Meinasin aloittaa kirjoittamaan keinoista, joilla Östenin ongelmia on yritetty ratkoa, mutta ehkäpä onkin parempi aluksi perehtyä tarkemmin kaikkiin kummallisuuksiin, mitä Östenin käytöksessä esiintyy. Östenin käytöksestä tuntuu olevan aika vaikea kirjoittaa, joten kirjoitellaan edes vähän kerrallaan. Tässä ensimmäinen omituisuus:
Kun Östen oli vielä ihan pikku-pentu vaikutti se ihan tavalliselta pentuselta. Ainut asia, mikä minua ihmetytti oli se, että Östen ei suostunut missään nimessä olemaan selällään. Ei sylissä, eikä leikkiessä eikä se edes nukkuessaan kierähtänyt selälleen. Joskus yritin sitä leikittää selälleen, mutta se oli ihan mahdotonta. Koira joutui siitä ihan lukkoon ja paniikkiin.
Vanhempieni koiran, Vipsun, taitoihin kuului selän kautta kierähtäminen ja kuolleen leikkiminen, ja ne ovat edelleen Vipsun itsensä suuria suosikkia temppuvalikoimassa, mutta Östeniä ei saanut houkuttelemallakaan selälleen, joten tämän kaltaiset temput eivät tulleet kysymykseenkään. Kyllä se silloin vähän ihmetytti, että noin pieni asia oli tuolle koiruudelle niin iso ja merkittävä asia. Halusin kuitenkin totuttaa Östenin selällä olemiseen, vaikka siihen menisi useampikin vuosi. Nykyään Östen nukkuu selällään sylissä, leikkii selällään sekä osaa tempun missä se menee pyynnöstä kyljelleen (ei siis vieläkään selälleen) ja tuntuu, että se nauttii. Pidin tärkeänä tämän oppimista siitä syystä, että halusin Östenin luottavan minuun omistajana niin paljon, ettei sen tarvisi tuntea oloaan uhatuksi missään tilanteessa tai asennossa. Selällä olemista en opettanut naksuttimen avulla, vaan välillä leikkien ja välillä rauhoitellen ja silitellen koiraa. Kaikki pienetkin edistysaskeleet huomioitiin. Kun Östen oli väsynyt silittelin sitä erittäin rauhallisesti ja yritin ohjata sitä enemmän ja enemmän kyljelleen, mistä ohjailin selälleen. Muistaakseni siihen meni parisen vuotta, että Östen oppi olemaan täysin rentona selällään leikkiessä tai sylissä rapsuteltavana. Vasta viime kesänä aloin opettamaan temppua, jossa Östen menee kyljelleen. Sitäkin erittäin hitaaseen tahtiin pienin edistysaskelin.
perjantai 30. tammikuuta 2009
maanantai 26. tammikuuta 2009
Siedätyshoitoa
Tänään on taas pistopäivä. Östeniä on pistetty nyt aluksi joka toinen päivä ja nyt tämän päivän jälkeen aletaan pistämään vähän harvemmin. Mulle nämä pistospäivät alkaa käymään erittäin raskaiksi, koska inhoan pistämistä, ja pelkään satuttavani koiraani. Aina näin pistopäivän aamuina ensimmäinen ajatus herätessä on se, että tänään joutuu taas pistämään tuota haukkua. Östen taas on aivan uskomattoman kärsivällinen. Se antaa pistää itseänsä, eikä mitenkään osoita mieltään. Siinä se odottelee rauhassa, että saan pistettyä loppuun. Pieni urhea koira!
