päänsä kokonaan pois toisesta koirasta, mikä on juuri oikea toimintamalli uhkaavassa tilanteessa.

Käsittääkseni koirien maailmassa tuijottaminen on uhkaavaa, kun taas pään kääntäminen on rauhoittava signaali uhkaavassa tilanteessa. Östenin vastaus labbiksen haasteeseen oli aivan upea, se toimi toivotulla tavalla ja Östen sai positiivisen kokemuksen signaalien käytöstä. Eläinlääkärillä käynnistä selvisimme täysin ilman rähinää, vaikka tilanne oli koiralle hyvin vaikea. Aivan mahtava tunne, kun kovan työn ja treenin jälkeen Östen alkaa ratkaisemaan näitä vaikeita tilanteita omatoimisesti ja taitavasti. Koiralle voi nähtävästi aivan oikeasti opettaa rauhoittavia signaaleja, vaikka se ei niitä automaattisesti osaisi. Näin se vaan Östenkin oppii puhumaan koiraa vähitellen.

Östenin signaalien, eleiden, ilmeiden, liikkeiden opettelua

Viime ajat olen kiinnittänyt huomiota Östenin antamiin signaaleihin ja ajattelin lähiaikoina keskittyä niihin täällä blogissakin. Nyt kun elämä on taas ollut melko tasaista, eikä meillä ole menossa mitään varsinaista koulutusprojektia, on ollut aikaa keskittyä Östenin liikkeiden seuraamiseen, ihan vain oppiakseni tuntemaan koirani.

Tuntuu, että Östenillä on nyt menossa jotain muutosprosessia, koska jännittävissä tilanteissa on tällä hetkellä näkyvissä kovasti hapuilua ja epäröintiä, jonka jälkeen Östen kokeilee ratkaisuja ja nykyään Östen tekee lähes poikkeuksetta onnistuneita ratkaisuja. Onnistuneella tarkoitan sitä, että jännittävissä tilanteissa Östen tekee ratkaisuja, jotka johtavat koiran rentoutumiseen ja tilanteet päättyvät ilman rähinää.

Kerroin aikaisemmin räksyttävistä koirista, joita me ohitetaan aamulenkillä. Naksutin ei ole ollut aamulenkeillä mukana, enkä ole pyrkinyt ohjaamaan Östenin käyttäytymistä pyytämällä katsekontaktia tai käskyttämällä. Ollaan vaan kävelty hihna löysällä ja itse olen seurannut tapahtumia ja antanut tilanteiden kehittyä. Rähisevän terrierin kohdalla (terrieri on siis erään talon aidatulla pihalla, tien toisella puolella) Östen katsoo terrierin suuntaan, ja ensiksi Östenin korvat alkavat tekemään pientä sahaavaa liikettä, jolloin korvat vuoroin kääntyvät eteen ja vuoroin taakse. Sen jälkeen pää painuu hiukan matalammaksi ja askel muuttuu epävarmemmaksi. Sen jälkeen alkaa pää kääntyilemään ihan pienin liikkein, aivan kuin Östen arpoisi, että katsoisiko eteen menosuuntaan vai katsoisiko sivulle räksyttävää terrieriä. Yhtäkkiä Östen kääntää sitten päänsä eteenpäin menosuuntaan, ja samaan aikaan koko koiran olemus muuttuu rennommaksi. Siihen kohtaan olen aina kehunut Östeniä, jolloin Östenin askeleet kevenevät huomattavasti ja korvat muuttuvat iloisen terhakoiksi ja koira saa aivan kuin enemmän ryhtiä olemukseensa. Sen jälkeen Östen kuitenkin vielä kiinnittää huomiota räksyttävään terrieriin ja alkutilanne toistuu: korvat sahaavat, pää painuu ja pää alkaa arpomaan, että minne sitä huomionsa suuntaisi. Sitten Östen päättää taas katsoa eteenpäin ja rentoutuu ja koko olemus muuttuu paljon iloisemmaksi.

Tätä on ollut erittäin mielenkiintoista seurata, koska lähes sama kuvio toistuu melkein joka aamu, ja jokainen päivä Östen tuntuu olevan tyytyväisempi, kun ratkaisu tilanteeseen tuntuu toimivan. Nyt Östen pystyy jo merkkaamaan ruusupuskatkin sekä haistelemaan muiden merkkauksia, vaikka terrierin rähinä vielä kuuluu. Joitain viikkoja sitten tuon terrierin kohdasta piti kävellä kovaa vauhtia ohi, aivan kuin Östen ei muutun pystyisi hillitsemään itseään.

Mielenkiintoista kehitystä on havaittavissa myös Östenin ja Oton keskinäisessä viestinnässä, mutta siitä taidan kertoa sitten joku toinen kerta, kun tämäkin teksti kehittyi jo pieneksi romaaniksi.

Ai niin, eteispelosta sen verran, että viime viikosta lähtien Östen on mennyt itse valmiiksi eteiseen, kun olen kysynyt, että lähdetäänkö ulos. Pannan laittaminen on haastavaa, koska entisen jännittämisen tilalla on nyt riemuloikkia ja kaiken maailman pusuttelua ja hössötystä, koska Östenillä nämä tunnetilat menee aina "vähän" yli. Nyt vaan kehutaan eteiseen menosta ja vähitellen yritetään saada siihenkin jotain järkeä. Toiveenahan olisi, että koirat istuisivat nätisti ja pujottaisivat pannan kaulaan luvan kanssa. Pääasia tässä vaiheessa on kuitenkin vielä se, että Östen tulee vapaaehtoisesti eteiseen.

