Tarina siitä, miksi melkein myöhästyin töistä

Perjantaina olin lähdössä töihin hyvissä ajoin ja päästin koirat vielä nopeasti ulos. Noh, Vipsu ja Östen eivät suostuneet ulos. Toiset kaksi kävivät ulkona ja tulivat melko nopeasti sisälle. Kun aloin olemaan valmis lähtemään töihin, kuulin miten takaovi aukesi. Ajokoiramme Nörtti oli sitten avannut takaoven ja kaikki koirat ryntäsivät ulos. Yritin siinä sitten huudella koiria sisälle ja jonkun ajan kuluttua sainkin metsästettyä kolme sisälle. Östeniä ei vaan näkynyt missään.

Huutelin sitä etuovesta ja takaovesta, mutta Östeniä ei vaan kuulunut. Eipä siinä sitten auttanut kuin kiskaista kengät jalkaan ja lähteä kiertämään taloa. Östeniä ei löytynyt vieläkään. Aloin miettimään, että jospa se kuitenkin olisi sisällä ja aloin seuraavaksi huutelemaan Östeniä sisällä ja samalla etsin sitä sänkyjen ja sohvien alta. Kurkkasin myös häkkeihin ja koreihin, mutta Östeniä ei vaan näkynyt. Tein uuden kierroksen talon ympäriä, mutta Östeniä ei vaan löytynyt. Itkuhan siinä meinasi tulla. Kauhu valtasi mielen, kun mietin minne Östen olisi voinut joutua. Pelkäsin, että se on karannut ja jäänyt auton alle ja vaikka mitä. Menin takaisin sisälle ja yhtäkkiä kuului erittäin vaimea vinkaisu jostakin. Se oli maailman ihanin ääni! Östen oli jossain ihan lähellä. Tuo pieni vinkaisu kuulosti aivan siltä, niin kuin Östen olisi ilmoittanut, että "äiskä, mä olen täällä..."

Mietin, että olenko jättänyt sen vahingossa johonkin huoneeseen. Avasin kaikki ovet talosta, mutta Östeniä ei näkynyt. Yritin vielä huudella, ja onneksi tällä kertaa Östen vastasikin vaimealla vinkaisulla. Näin pystyin paikantamaan koiran olinpaikan. Noh, Östen löytyi lopulta. Omasta teltastaan, mistä olin sitä jo etsinytkin...

Östen oli perimmäisessä nurkassa, niin pienenä, että en ollut sitä huomannut. Se oli taas mennyt lukkoon, eikä pystynyt liikkumaan. Koira-parka. Tätä tämä meidän elämä on. Onneksi Östen sai tällä kertaa niin paljon itsestään irti, että sai vinkaistua vastaukseksi huutoihini. Siinä kun katselin helpottuneena koiraani, Östen heilutti onnellisena häntäänsä, kun oli tullut löydetyksi. Teltasta se ei vaan suostunut tulemaan pois. Sinne se piti jättää kun lähdin töihin, mutta onneksi tarina sai muuten onnellisen lopun.