Östen on todennäköisesti kipeä näiden pistosten jälkeen. Aluksi käytös ei muuttunut millään lailla, mutta neljännen ja viidennen pistoksen jälkeen Östen oli erittäin ärtyisä. Se näykkäisi mua poskesta, kun yritin nostaa sitä. Mun käsi osui tietysti just siihen kohtaan mihin olin pistänyt. Tämän tapahtuman jälkeen Östen oli ihan nolona, ja kyllä kesti kauan, että se kehtasi tulla taas mun viereen sohvalle, vaikka pyysin. Yritin tietysti rauhoitella sitä, kun ei siinä mun mielestä ollut mitään hätää. Se oli vahinko, ja johtui siitä, että koira on kipeä. Mutta Östen ei meinannut päästä tästä tapahtumasta mitenkään yli. Se kävi mun vieressä kurkkaamassa mua, ja kun katsoin sitä ja yritin ystävällisellä äänellä puhua sille ja pyytää viereen, niin Östen vaan painoi pään alas ja hiipi hiljaa sivummalle keittiön pöydän alle. Oli niin hirvittävää katsella omaa koiraa noin onnettomana, mutta en voinut oikein muutakaan. Vasta seuraavana päivänä Östen alkoi olemaan oma itsensä, iloinen, leikkisä ja ystävällinen. Viidennen pistoksen jälkeen mun toinen koira sai kokea, että juuri nyt ei kannata hakea Östeniä leikkimään. En nähnyt mitä tapahtui, kun satuin olemaan eri huoneessa, mutta yhtäkkiä kuului Östenin ärähdys ja sen jälkeen pentu alkoi kiljumaan. Menin katsomaan, mikä oli hätänä, mutta pentu näytti olevan ihan kunnossa. Se oli ilmeisesti vain säikähtänyt Östenin ärähdystä, kun oli kuitenkin tottunut jo siihen, että Östen yleensä lähtee aina leikkiin mukaan.
Nyt sitten kuudennen ja seitsemännen piston jälkeen Östen on ollut tosi väsynyt, ja aivan tokkurainen. Muuten se on kuitenkin ollut erittäin ystävällinen ja leikkisä, ja jotenkin erilainen kuin yleensä. Se on ollut jollain tavalla miellyttävämpi nyt, kuin yleensä.
Kun nämä sen mielialat vaihtelee niin paljon pistosten jälkeen alkaa jännittämään, että mitenkähän tänään käy... Tuleeko koirasta räyhäävä peto, vai se kaikkein kultaisin ja suloisin pieni koira? Se selviää vain kokeilemalla. Joka tapauksessa ihanaa, että tämän pistoksen jälkeen seuraava tarvii antaa vasta lauantaina. Viikko vapaata, ihanaa!
Östen on todennäköisesti kipeä näiden pistosten jälkeen. Aluksi käytös ei muuttunut millään lailla, mutta neljännen ja viidennen pistoksen jälkeen Östen oli erittäin ärtyisä. Se näykkäisi mua poskesta, kun yritin nostaa sitä. Mun käsi osui tietysti just siihen kohtaan mihin olin pistänyt. Tämän tapahtuman jälkeen Östen oli ihan nolona, ja kyllä kesti kauan, että se kehtasi tulla taas mun viereen sohvalle, vaikka pyysin. Yritin tietysti rauhoitella sitä, kun ei siinä mun mielestä ollut mitään hätää. Se oli vahinko, ja johtui siitä, että koira on kipeä. Mutta Östen ei meinannut päästä tästä tapahtumasta mitenkään yli. Se kävi mun vieressä kurkkaamassa mua, ja kun katsoin sitä ja yritin ystävällisellä äänellä puhua sille ja pyytää viereen, niin Östen vaan painoi pään alas ja hiipi hiljaa sivummalle keittiön pöydän alle. Oli niin hirvittävää katsella omaa koiraa noin onnettomana, mutta en voinut oikein muutakaan. Vasta seuraavana päivänä Östen alkoi olemaan oma itsensä, iloinen, leikkisä ja ystävällinen. Viidennen pistoksen jälkeen mun toinen koira sai kokea, että juuri nyt ei kannata hakea Östeniä leikkimään. En nähnyt mitä tapahtui, kun satuin olemaan eri huoneessa, mutta yhtäkkiä kuului Östenin ärähdys ja sen jälkeen pentu alkoi kiljumaan. Menin katsomaan, mikä oli hätänä, mutta pentu näytti olevan ihan kunnossa. Se oli ilmeisesti vain säikähtänyt Östenin ärähdystä, kun oli kuitenkin tottunut jo siihen, että Östen yleensä lähtee aina leikkiin mukaan.
Nyt sitten kuudennen ja seitsemännen piston jälkeen Östen on ollut tosi väsynyt, ja aivan tokkurainen. Muuten se on kuitenkin ollut erittäin ystävällinen ja leikkisä, ja jotenkin erilainen kuin yleensä. Se on ollut jollain tavalla miellyttävämpi nyt, kuin yleensä.