Siirtymätilanteet helpompia

Östenin viimeisten rähjäilyjen jälkeen allergiaoireet pahenivat. Nyt on taas annettu vähän enemmän kortisonia ja heti huomaa, että Östen reagoi taas paremmin koulutukseen ja on paljon rennompi. Aamulenkeillä ohitamme kolme koira-aitausta ja aamuisin niissä kaikissa tuntuu olevan meuhkaava koira ulkoilemassa. Ensimmäisessä aitauksessa (tai siis aidatulla talon pihalla) on isompi koira joka hyppii aitaa vasten ja haukkuu. Seuraava on koiranhäkki jossa lintukoira haukkuu kaikille ohikulkeville, ja viimeisellä aidatulla pihalla pieni terrieri hyppii ja räksyttää hurjasti kun kuljemme ohi. Östen ei välitä mitään näistä haukkujista. Ensimmäisen koiran kohdalla Östen vaikuttaa hieman jännittyneeltä, mutta pystyy haistelemaan maata ja liikkumaan normaalisti. Lintukoiran haukusta se ei välitä yhtään mitään, vaan kävelee ohitse erittäin itsevarman tuntuisena. Räksyttävä terrieri sen sijaan herättää eniten reaktioita Östenissä. Siitä Östen selviää ottamalla katsekontaktin oma-aloitteisesti. Kuitenkan tämän terrierin kohdalla ei voi haistella eikä merkkailla vaan siitä on kuljettava ohi melko reippaaseen tahtiin.

Myöskin siirtymätilanteet ovat olleet Östenille haastavia. Siirtymätilanteilla tarkoitan autoon menemistä ja varsinkin autosta lähtemistä, eteiseen tulemista, kotiin tulemista jne. Joskus jopa kääntymiset, jotkut tiet ja suunnat ovat Östenin elämässä jännittämisen arvoisia asioita.

Nyt olen naksulla opettanut vihjeet autoon menemiseen ja autosta pois tulemiseen ja vahvistan päivittäin näitä siirtymisiä pari-kolme kertaa. Olen myös opettanut naksulla eteiseen tulemista siten että vihjeenä on "panta" ja Östenin tehtävänä on tulla laittamaan pää kaulapannasta läpi. Aloitin siten, että olin pannan kanssa makuuhuoneessa, minne Östen aina pakenee ennen lähtemistä ulos. Kun pannan laittaminen Östenin ehdoilla on sujunut hyvin makuuhuoneessa, olen vaiheittain siirtynyt kohti eteistä. Östenhän on siitä hassu, että kun panta on saatu kaulaan, niin parilla rohkaisevalla sanalla, se on lähtenyt innoissaan ulos. Vaikeaa on nimenomaan eteiseen tulo ja pannan saaminen kaulaan. Nyt "eteispelko" on hellittänyt huomattavasti ja kun istun pannan kanssa eteisessä ja hetken maltan odottaa, niin Östen tulee itse eteiseen ja laittaa pannan kaulaan. Joskus Östen tulee suoraan eteiseen, ja joskus sen pitää hakea vauhtia makuuhuoneesta. Vauhdinhakemisella tarkoitan sitä, että Östen tulee makuuhuoneesta ensin makuuhuoneen ovelle kurkkaamaan, palaa sängyn alle, sitten tulee eteisen ovelle, palaa sängyn alle ja sitten saapuu pujottamaan pannan kaulaansa. Joka tapauksessa uloslähdöt ovat nyt paljon helpompia, kun vertaa aikaan, jolloin sain ryömiä hakemaan sen sängyn alta. Parhaimmillaan ulosmenorutiinit ovat kestäneet puolikin tuntia, nyt selviämme alle kymmenen minuutin!

Paljon kehitystä on siis tapahtunut taas pienessä hetkessä. Östenin huono käytös ja kivut kulkevat selvästi käsikädessä, joten tarkkana saa olla taas kun koivut ja pujot alkavat kukkimaan, että Östenillä on riittävän vahva lääkitys....

Oppitunteja taas kerran kantapään kautta

Heti kun pääsin kehumasta, että kaikki on sujunut ihan hienosti ja mukavasti, tuli taas palautus maan pinnalle. Oma huolimattomuuteni johti taas ongelmatilanteeseen, joka painaa kovasti mieltä, enkä meinaa saada tilannetta nollattua millään. Tuntuu, että kaikki on pielessä ja että olen tehnyt kaiken niin väärin ja epäonnistunut tuon koiran kanssa ihan joka asiassa.

Östen on ollut taas hetken isän ja äidin luona, kun se ei viimeksi halunnut lähteä mun ja Oton mukaan. Tänään kävin sen sitten hakemassa ja yllätyksekseni Östen lähti erittäin mielellään, eikä tavallisesta jännityksestä ja sängyn alle piiloutumisesta ollut tietoakaan. No, laitoin koirat remmiin ja lähdin ulos, ja vasta auton luona huomasin, että auton avaimet jäi sisälle. Lähdin hakemaan niitä ja jätin koirat remmissä ulos. Koirat ovat aina vapaana kotipihassa, joten ei käynyt mielessäkään, että tässä tilanteessa olisi jotakin poikkeavaa.

Kun tulin takaisin ulos, huomasin, että auton vieressä odotti ainoastaan Otto. Aloin katselemaan, että missähän se Östen mahtaa mennä ja näinkin tien toisella puolella kaksi collieta omistajansa kanssa - ja Östenin. Östen haisteli kaikessa rauhassa collieita. Minähän karjaisin, että äkkiä kotiin ja Östen tuli saman tien häntä heiluen. Kaikki näytti olevan muuten hyvin, mutta Östenin suussa oli valkoinen karvatukku. Östen oli lähtenyt pihasta koirien luo rähjäämään, nypännyt karvoja toisen turkista, ja sen jälkeen tervehtinyt ihan rauhassa koiria. Koirille ei ilmeisesti sattunut mitään vahinkoa, ja vannotin omistajan ilmoittamaan, jos jotakin vielä löytyisi koirista.

Tapahtuman jälkeen Östen on ollut ilmiselvästi nolona. Se makoilee vieressä ja tuijottaa tyhjyyteen ja on kaikin puolin yrittänyt olla mallikelpoinen koira. Olen yrittänyt suhtautua asiaan rauhallisesti, mutta asia pyörii koko ajan mielessä. NÄIN EI VAIN SAISI TAPAHTUA! Ymmärrän Östenin arvaamattomuuden, ja tiedän, että siihen ei voi koskaan luottaa täydellisesti. Harmittaa niin tuhottoman paljon, että tekisi mieli luovuttaa, huutaa tai vaikka rikkoa jotain. Parhaiten taitaa kuitenkin auttaa se, että mietin mistä kaikki johtui ja miten jatkossa vastaavat tilanteet vältetään.

Östenillä oli siis remmi kaulassa ja se oli erittäin innokkaana lähdössä mukaani. Remmi on ainakin ollut aina iso rähinän aiheuttaja. Yleensä minä olen vain ollut sen remmin toisessa päässä. Östen saattoi kuvitella, että ollaan lähdössä lenkille tai en tiedä... Voisiko se kuvitella että remmi kaulassa saa lähteä pihasta, muuten ei? Lenkille kun lähdetään aina remmissä...

Toiseksi se oli erittäin innokas ja riemua täynnä. Ehkä se kävi vaan ylikierroksilla, eikä taaskaan tunteiden hallinta ollut ihan kohdallaan.

Miten aion ratkaista ongelman? Ainakin rajoja pitää opetella lisää. Ne täytyy olla vahvemmat. Pihasta ei lähdetä KOSKAAN ilman lupaa. Olisiko myös aiheellista alkaa käymään erikseen lenkillä Östenin ja Oton kanssa? Silloin voisin paremmin keskittyä Östenin kouluttamiseen. Nyt tuntuu olevan pää niin sekaisin, että en todellakaan tiedä, mikä auttaa ja miten tässä toimitaan jatkossa. Ehkä mikään ei koskaan muutu, ja kaikki on aina tätä samaa. Joka päivä pitäisi tehdä jotain älyllistä tuon koiran kanssa, että se saisi jotenkin purettua energiaansa. Asumisjärjestelyihin pitäisi saada jotain parempaa selkoa. Nykyinen tilanne hämmentää niin koiria kuin muakin.

Eli ohjeet itselleni tulevaa varten:
1) Älä jätä koiraa pihaan remmi kaulassa
2) Vahvista rajojen opettelua. Esimerkiksi lenkille lähtiessä rajan saisi ylittää vain vihjeestä, muuten on jäätävä rajalle, vaikka olisi hihna pannassa kiinni ja kaikki muut lähtisivät pihasta.
3) Järjestä älykkyyttä vaativia tehtäviä
4) Opetellaan ulos lähtöjä ja yritetään hankkiutua eroon peloista eteisiä kohtaan
5) Östen jää mun luo asumaan ja ihan kokonaan - halusi se sitä tai ei.

Nyt ei saisi luovuttaa. Oltiin jo niin lähellä normaalia elämää.

Kevättä kohti

Östenin kuulumisia ei ole tullut hetkeen päivitettyä, kun elämä on ollut niin tasaista. Östenin paineet silmissä on ollut nyt ihan ok. Käyn taas jossain vaiheessa kevättä mittauttamassa uudestaan.

Koiria katsellaan ilman rähinää, ilman naksutinta ja ilman makupaloja - ainakin jos Otto on mukana. Häntä voisi näissä tilanteissa olla hieman rennompi, mutta kai sekin tulee ajallaan.

Uloslähtemiset on Östenille edelleen hankalia, samoin kuin autosta lähteminen. Aina kun olisi tarkoitus lähteä ulos, Östen menee sängyn alle, eikä meinaa millään tulla pois sieltä. Sängyn alta houkuttelut on oikein projekteja ja haittaa suuresti normaalia elämää. Sitten kun Östenille saa kaulapannan ja saa sen jotenkin huijattua eteiseen, niin sitten se on ihan sekaisin onnesta. Niin kuin se vasta siinä kohta ymmärtäisi, että pääsee lenkille.

Olen opettanut sitä nyt naksulla tulemaan sängyn alta ja laittamaan itse päänsä pannan läpi. Näyttäisi tuottavan tulosta, sillä nykyään nämä rituaalit ennen ulos lähtemistä kestää enää vain noin 5 minuuttia, kun ennen saattoi mennä helposti puolikin tuntia, ennen kuin koira oli pyydystetty sängyn alta. Östen on lisäksi pariin otteeseen mennyt itse eteiseen kun olen kysynyt, että lähdetäänkö lenkille. Nämä ulos lähtemiset alkoivat olemaan ongelmia sen ilmanpainepumpun käytön jälkeen, kuten varmaan jo ennemminkin kirjoitin. Hassua oli se, että eteispelko ei jäänyt vanhaan asuntooni vaan sama jatkui uudessakin kodissa.

Muuten on kaikki hyvin ja Östen ja Otto vaikuttavat oikeinkin onnellisilta ja lähes normaaleilta koirilta. Ai niin, ollaan taas barffattu koirien kanssa. Nyt olen vaan osannut jättää jotain ruoka-aineita pois Östenin ruokalistalta. Östenillä on karvat! Ihan oikeat karvat joiden alta ei näy ihoa, kuten ennen! Kyllähän se välillä kutisee, mutta ei enemmän kuin ennen, eikä se ole enää raapinut itseään verille eikä purrut karvoja poikki, joten se on aika hyvässä kunnossa. Toivoa sopii, että kevät ja koivut ja muut heinät eivät pahenna tilannetta. Siedätyshoito jatkuu.

Asumisjärjestelyjä ja vähän muitakin juttuja

Muutin uuteen asuntoon joulukuun alusta ja silloin oli suunnitelmissa, että Östen jäisi asumaan mun vanhempien luo, koska jatkuvat muutokset ei oikein sovi Östenille. Lisäksi ajattelin, että elämästä tulisi aika hankalaa, kun Otto ei osaa olla nätisti kotona yksin, vaan vinkuu mun perään ja pahimmassa tapauksessa Östenkin aloittaa vinkumisen ja sitten mulla on täällä kaksi kiljuvaa koiraa. Ajattelin myös, että kun Östenillä on tuo rähinä-ongelma niin kohta mulla on kaksi rähisevää koiraa kun Otto oppii samoille tavoille.

Vaikka Östen on ollut paljon isän ja äidin luona kyläilemässä ja kaikki kesät on vietetty siellä, niin Östen ei siltikään ihan suosiolla jäänyt sinne, kun minä muutin. Östen halusi lähteä mun ja Oton mukaan, ja otettavahan se oli. Nyt täällä asustelee sitten molemmat koirat mun kanssa. Tämä ratkaisu on osoittautunut ainoaksi oikeaksi ja kauhukuvat siitä, miten ne opettaa huonot tapansa toisilleen on osoittautuneet turhiksi. Otto ei hauku ollenkaan niin paljoa nyt, kun Östen on täällä. Otto ja Östen on myös hiljaa ja nätisti kotona yhdessä, jos käyn vaikka kaupassa. Lenkillä Östen tuntuisi olevan paljon rauhallisempi ja luottavaisempi kun Otto on mukana. Nämä kaksi tuntuisi auttavan toisiaan, silloin kun toista jännittää.