Kun nämä sen mielialat vaihtelee niin paljon pistosten jälkeen alkaa jännittämään, että mitenkähän tänään käy... Tuleeko koirasta räyhäävä peto, vai se kaikkein kultaisin ja suloisin pieni koira? Se selviää vain kokeilemalla. Joka tapauksessa ihanaa, että tämän pistoksen jälkeen seuraava tarvii antaa vasta lauantaina. Viikko vapaata, ihanaa!
sunnuntai 25. tammikuuta 2009
Allerginen koira ei ole mikään pieni ongelma
Vanhempieni luona on ollut aina koiria. Aluksi suomenajokoiria ja 90-luvun alusta asti talossa on aina asustellut vähintään yksi borderterrieri. Riemu oli rajaton kun syksyllä 2004 ostin ensimmäisen ikioman koirani. Luokseni muutti pieni borderterrieri Östen.
Vanhempieni koiran kanssa olin löytänyt tieni agilityn pariin. Koira oli erittäin taitava, mutta kilpailumenestystä ei meidän kohdalle ole oikein osunut. Toivoin, että Östenin kanssa kilpailuonni kääntyisi, ja että voisin sen kanssa harrastaa ja kilpailla ihan tosissani. Haaveena oli myös tutustua koiranäyttelyihin ja aloittaa kilpailu-ura myös tokossa. Kaikki ei kuitenkaan aina mene suunnitelmien mukaan.
Östen oli ollut luonani muutaman viikon, kun yritin antaa sille ruoan ohella citro-oskaa kasvattajan ohjeiden mukaan. Östen alkoi kuitenkin kovasti kutisemaan, joten kasvattajan kanssa päädyimme siihen tulokseen, että citro-oska jätetään pois. Kutina loppui myös ja koira vaikutti ihan normaalilta pieneltä pennulta. En tuolloin vielä ymmärtänyt huolestua, sillä muillakin perheen koirilla oli ollut joitain ruoka-aineita, mitä ne eivät olleet pentuna kestäneet, mutta vanhempina pystyivät syömään ilman ongelmia. Ensimmäisenä alkoi ihmetyttämään se, että ns pentukarva ei oikein ottanut vaihtuakseen. Östenin vatsan alle ei kasvanut karvoja juuri ollenkaan ja muutenkaan karva ei tuntunut ollenkaan borderterrierin karvalta, vaan se oli paljon pehmeämpää.
Allergiaa aloimme epäilemään vasta joulun alla vuonna 2005, kun toistuvat silmä- ja korvatulehdukset ajoivat meidät jälleen kerran eläinlääkäriin ja tuolloin ihokin oli jo alkanut oirehtimaan. Iho näytti tulehtuneelta, ja Östen kutisi voimakkaasti. Tuolloin alkoi loputon kortisoni- ja antibioottikuurien käyttö. Aina kun yksi kuuri loppui, meni muutama viikko ihan hyvin ja sitten piti taas olla hakemassa uutta kuuria. En tuolloin osannut oikein muuta kuin alkaa muuttamaan Östenin ruokavaliota.
Ensimmäisenä luovuin valmisruoista ja muistaakseni aloin jo silloin tutustumaan barffiin. Kevät, kesä ja syksy vuonna 2006 barffattiin ja barffauksen aikana Östenin karvanlaatu parani huomattavasti, mutta myös kutina lisääntyi. Barffaaminen oli siis pakko keskeyttää yli puolen vuoden kokeilun jälkeen. Sen jälkeen kokeilimme jotain eläinlääkäriltä saatavaa hyperallergiaruokaa, mutta siitäkään ei ollut mitään apua. Syksyllä 2006 päätin aloittaa eliminaatiodieetin Östenin kanssa. Syötin sille aluksi sika-nauta-jauhelihaa ja riisiä. Siitä ei ollut mitään apua joten vaihdoin jauhelihan pelkkään sian jauhelihaan. Kun tästäkään ei ollut apua, kokeiltiin keväällä 2007 pelkkää naudan jauhelihaa ja riisiä. Se tuntui sopivan Östenille sillä kahdeksan viikon jälkeen Östen voi erittäin hyvin ja olimme valmiita lisäämään uusia ruoka-aineita Östenille. Jokaista uutta ruoka-ainetta testasin kaksi viikkoa, ennen kuin lisäsin taas uuden ruoka-aineen. Tällä tavoin tuntui, että Östenille sopi naudan ja riisin lisäksi myös porkkana, keltuainen ja keitetty peruna. Sitten yritin lisätä ruokaan muistaakseni piimää tai raejuustoa, minkä jälkeen Östen alkoi taas oirehtimaan. Sen jälkeen aloin syöttämään jälleen pelkkää naudan jauhelihaa ja riisiä, mutta oireet eivät loppuneet.