Vaikka alku näiden kahden kanssa oli hankalaa, ja Östen opetti melko kovin ottein pennulle käytöstapoja, on ne löytänyt nyt yhteisen sävelen - kiitos Oton uskomattoman viisauden ja hyvän luonteen. Tänä päivänä nuo kaksi on erottamattomat. Östen nauttii leikkimisestä Oton kanssa ja uskaltaa kohdata pelottavia tilanteita Oton tukemana.

Östen on paljon rauhallisempi nykyään myös eläinlääkärissä. Östen katselee sivummalta muita koiria ja haukkuu vain silloin kun toiset aloittavat. Jos odotteluajat eläinlääkärissä olisi lyhyemmät, niin kaikki sujuisi ihan hyvin. Puoli tuntia alkaa olemaan jo Östenin sietokyvylle liikaa. Mutta erittäin hienoa, että Östen voi olla jo vartin samassa huoneessa toisten koirien kanssa ilman rähinää.

Silmistä sen verran, että painetipat on nyt jätetty pois, ja paineet tuntui aluksi olevan ihan ok. Nyt kuitenkin viimeksi saatiin melko outoja tuloksia ja muutenkin hiukan huolestuin tilanteesta. Nyt yritetään tavoittaa leikannutta eläinlääkäriä ja miettiä mitä nyt tehdään noiden paineiden kanssa.

Hyvää Joulua!

Östenin kaihileikkauksen takia on käytöskoulu jäänyt vähän vähemmälle, eikä ole sitten ollut oikein tänne blogiinkaan kirjoiteltavaa.

Päivitetään nyt tilannetta sen verran, että Östen on toipunut leikkauksesta hyvin. Jännä juttu on se, että vasemmalta puolelta eteen hyppivät yllätykset (= naapurin koira) ei enää säikäytä Östeniä, eikä näin ollen yllätyksistä seuraa myöskään näitä lukkoonmenemisiä, jännitystiloja eikä rähinää. Eli melko varmaa on se, että osittain Östenin rähinä on ollut juuri tuota pimeässä elämistä, eli Östen ei ole nähnyt kunnolla, mistä on seurannut epävarmuutta.

Östen on nyt saanut luvan liikkua ja lenkkeillä, joten nyt alkaa taas löytymään asiaa blogiinkin kirjoitettavaksi.

Eläinlääkäreistähän seurasi Östenin kanssa takapakkia ja rähinä palasi, mutta jotain uuttakin on tullut tilalle. Viimeksi lenkillä ohitsemme kulki koira, joka aloitti rähjäämään Östenille ja Östen tietysti vastasi. Odotin hetken ja kokeilin sitten pyytää Östeniltä katsetta, mutta Östen jatkoi rähinää. Melkein heti perään sanoin Östenille "istu" ja yllätyin itsekin kun se pyllähti istumaan, lopetti rähinän ja koko tilanne oli kuin taikasauvalla poispyyhkäisty. Rähjääminen hävisi aivan täysin. Östen ei ole koskaan aikaisemmin kyennyt suorittamaan mitään tehtävää kesken rähinän, paitsi siis tuon katsekontaktin.

Uskoisin, että nyt pitkän harjoitustauon jälkeen tuo "katse" ei ollut enää niin vahva kuin se on ollut. Kuitenkin se herkisti koiruuden kuuntelemaan, ja istuutumaan pyynnöstä.

Hienoa. Luulisin. Itse olen ainakin tyytyväinen, että taas ollaan saatu jotain uutta -ja ennen kaikkea toivottua- Östenin käytökseen. :)

Näillä kuulumisilla jatkamme joulun viettoa. Hyvää joulua!

Kolme eläinlääkärikäyntiä - kolme kertaa takapakkia

Nyt on tullut kolmeen otteeseen takapakkia tuon rähinän suhteen. Kaikki alkoi silmätarkastuksissa, kun koko odotushuone oli aivan täynnä koiria. Liian pieni tila, liikaa koiria, liikaa stressiä ja pieni ärähdys toiselta koiralta ja jälleen kerran Östen räsähti takaisin.

Seuraavaksi käytiin Länsirannikolla siedätyshoitojen takia. Oman vuoron odottelu sujui vielä hyvin ja toivotulla tavalla, mutta kun käynti oli suoritettu ja keskityin maksamaan käyntiä, oli taas pienen rähinän aika. Joku nuori koira tuijotteli Östeniä kaiken aikaa ja kun hetkeksi kiinnitin huomioni muualle, Östen räsähti. Miten tämä tilanne olisi voitu välttää? No siten, että minun olisi pitänyt viedä Östen autoon heti käynnin jälkeen, koska tiesin, että joudun maksaessani kiinnittämään huomioni toisaalle, enkä voi keskittyä Östeniin. Eli tämä kerta oli hyvä oppitunti siitä, miten tuon koiran kanssa on oltava joka hetki mukana. On elettävä joka hetkessä yhdessä tuon koiran kanssa, jos haluaa, että kaikki sujuu hyvin. Toivottavasti muistaisin tämän opetuksen jatkossakin.

Kolmas epäonnistuminen koitti, kun lähdimme Tampereelle tutkituttamaan Östenin silmiä leikkausta varten. Eläinlääkärin ulkopuolella tuli koira vastaan. Östen heittäytyi viereen istumaan, mikä oli uusi ja outo käytös, mutta ihan hyvä semmoinen. Palkkasin ja kun toinen koira oli siirtynyt kauemmas, ajattelin jatkaa matkaa Östenin kanssa, koska tuo paikallaolo ja istuminen ei ole kuulunut nykyisiin ohitusmetodeihimme. Liikkuminen oli kuitenkin Östenille liikaa ja se räsähti, mutta lopetti lyhyeen rähjäämisensä. Eläinlääkärissä sisällä jouduimme jonkin verran odottelemaan, sillä ajat oli hieman myöhässä. Se oli lopultakin liikaa Östenille, ja viimeiset koirat saivatkin melkoiset ärinät ja purinat.

Eipä tästä auta masentua. Nyt vaan on jatkettava töitä ohitusten suhteen. Ehkäpä tässä on jotakin hyvääkin. Ehkäpä näiden takapakkien ansiosta saadaan vanha sekakäytös uudestaan esille ja saadaan siten kuvattuakin se, kun viimeksi myöhästyin niiden suhteen. Östen alkoi ohittelemaan rähinättä niin pian sen sekakäytöksen jälkeen, että kuvaamiset vain jäivät. Sekakäytös oli niin mielenkiintoista katseltavaa, että se olisi ollut todella hyvä saada muidenkin nähtäväksi.

Tulikoe

Lauantaina 5.9.2009 Östenin käytöksessä tapahtunut muutos mitattiin sitten oikein kunnolla, pahimmassa mahdollisessa tilanteessa.

Menin Östenin kanssa lauantaina agilitykentälle treenailemaan, kun tiesin, että kentällä ei ole muita siihen aikaan. Agilitykentällähän Östenin rähinä on ollut kaikkein pahinta.

Treenattiin siinä vähän keppejä ja aitoja, ja Östen kuumeni esteillä, kuten aina. Välillä hyppi hihaan kiinni ja haukkui kaiken aikaa riemusta, ja välillä se kiersi laajoja riemurinkejä esteiden ympärillä. Kuitenkin onnistuneen suorituksen jälkeen, laitoin Östenin kiinni kentän reunalle ja aloin miettimään, miten ohjaisin seuraavan harjoituksen. Kun olin hakemassa Östeniä kentän reunalta takaisin esteille, huomasin kauempaa lähestyvän nuoren pariskunnan jonkun pikku-terrierin kanssa lähestyvän agilitykenttää. Yleensä ihmiset kävelevät tietä pitkin, eikä meidän kentän läpi, jos näkevät, että kentällä on joku, mutta nämä vaan kävelivät kenttää kohti.

Kirosin mielessäni, sillä Östen ei ole rähjännyt pitkään aikaan, ja en olisi vielä halunnut järjestää mitään koiran kohtaamisia agilitykentälle. Pelkäsin, että kovan työn tulos olisi nyt sitten hukkaan heitetty näiden kummallisten lenkkeilijöiden takia. Yritin kuitenkin pysyä rauhallisena. Östen istui selin lenkkeilijöihin ja tuohon terrieriin nähden. Minä syötin sille makupaloja ja kehuin sitä. Samalla yritin jutustella sille, että "takana on koira, älä säikähdä..." Tämä nuori pari tuli kentälle ja kävelivät vain muina miehinä agilitykentän läpi, keskeltä esteitä, vaikka hyvin näkivät, että treenit ovat kesken. Kyllähän se kiukutti, mutta rupattelin silti rauhallisesti Östenille ja palkkailin sitä katsekontaktista. Yhtäkkiä Östen käänsi päätään ja katsoi tätä kummallista joukkoa, joka ohitti meidät noin 5-10 metrin päästä. Östen katseli hetken, sitten sanoin sille "katse" ja samassa Östen käänsi päänsä minua kohti ja jatkoi istuskelua ja makupalojen syöntiä. Kun tuo vieras koira ja sen ajattelemattomat omistajat olivat kadonneet näköpiiristä, odottelin vielä muutaman minuutin tarjoillen makupaloja Östenille. Siinä se istui täysin rauhallisena, ilman mitään jännitystä tai tarvetta kurkkia toisen koiran perään. Voitte vaan kuvitella minkälaiset kehut Östen sai.

Olimme onnistuneet erittäin hankalasta tilanteesta pahimmassa mahdollisessa paikassa. Aivan uskomatonta, että tilanne on nyt tämä, kun muistelee menneitä vuosia. Jokaisen onnistumisen jälkeen tuntuu, että kasvan aina pikkuisen suuremmaksi. Enää ei tunnu ollenkaan niin pieneltä ja avuttomalta ja ennen kaikkea hölmöltä kuin joskus, kun Östenin rähinä oli pahimmillaan. Tuntuu, että Östen ei ainakaan moiti kasvavaa itseluottamustani, sillä se rentoutuu joka kerta pikkuisen enemmän samaan aikaan kun minä kasvan pikkuisen suuremmaksi. Tämä onnistuminen tuntuu hienommalta kuin mikään aikaisempi onnistuminen minkään asian suhteen.

Kiitos Tuure, että ohjasit naksun pariin! Kiitos Heli, että olet jaksanut kuunnella joka ikisen rähinä-vuodatuksen! Kiitos Tommy, Jaana ja kanat käytännön harjoituksista ja kiitos aivan kaikki, jotka ovat olleet matkan varrella mukana. Tämä työ jatkuu, mutta jonkinlainen välietappi on nyt saavutettu!

Voiko tätä taistelua mitenkään voittaa?

Kun kaikki alkaa sujumaan hyvin ja hienosti, niin aina ilmestyy uusi ongelma. Alkukesästä huomasin, että Östenin vasen silmä oli alkanut muuttumaan hieman sumeaksi, joten varasin ajan viralliseen silmätarkastukseen. Aavistukseni osuivat oikeaan.

Östenin molemmista silmistä löytyi perinnöllinen harmaakaihi, vasemmassa silmässä kaihi on edennyt jo pidemmälle. Epävirallinen ennuste oli, että ilman leikkausta Östen sokeutuisi vuoden sisällä.

Kaihileikkus on kallis, mutta eipä tässä tilanteessa oikein voi rahaa ajatella. Enemmän huolettaa se, että miten Östen selviää leikkauksesta. Östenillä on siedätyshoidot menossa, se syö kortisonia, huonoina päivinä Östen on selvästi kuumeinen. Kestääkö näin kipeä koira näinkin kovan leikkauksen kuin kaihileikkauksen? Miten kaikki eri lääkkeet vaikuttavat toisiinsa?

Mikään leikkaus ei ole riskitön. Nyt tietysti pelottaa, että mitä jos jokin menee pieleen? Onko Östenille parempi elää vielä tämä vuosi täysillä niin pitkään kuin vain näkee, vai onko parempi leikata heti, jolloin se voisi saada näkönsä takaisin ja nauttia enemmän elämästä tai pahimmassa tapauksessa elämä voi mennä lopunkin pilalle? Sitähän sanotaan, että koira voi elää sokeanakin, mutta tässä tapauksessa kaihi ilmeisesti toisi kipuja koiralle. Ja se on taas aivan mahdoton ajatus, sillä Östenillä on kipuja jo muutenkin. Lisäksi kaihileikkauksen ennuste on parempi, mitä nopeammin koira leikataan.