Syksyllä 2007 vein Östenin Vaasaan Länsirannikon eläinklinikalle, jolloin perinpohjaiset tutkimukset aloitettiin. Tässä vaiheessa omat voimat oli aivan lopussa. Olin valvonut lähes kaikki yöt kolmen vuoden ajan kuunnellen kuinka koira rapsuttaa itseään ja puree karvojaan poikki. Vuoden 2007 syksyllä tilanne oli pahempi kuin koskaan ennen. Jos Östen jäi yksin vaikka vain kahdeksi tunniksi, oli se tuona aikana ehtinyt purra karvansa poikki nyrkin kokoiselta alueelta kyljistä. Kainalot Östen oli raapinut niin pahaan kuntoon, että ne olivat aivan paksulla ruvella ja iho oli monin paikoin pahasti tulehtunut. Tämä tilanne meillä oli siis huolimatta toistuvista kortisoni-kuureista. Länsirannikolla tehtiin ensimmäiset allergiatestit ja ihopalatestit. Allergiatestin tulos oli negatiivinen, ja ihopalatestien mukaan koiralla oli joko allegia tai kapi. Tuo nyt oli sanomattakin selvää, ja sehän tiedettiin, että kapista ei ole kysymys. Varmuuden vuoksi Östenille annettiin kuitenkin piikit kapia vastaan ja samalla aloitettiin uusi eliminaatiodieetti, tällä kertaa broilerin lihalla ja riisillä. Iho saatiin tuolla kuntoon, mutta samaan aikaan vatsa alkoi reistailemaan, jolloin myös broilerista piti luopua. Siinä sitä sitten oltiin. Mitään ei oikein uskaltanut koiralle syöttää, mutta nälässäkään sitä ei voinut pitää. Vuosi siinä sitten meni naudanlihalla ja riisillä. Kortisonia annoin neljäsosan joka toinen päivä. Koira voi välillä paremmin ja välillä huonommin. Östenin turkki on nykyisin hyvin harva, pohjakarva on hyvin ohutta ja karvanlaatu muistuttaa lähinnä vanunutta villaa, mikä tekee myös nyppimisen erittäin hankalaksi.
Östenin suhteen ihmetytti tuolloin moni asia. Miksei mikään eliminaatiodieetti tuota tulosta? Miksi Östen oli hetken kunnossa naudan ja riisin avulla, mutta myöhemmin siitä ei ollutkaan apua? Ajattelin, että pelkästään ruoka ei riitä syyksi, ja siksi aloinkin epäilemään että asunnossani on hometta. Sillä ei kuitenkaan selittyisi se, että miksi Östen ei voinut paremmin edes vanhempieni luona, vaikka vietimme siellä kaikki kesät. Miksi koiran tila paheni aina syksyisin?
Syksyllä 2008 eläinlääkäri ehdotti uutta allergiatestiä. Olin päättänyt tehdä kaikkeni tuon pienen koira-rievun eteen, joten testi tehtiin. Tällä kertaa alkoikin sitten löytymään allergian aiheuttajia. Samalla sain vastauksen kysymyksiini. Listasta löytyi mm sika, erilaisia kaloja, herne, maissi ja merilevä: Östen oli barffauksen aikana saanut niitä kaikkia. Muita aineita oli mm koivu, pujo ja rölli: Kaikki nämä löytyy vanhempieni talon ympäristöstä. Siinä siis selitys miksi Östen ei voinut paremmin sielläkään, ja ilmeisesti omassakaan asunnossani ei siis ole hometta. Testin mukaan Östen on allerginen myös järviruokolle, mitä löytyy meidän kesämökiltä, lisäksi allergiaa aiheuttaa varastopunkki, minkä takia Östen ei voi syödä edes näitä hyperallergisten ruokia, ja lisäksi listassa oli vielä neljä eri hometta. Googlettelin niitä, ja kaikki niistä näyttäisi olevan jotain kasviperäisiä, joten oletan että niitä on runsain määrin metsässä ja varsinkin syksyllä.