Ei tässä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus, pitäisi ainoastaan päättää miten pian. Sovin Östenille kontrolliajan Länsirannikolle, ja käyn näyttämässä koiran kuntoa Östenin omalle lääkärille, ennen kuin vien sitä leikkaukseen. Ehkä sen jälkeen on taas helpompi tehdä päätöksiä.

Kasa kärrynpyöriä ja koko lääniin kaikuvat riemunkiljahdukset!

Täydellinen kahden mäyräkoiran ohitus!!! Östen alkoi jo hyvissä ajoissa ennen koirien ohittamista katselemaan mua, ja välillä kun se katsoi vastaan tulevia koiria, pyysin siltä katsekontaktia, ja sain sen samantien. Ohituksen jälkeen ei ollut mitään jännitystä ilmassa, ei mitään levottomuutta, vaan koko koira oli yhtä ystävällistä katsetta ja rentoutta ja enhän mä pysty edes kirjoittamaan tästä, kun tekis vaan mieli huutaa ja kiljua onnesta, ja voin kertoa, että kyllä on silmät kosteena. Tämä on ollut tavoitteena vuosi kaudet ja naksuttimen avulla tähän on pyritty nyt reilu vuosi. Lopultakin sitkeys palkitaan. Kotonakin on ollut paljon rauhallisempaa. Östen leikittää Ottoa aivan erilailla kuin ennen ja hetkittäin kaikki kolme nukkuu kylki kyljessä. Ohitusten suhteen saattaa vielä tulla sitä takapakkiakin, mutta nyt olen ainakin nähnyt, että täydellinen ohitus ilman pelkoa ja jännitteitä on mahdollista. Kiitos kaikki, jotka ovat tuhlanneet aikaansa ja energiaansa auttaakseen meitä tässä projektissa! Minä lähden halailemaan tuota Österiiniä, joka on niin reippaasti jaksanut tehdä töitä mun kanssa!

Jiihaa! Suunnitelma toimi!

Östen saatiin hierottua aivan loistavasti. Se oli rauhallinen ja nautti käsittelystä. Hieronnan jälkeen Östen vetäytyi kuitenkin työpöydän alle miettimään, että mitähän sitä äsken oikein tapahtui. Työpöydän alta se ei sitten taas tullut milläään pois, vaikka yritin vähän houkutellakin. Todettuaan, että kaikki on hyvin ja hieronta oli oikeastaan ihan kivaa, Östen ilmestyi taas muina miehinä meidän muiden joukkoon. Se vaan tarvii aina hetken aikaa miettiä näitä juttuja.

(Tätä kirjoittaessani Östen on juuri lopettanut iltalaulu-tuokionsa vaatehuoneessa, ja tällä kertaa variaatioon kuului myös muutamia haukahduksia. Nämä haukahdukset kuuluvat illan esitykseen vähän harvemmin, joten illan keikka oli aika ainutlaatuinen...)

Ja kuinkas ne Östenin hieronnat sujuikaan...

Ensimmäinen hierojan käynti sujui tosi hyvin. Östen makaili rentona patjalla koko käsittelyn ajan ja antoi hyvin käännellä ja käsitellä. Östen ei ollut nyt niin jumissa kuin viimeksi, kun hieroja oli sitä tutkinut. Silloin Östen oli vanhempieni kanssa, minun ollessa töissä. Ilmeisesti Östen ei pysty täysin rentoutumaan jos minä en ole paikalla, vaikka olen luullut, että Östen viihtyy täydellisesti myös vanhempieni hoidossa. Östen otti rennosti ja selvästi nautti käsittelystä.

Toinen kerta ei sujunut aivan toivotulla tavalla. Kun hieroja saapui meille, kaikki kolme borderterrieriä juoksi ovelle vastaan, ja nuorimmainen alkoi taas kiusaamaan vanhinta. Minä ärähdän Otolle, että nyt loppuu tuollainen, minkä jälkeen Östen painelee sängyn alle piiloon, ja siellähän se sitten jumittikin. Houkuttelin sen sieltä pois, mutta hierottavaksi tämä koira ei enää suostunut. Se oli hermostunut ja jännittynyt kaiken aikaa, ja pyrki aina tilaisuuden tullen pakoon. Kyllä voi olla vaikea muistaa, että Östen ei kestä yhtään sitä, että minä ärähtelisin yhtäään kenellekään. Östen on kuitenkin mielestään aina jotenkin ärähdyksen kohteena ja ottaa kaiken aina itseensä. Jatkossa on pakko taas keskittyä olemaan rauhallinen tilanteessa kuin tilanteessa. Tuntuu, että mä en vaan koskaan opi. Onhan tässä nyt samaa harjoiteltu jo vaikka kuinka pitkän aikaa, mutta ei! Aina se ärähdys vaan tulee jostain. Nykyään en ärähdä koskaan Östenille, mutta kun pitäisi oppia, että Östenin aikana ei saa hermostua muihinkaan koiriin...

Tänään pitäisi olla kolmas käsittely. Saas nähdä miten tänään käy. Toimintasuunnitelma on seuraavanlainen: Ylimääräiset koirat suljetaan eri huoneeseen jo puoli tuntia aiemmin, Östenin kanssa mennään hihnan kanssa ulos odottamaan hierojaa, ja samalla naksun kanssa opetellaan jotain mukavaa, niin että Östen rentoutuisi jo ennen hierojan tuloa. Kertoilen myöhemmin miten tämä suunnitelma onnistui.

Seuraavaksi hierojalle

Vipsulla kävi eilen hieroja täällä kotona. Samalla se silitteli vähän Östeniäkin, ja totesi saman, mitä minä olin jo vähän epäillytkin. Ilmeisesti reidet ja lavan takaa selkärangan vierustat ovat tiukat. Östen on alkanut hyppäämään tosi huonosti sohvalle, joten jotain tämän kaltaista olin arvellutkin. Koira parka on kipuillessaan tietysti jännittänyt kaikkia lihaksiansa koko elämänsä ajan, ja nyt sitten se alkaa näkymään. Ensi viikolla tulee sitten hieroja myös Lenni-Östenille, jos saadaan aikataulut sopimaan.

Koulutustekniikan peruskurssi - workshop 2: Ajatuksia siitä, että toiminnalla on aina seuraus

Viikon 17 viikonloppu meni taas kanaillessa. Kouluttajina mulla toimi tällä kertaa Iines sekä Astrid, kumpikin siis kanoja.

Kurssi herätti taas monenlaisia ajatuksia. Kurssin jälkeen olin iloinen kun oli saanut taas puuhastella kanojen kanssa, ja oli hiukan haikea mieli, kun kanakontaktit taas loppuivat pitkäksi aikaa. On ne vaan niin hienoja ja mielenkiintoisia eläimiä.

Kurssin jälkeen kaikui korvissa vahvimpana Tommyn sanat: "Toiminnalla on aina seuraus". Entisenä purkittajana ymmärrän tuon lauseen sisällön erittäin hyvin. Tuota ajatustahan me yritetään myydä kaiken aikaa koiralle. Kouluttajat yrittävät siis opettaa koiralle, että koiran toiminnalla on seuraus. Purkittajat käyttävät seurauksena purkkia jos koiran toiminta ei ole toivottua. Naksutinkouluttajat käyttävät seurauksena palkkion mahdollisuuden poistoa, jos eläimen toiminta on ei-toivottua. Jos toimintaa halutaan lisää, seurauksena on palkkio. Hyvin usein kuitenkin unohtuu, että myös meidän kouluttajien toiminnalla on seuraus. Kun käytin positiivista rankaisua, seurauksena oli arka ja pelokas koira, joka pelkää lähteä lenkille omistajansa kanssa. Kun muutin omaa toimintaani, ja aloin käyttämään naksutinta ja lopetin positiivisen rankaisun käytön, sain seuraukseksi sen, että jännite minun ja koirani välillä alkoi vähitellen hiipumaan ja taas oli mahdollista rakentaa luottamusta koiran ja omistajan välille.

Seuraukset näkyvät aina viiveellä. Purkitusmetodien seuraukset näkyivät vasta kuukausi metodin käytön lopettamisen jälkeen. Naksutinharjoitusten seuraukset (enkä nyt tarkoita koiran oppimia asioita, vaan koiran yleistä olemusta) alkoivat näkymään vähitellen niin pieninä muutoksina, että niitä oli vaikea huomata. Mutta nyt kun on vuosi kulunut, voi todeta, että iso muutos on tapahtunut aivan vähän kerrallaan.

Kanakurssilla käsiteltiin tällä kertaa ärsykekontrollia, mutta ajatuksia siitä taidan kirjoitella sitten toisella kertaa.

Tarina siitä, miksi melkein myöhästyin töistä

Perjantaina olin lähdössä töihin hyvissä ajoin ja päästin koirat vielä nopeasti ulos. Noh, Vipsu ja Östen eivät suostuneet ulos. Toiset kaksi kävivät ulkona ja tulivat melko nopeasti sisälle. Kun aloin olemaan valmis lähtemään töihin, kuulin miten takaovi aukesi. Ajokoiramme Nörtti oli sitten avannut takaoven ja kaikki koirat ryntäsivät ulos. Yritin siinä sitten huudella koiria sisälle ja jonkun ajan kuluttua sainkin metsästettyä kolme sisälle. Östeniä ei vaan näkynyt missään.

Huutelin sitä etuovesta ja takaovesta, mutta Östeniä ei vaan kuulunut. Eipä siinä sitten auttanut kuin kiskaista kengät jalkaan ja lähteä kiertämään taloa. Östeniä ei löytynyt vieläkään. Aloin miettimään, että jospa se kuitenkin olisi sisällä ja aloin seuraavaksi huutelemaan Östeniä sisällä ja samalla etsin sitä sänkyjen ja sohvien alta. Kurkkasin myös häkkeihin ja koreihin, mutta Östeniä ei vaan näkynyt. Tein uuden kierroksen talon ympäriä, mutta Östeniä ei vaan löytynyt. Itkuhan siinä meinasi tulla. Kauhu valtasi mielen, kun mietin minne Östen olisi voinut joutua. Pelkäsin, että se on karannut ja jäänyt auton alle ja vaikka mitä. Menin takaisin sisälle ja yhtäkkiä kuului erittäin vaimea vinkaisu jostakin. Se oli maailman ihanin ääni! Östen oli jossain ihan lähellä. Tuo pieni vinkaisu kuulosti aivan siltä, niin kuin Östen olisi ilmoittanut, että "äiskä, mä olen täällä..."

Mietin, että olenko jättänyt sen vahingossa johonkin huoneeseen. Avasin kaikki ovet talosta, mutta Östeniä ei näkynyt. Yritin vielä huudella, ja onneksi tällä kertaa Östen vastasikin vaimealla vinkaisulla. Näin pystyin paikantamaan koiran olinpaikan. Noh, Östen löytyi lopulta. Omasta teltastaan, mistä olin sitä jo etsinytkin...

Östen oli perimmäisessä nurkassa, niin pienenä, että en ollut sitä huomannut. Se oli taas mennyt lukkoon, eikä pystynyt liikkumaan. Koira-parka. Tätä tämä meidän elämä on. Onneksi Östen sai tällä kertaa niin paljon itsestään irti, että sai vinkaistua vastaukseksi huutoihini. Siinä kun katselin helpottuneena koiraani, Östen heilutti onnellisena häntäänsä, kun oli tullut löydetyksi. Teltasta se ei vaan suostunut tulemaan pois. Sinne se piti jättää kun lähdin töihin, mutta onneksi tarina sai muuten onnellisen lopun.

Silmä- ja korvatulehduksista

Tulipa tässä yhtäkkiä mieleen, että Östenillä ei ole ollut pitkään aikaan silmä- tai korvatulehdusta. Viimeksi näistä vaivoista ollaan kärsitty syksyllä. Nämä tulehdukset ovat yleensä olleet meidän riesana ihan muutaman kuukauden välein ja pahimmillaan lääkekuurin loppumisen jälkeen on jo parin viikon päästä saanut hakea uuden kuurin.

Nyt siedätyshoidon aikana ei ole ollut kertaakaan silmä- tai korvatulehdusta. Pitää katsoa miten tämän kevään kanssa käy, kun yleensä kevät ja syksy ovat olleet pahinta aikaa.