Siedätyshoito aloitettiin heti keväällä 2009, kun tilaamamme lääkkeet olivat saapuneet. Nyt vaan jännitetään saadaanko näillä keinoilla koira-parka kuntoon. Suurin toiveeni on, että Östen voisi vielä elää täysin tervettä ja normaalia, onnelista pikku-koiran elämää!
Vanhempieni koiran kanssa olin löytänyt tieni agilityn pariin. Koira oli erittäin taitava, mutta kilpailumenestystä ei meidän kohdalle ole oikein osunut. Toivoin, että Östenin kanssa kilpailuonni kääntyisi, ja että voisin sen kanssa harrastaa ja kilpailla ihan tosissani. Haaveena oli myös tutustua koiranäyttelyihin ja aloittaa kilpailu-ura myös tokossa. Kaikki ei kuitenkaan aina mene suunnitelmien mukaan.
Östen oli ollut luonani muutaman viikon, kun yritin antaa sille ruoan ohella citro-oskaa kasvattajan ohjeiden mukaan. Östen alkoi kuitenkin kovasti kutisemaan, joten kasvattajan kanssa päädyimme siihen tulokseen, että citro-oska jätetään pois. Kutina loppui myös ja koira vaikutti ihan normaalilta pieneltä pennulta. En tuolloin vielä ymmärtänyt huolestua, sillä muillakin perheen koirilla oli ollut joitain ruoka-aineita, mitä ne eivät olleet pentuna kestäneet, mutta vanhempina pystyivät syömään ilman ongelmia. Ensimmäisenä alkoi ihmetyttämään se, että ns pentukarva ei oikein ottanut vaihtuakseen. Östenin vatsan alle ei kasvanut karvoja juuri ollenkaan ja muutenkaan karva ei tuntunut ollenkaan borderterrierin karvalta, vaan se oli paljon pehmeämpää.
Allergiaa aloimme epäilemään vasta joulun alla vuonna 2005, kun toistuvat silmä- ja korvatulehdukset ajoivat meidät jälleen kerran eläinlääkäriin ja tuolloin ihokin oli jo alkanut oirehtimaan. Iho näytti tulehtuneelta, ja Östen kutisi voimakkaasti. Tuolloin alkoi loputon kortisoni- ja antibioottikuurien käyttö. Aina kun yksi kuuri loppui, meni muutama viikko ihan hyvin ja sitten piti taas olla hakemassa uutta kuuria. En tuolloin osannut oikein muuta kuin alkaa muuttamaan Östenin ruokavaliota.
Ensimmäisenä luovuin valmisruoista ja muistaakseni aloin jo silloin tutustumaan barffiin. Kevät, kesä ja syksy vuonna 2006 barffattiin ja barffauksen aikana Östenin karvanlaatu parani huomattavasti, mutta myös kutina lisääntyi. Barffaaminen oli siis pakko keskeyttää yli puolen vuoden kokeilun jälkeen. Sen jälkeen kokeilimme jotain eläinlääkäriltä saatavaa hyperallergiaruokaa, mutta siitäkään ei ollut mitään apua. Syksyllä 2006 päätin aloittaa eliminaatiodieetin Östenin kanssa. Syötin sille aluksi sika-nauta-jauhelihaa ja riisiä. Siitä ei ollut mitään apua joten vaihdoin jauhelihan pelkkään sian jauhelihaan. Kun tästäkään ei ollut apua, kokeiltiin keväällä 2007 pelkkää naudan jauhelihaa ja riisiä. Se tuntui sopivan Östenille sillä kahdeksan viikon jälkeen Östen voi erittäin hyvin ja olimme valmiita lisäämään uusia ruoka-aineita Östenille. Jokaista uutta ruoka-ainetta testasin kaksi viikkoa, ennen kuin lisäsin taas uuden ruoka-aineen. Tällä tavoin tuntui, että Östenille sopi naudan ja riisin lisäksi myös porkkana, keltuainen ja keitetty peruna. Sitten yritin lisätä ruokaan muistaakseni piimää tai raejuustoa, minkä jälkeen Östen alkoi taas oirehtimaan. Sen jälkeen aloin syöttämään jälleen pelkkää naudan jauhelihaa ja riisiä, mutta oireet eivät loppuneet.
Syksyllä 2007 vein Östenin Vaasaan Länsirannikon eläinklinikalle, jolloin perinpohjaiset tutkimukset aloitettiin. Tässä vaiheessa omat voimat oli aivan lopussa. Olin valvonut lähes kaikki yöt kolmen vuoden ajan kuunnellen kuinka koira rapsuttaa itseään ja puree karvojaan poikki. Vuoden 2007 syksyllä tilanne oli pahempi kuin koskaan ennen. Jos Östen jäi yksin vaikka vain kahdeksi tunniksi, oli se tuona aikana ehtinyt purra karvansa poikki nyrkin kokoiselta alueelta kyljistä. Kainalot Östen oli raapinut niin pahaan kuntoon, että ne olivat aivan paksulla ruvella ja iho oli monin paikoin pahasti tulehtunut. Tämä tilanne meillä oli siis huolimatta toistuvista kortisoni-kuureista. Länsirannikolla tehtiin ensimmäiset allergiatestit ja ihopalatestit. Allergiatestin tulos oli negatiivinen, ja ihopalatestien mukaan koiralla oli joko allegia tai kapi. Tuo nyt oli sanomattakin selvää, ja sehän tiedettiin, että kapista ei ole kysymys. Varmuuden vuoksi Östenille annettiin kuitenkin piikit kapia vastaan ja samalla aloitettiin uusi eliminaatiodieetti, tällä kertaa broilerin lihalla ja riisillä. Iho saatiin tuolla kuntoon, mutta samaan aikaan vatsa alkoi reistailemaan, jolloin myös broilerista piti luopua. Siinä sitä sitten oltiin. Mitään ei oikein uskaltanut koiralle syöttää, mutta nälässäkään sitä ei voinut pitää. Vuosi siinä sitten meni naudanlihalla ja riisillä. Kortisonia annoin neljäsosan joka toinen päivä. Koira voi välillä paremmin ja välillä huonommin. Östenin turkki on nykyisin hyvin harva, pohjakarva on hyvin ohutta ja karvanlaatu muistuttaa lähinnä vanunutta villaa, mikä tekee myös nyppimisen erittäin hankalaksi.
Östenin suhteen ihmetytti tuolloin moni asia. Miksei mikään eliminaatiodieetti tuota tulosta? Miksi Östen oli hetken kunnossa naudan ja riisin avulla, mutta myöhemmin siitä ei ollutkaan apua? Ajattelin, että pelkästään ruoka ei riitä syyksi, ja siksi aloinkin epäilemään että asunnossani on hometta. Sillä ei kuitenkaan selittyisi se, että miksi Östen ei voinut paremmin edes vanhempieni luona, vaikka vietimme siellä kaikki kesät. Miksi koiran tila paheni aina syksyisin?
Syksyllä 2008 eläinlääkäri ehdotti uutta allergiatestiä. Olin päättänyt tehdä kaikkeni tuon pienen koira-rievun eteen, joten testi tehtiin. Tällä kertaa alkoikin sitten löytymään allergian aiheuttajia. Samalla sain vastauksen kysymyksiini. Listasta löytyi mm sika, erilaisia kaloja, herne, maissi ja merilevä: Östen oli barffauksen aikana saanut niitä kaikkia. Muita aineita oli mm koivu, pujo ja rölli: Kaikki nämä löytyy vanhempieni talon ympäristöstä. Siinä siis selitys miksi Östen ei voinut paremmin sielläkään, ja ilmeisesti omassakaan asunnossani ei siis ole hometta. Testin mukaan Östen on allerginen myös järviruokolle, mitä löytyy meidän kesämökiltä, lisäksi allergiaa aiheuttaa varastopunkki, minkä takia Östen ei voi syödä edes näitä hyperallergisten ruokia, ja lisäksi listassa oli vielä neljä eri hometta. Googlettelin niitä, ja kaikki niistä näyttäisi olevan jotain kasviperäisiä, joten oletan että niitä on runsain määrin metsässä ja varsinkin syksyllä.