Ohituksia

Östen-Pösten pääsi tänään kahdestaan lenkkeilemään mun kanssa, kun Östenin lähtö kesti taas niin kauan, että muu porukka (äitini ja kaksi muuta koiraa) ei jaksanut enää odottaa ja lähti jo edeltä käsin. Lähtötilanne meni jotenkin näin, että oltiin pakkailemassa koiria autoon, kun Östeniä alkoi yhtäkkiä jännittää. Se heilutti häntää, mutta väisti kun menin lähemmäs ja yritin sanoa Östenille, että tule vain. Lopputulos oli se, että Östen pujahti auton alle, ja minä ajattelin, että käynpä hakemassa pipon tässä välissä. No Östenhän pujahti taloon sisälle samalla ja meni telttaansa. Yleensä se tarkoittaa sitä, että se olisi mielellään lähdössä, mutta pitäisi päästä sillä teltalla. Teltalla ei kuitenkaan voi kantaa Östeniä, vaan Östen piti houkutella pois sieltä ensin. Kun Östen tuli teltasta ja tajusi että muut olivat jo lähteneet, niin sitten sille tuli paha mieli. Östen kuitenkin ilahtui kun näki, että lähdetään sitten kahdestaan kuitenkin.

Lenkillä tuli koira vastaan, jonka omistajat nostivat syliinsä ohitustilanteen ajaksi. Tämä ohitus meni hyvin. Östeniä ei häirinnyt tippaakaan vastaantulevien sylissä oleva koira. Östen otti katsekontaktia, ja kun se katseli eteenpäin, testailin sitä pyytämällä katsekontaktia. Östen oli täysin rento ja otti katsekontaktin heti sitä pyydettäessä.

Myöhemmin vastaan tuli kaksi cavalieria, jotka myös rähjäsivät ja kiskoivat hihnassa. Östen rähisi, mutta taas kesken rähinän otti sen katsekontaktin, jatkoi rähinää, otti katsekontaktin ja lopetti rähinän. Östen kävi tällä kertaa kuitenkin kierroksilla vielä pitkän aikaa, haisteli maata ja poukkoili remmissä ja sen sellaista.

Tämä ohitus ei ollut paras meidän ohituksista, mutta edelleen suunta on oikea, kun kuitenkin välillä aina tuntuu lamppu syttyvän, että olihan sitä olemassa joku toinenkin keino...

Kotiintulo-rituaalit

Östenistä riittää kerrottavaa. Esimerkiksi nämä kotiinpaluu-tilanteet on aika mielenkiintoisia. Kun saavun kotiin jostakin, kaikki koirat tulevat vastaan. Siinä ne hyppivät onnellisina ja joskus ne jopa "vikisevät", kun ovat niin tyytyväisiä kotiinpaluustani. Östen käy ovella vastassa myös muiden mukana. Sekin kiljaisee riemusta pari kertaa ja sen jälkeen katoaa jonnekin, yleensä olohuoneeseen, vaikka muut jäävät vielä tervehtimään tulijaa.

Kun menen etsimään Östeniä, niin se löytyy yleensä aina olohuoneesta pöydän alta. Östenillä on sukka suussa (se löytää niitä aina jostain tai hakee vaikka kaapista) ja häntä heiluttaa koiraa. Se vaikuttaa niin onnelliselta, että se ei enää tiedä, mitä tekisi. Ihan kuin se pelkäisi räjähtävänsä, jos vielä tapahtuu lisää kivoja asioita.

Tilanne vaikuttaa aivan siltä, että Östen on onnellinen, että minä tulen kotiin, mutta jostain syystä sen täytyy vetäytyä siitä tilanteesta. Näissä tilanteissa Östen kantaa aina jotakin, yleensä sitä sukkaa. Vastaavaa tavaroiden kantamista esiintyy käsittääkseni usein stressaavilla koirilla, kun ne pyrkivät lieventämään stressiä. Muuten Östen seisoo olohuoneen pöydän alla hiirenhiljaa, ja kun tulen sitä katsomaan, alkaa hurja hännänheilutus ja uskomattomat riemuloikat, leikkimurina ja lelujen heittely.

Voisiko olla mahdollista, että Östen ei kovin hyvin kestä tunnetiloja? Onko koirilla tunnetiloja, kuten ihmisillä? Östen vaikuttaa ihan siltä, että se kokee kaiken niin täysillä, että se aivan sattuu, oli sitten kysymys hyvästä tai pahasta. Ihan niin kuin se olisi täysi vesiastia, joka läikkyy yli jos vain vähänkin heilauttaa.

Onnistunut koiran kohtaaminen ja pistopäivä

Tänään lähdettiin isommalla porukalla lenkittämään koiria eräälle laavulle. Sinne saapui myös tuttavien koira, jota Östen ei ollut aiemmin tavannut. Toista koiraa hiukan jännitti, kun vastassa oli kolmen terrierin jengi, ja kaikki tietysti irti. Tämä tuttujen koira viestitti meidän piskeille, että pysykääs vähän kauempana. Östen kiersi koiraa kiinnostuneena, mistä syystä pelkäsin hiukan, että toisen koiran karkottavat signaalit saavat Östenin rähjäämään. Huusin Östenin pois tilanteesta, ja uskomatonta mutta totta: Östen tuli minun luokseni!

Östen ei hyökännyt, ei räyhännyt, ei rähjännyt, ei mitään! Östen oli niin rauhallinen ja ihana, ettei kukaan olisi voinut ongelmakoiraksi tunnistaa! Tämä kaikki ylittää jo oman ymmärrykseni. Yksi asia on kuitenkin varmaa: Naksuttimesta en luovu koskaan!

Ulkoilun jälkeen piti taas pistää Östeniä. Pistoksen jälkeen Östen on taas nukkunut. Kaikki on siedätyshoidon suhteen sujunut hyvin. Östen on voinut hyvin kahta kertaa lukuunottamatta. Östen kuitenkin kutisee ihan niin kuin ennenkin, joten vielä en voi ainakaan hehkuttaa, että siedätyksestä olisi ollut apua. Yritän silti säilyttää vahvan uskon lääkeiden tehoon. Vielä ne tehoaa ja Östen paranee! Nyt ei saa lakata uskomasta.