Siedätyshoito aloitettiin heti keväällä 2009, kun tilaamamme lääkkeet olivat saapuneet. Nyt vaan jännitetään saadaanko näillä keinoilla koira-parka kuntoon. Suurin toiveeni on, että Östen voisi vielä elää täysin tervettä ja normaalia, onnelista pikku-koiran elämää!
perjantai 23. tammikuuta 2009
Borderterrierini Östen
Olen jo pitkään suunnitellut tätä blogia Östenille, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Ensinnäkään en oikein tajua miten tätä käytetään ja toiseksi en oikein tiedä mistä aloittaisin kirjoittamaan. Mutta ehkäpä nämä ongelmat ratkeavat itsestään, kunhan vain pääsen alkuun.
Ensiksi pitäisi varmaan esitellä koira, jolle tämä blogi on omistettu. Koiran nimi on Östen ja rodultaan tämä kaveri on borderterrieri. Östen täyttää ensi syksynä viisi vuotta. Östen on pieni suloinen koira, jolla on erittäin isoja ongelmia ja juuri siksi tunsin, että tätä blogia tarvitaan.
Östen oli aluksi ihan tavallinen pieni pentu, kunnes Östen tuli jonkinlaiseen uhmaikään n. 9 kk ikäisenä. Silloin käytös alkoi muuttumaan ja Östen alkoi olemaan melko aggressiivinen muille koirille. Östen tapasi näykätä muita koiria heti ensi tapaamisella melkoisen rähinän säestämänä, jonka jälkeen se yritti ystävällisesti tervehtiä muita. Siinä vaiheessahan toiset koirat eivät enää halunneet olla Östenin kanssa missään tekemisissä. Ongelma ei tuntunut ratkeavan enää minun taidoillani, joten kävin Östenin kanssa kokeilemassa viisaampien ohjauksella eri koirankoulutusmetodeja. Kerron näistä sitten myöhemmin.
Käytösongelmien ohella, Östen kärsi pahoista allergiaoireista. Oireet alkoivat Östenin ollessa ihan pikku-pentu, kun yritin antaa sille citro-oskaa. Kun jätin citro-oskan pois, myös oireet katosivat pitkäksi aikaa. Vuosien myötä oireet kuitenkin palasivat ja pahenivat. Tilanne on mennyt jatkuvasti huonompaan suuntaan. Kokeilin Östenin kanssa useampia eliminaatiodieettejä, mutta mistään ei ollut apua. Ensimmäinen allergiatesti tuli takaisin negatiivisena, ja ihopalatestin vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: "Koiralla on joko allergia tai kapi." (Ihanko totta???) Koira on ollut lähes neljä vuotta jatkuvalla kortisoni-kuurilla, ja siitä huolimatta se säännöllisin väliajoin raapii ihonsa verille ja puree karvat poikki kyljistä, niin että se on ihan kaljuja laikkuja täynnä koko koira-parka. Viime syksynä teetimme uuden allergiatestin ja sieltähän alkoikin sitten löytymään vaikka mitä: koivu, pujo, järviruoko, rölli, homeita, varastopunkki, sika, joitain kaloja, maissi, herne... Ei siis ihme, ettei ruokinnalla saatu mitään tulosta aikaan. Vuoden alusta aloitimme siedätyshoidon, joten sen vaikutuksista ajattelin päivitellä tänne aina kun jotain uutta ilmenee.
Meni erittäin kauan, ennen kuin ymmärsin yhteyden ongelmakäyttäytymisen ja allergian välillä. Aina kun Östen on ollut huonommassa kunnossa, on sen rähiseminen muille koirille ollut aivan mahdotonta, eikä mitkään makupalat, kiellot tai muut onnettomat yritykset ole auttaneet siihen. Kun sain sen fyysisesti hieman parempaan kuntoon, sain sen reagoimaan naksuttimeen ja siten opetettua sille rauhoittavia signaaleja, kun toisia koiria tulee vastaan. Siitä on ollut iso apu, mutta tämä työ on vielä kesken. Kirjoittelen siitäkin jatkossa enemmän.
Koska aloitin tämän blogin näin myöhään, joudun kirjoittelemaan vähän päällekkäin niin menneistä kuin tulevista. Se voi toki tuntua hieman sekavalta, mutta toivon että tästä olisi kuitenkin apua minulle itselleni, että pystyisin paremmin hahmottamaan syyt ja niiden seuraukset, miksi Östenin kanssa kaikki on niin kuin on. Ja saattaisihan tästä olla apua muillekin, jotka taistelevat samojen tai samankaltaisten ongelmien parissa. Allergisen koiran kanssa elämä on hetkittäin todella raskasta. Minä olen kuitenkin päättänyt selvitä tästä taistelusta voittajana!
Ensiksi pitäisi varmaan esitellä koira, jolle tämä blogi on omistettu. Koiran nimi on Östen ja rodultaan tämä kaveri on borderterrieri. Östen täyttää ensi syksynä viisi vuotta. Östen on pieni suloinen koira, jolla on erittäin isoja ongelmia ja juuri siksi tunsin, että tätä blogia tarvitaan.
Östen oli aluksi ihan tavallinen pieni pentu, kunnes Östen tuli jonkinlaiseen uhmaikään n. 9 kk ikäisenä. Silloin käytös alkoi muuttumaan ja Östen alkoi olemaan melko aggressiivinen muille koirille. Östen tapasi näykätä muita koiria heti ensi tapaamisella melkoisen rähinän säestämänä, jonka jälkeen se yritti ystävällisesti tervehtiä muita. Siinä vaiheessahan toiset koirat eivät enää halunneet olla Östenin kanssa missään tekemisissä. Ongelma ei tuntunut ratkeavan enää minun taidoillani, joten kävin Östenin kanssa kokeilemassa viisaampien ohjauksella eri koirankoulutusmetodeja. Kerron näistä sitten myöhemmin.
Käytösongelmien ohella, Östen kärsi pahoista allergiaoireista. Oireet alkoivat Östenin ollessa ihan pikku-pentu, kun yritin antaa sille citro-oskaa. Kun jätin citro-oskan pois, myös oireet katosivat pitkäksi aikaa. Vuosien myötä oireet kuitenkin palasivat ja pahenivat. Tilanne on mennyt jatkuvasti huonompaan suuntaan. Kokeilin Östenin kanssa useampia eliminaatiodieettejä, mutta mistään ei ollut apua. Ensimmäinen allergiatesti tuli takaisin negatiivisena, ja ihopalatestin vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: "Koiralla on joko allergia tai kapi." (Ihanko totta???) Koira on ollut lähes neljä vuotta jatkuvalla kortisoni-kuurilla, ja siitä huolimatta se säännöllisin väliajoin raapii ihonsa verille ja puree karvat poikki kyljistä, niin että se on ihan kaljuja laikkuja täynnä koko koira-parka. Viime syksynä teetimme uuden allergiatestin ja sieltähän alkoikin sitten löytymään vaikka mitä: koivu, pujo, järviruoko, rölli, homeita, varastopunkki, sika, joitain kaloja, maissi, herne... Ei siis ihme, ettei ruokinnalla saatu mitään tulosta aikaan. Vuoden alusta aloitimme siedätyshoidon, joten sen vaikutuksista ajattelin päivitellä tänne aina kun jotain uutta ilmenee.
Meni erittäin kauan, ennen kuin ymmärsin yhteyden ongelmakäyttäytymisen ja allergian välillä. Aina kun Östen on ollut huonommassa kunnossa, on sen rähiseminen muille koirille ollut aivan mahdotonta, eikä mitkään makupalat, kiellot tai muut onnettomat yritykset ole auttaneet siihen. Kun sain sen fyysisesti hieman parempaan kuntoon, sain sen reagoimaan naksuttimeen ja siten opetettua sille rauhoittavia signaaleja, kun toisia koiria tulee vastaan. Siitä on ollut iso apu, mutta tämä työ on vielä kesken. Kirjoittelen siitäkin jatkossa enemmän.
Koska aloitin tämän blogin näin myöhään, joudun kirjoittelemaan vähän päällekkäin niin menneistä kuin tulevista. Se voi toki tuntua hieman sekavalta, mutta toivon että tästä olisi kuitenkin apua minulle itselleni, että pystyisin paremmin hahmottamaan syyt ja niiden seuraukset, miksi Östenin kanssa kaikki on niin kuin on. Ja saattaisihan tästä olla apua muillekin, jotka taistelevat samojen tai samankaltaisten ongelmien parissa. Allergisen koiran kanssa elämä on hetkittäin todella raskasta. Minä olen kuitenkin päättänyt selvitä tästä taistelusta voittajana!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)