Tuijottava noutaja eläinlääkärissä ja Östenin vastaus tuijotukseen

Viime viikolla oli taas Östenin silmäkontrolli Tampereella. Heti kun tulimme sisään odotustilaan, oven takana oli vastassa pikkuinen koira. Östen ohitti sen ilman mitään rähinää, täysin rauhallisesti, ja istuimme odottamaan vuoroamme. Jouduimme odottamaan omaa vuoroamme aika kauan. Koiria tuli ja meni, mutta Östen istui jaloissani tyynen rauhallisesti. Jossain vaiheessa odotustilaan tuli myös labradorinnoutaja, joka sai liikkua aika pitkässä hihnassa. Sain koko ajan vähän jännittää, että päästääkö omistaja koiransa liian lähelle Östeniä, mutta niin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Labradorinnoutaja omistajineen istuivat aika lähelle meitä odottamaan omaa vuoroansa. Labbis tuijotti Östeniä koko ajan. Östen huomasi tilanteen ja minä sain hämmästyneenä ja ylpeänä seurata Östenin vastausta labbiksen tuijotukseen. Östen meni makaamaan jalkojeni viereen ja painoi ensin pään maahan, niin että katse oli "90 astetta" pois päin labbiksesta. Kun odotusaika vain venyi ja venyi ja labbis jatkoi tuijottamistaan, Östen välillä vilkaisi labbista ja käänsi sen jälkeen katseensa kokonaan eri suuntaan tuijottavasta koirasta. Välillä Östen painoi päänsä kokonaan jalkani taakse, niin että sen ei tarvinnut enää katsoa labbiksen tuijotusta edes sivusilmällä.

Pitkän aikaa olen opettanut Östenille naksulla katsekontaktia, aina kun tulee koira vastaan. Ideana on ollut opettaa Östenille rauhoittava signaali, jonka avulla se voisi selvitä stressaavista tilanteista. Nyt eläinlääkärissä Östen ei ottanut katsekontaktia minuun, vaan käänsi päänsä kokonaan pois toisesta koirasta, mikä on juuri oikea toimintamalli uhkaavassa tilanteessa.

Käsittääkseni koirien maailmassa tuijottaminen on uhkaavaa, kun taas pään kääntäminen on rauhoittava signaali uhkaavassa tilanteessa. Östenin vastaus labbiksen haasteeseen oli aivan upea, se toimi toivotulla tavalla ja Östen sai positiivisen kokemuksen signaalien käytöstä. Eläinlääkärillä käynnistä selvisimme täysin ilman rähinää, vaikka tilanne oli koiralle hyvin vaikea. Aivan mahtava tunne, kun kovan työn ja treenin jälkeen Östen alkaa ratkaisemaan näitä vaikeita tilanteita omatoimisesti ja taitavasti. Koiralle voi nähtävästi aivan oikeasti opettaa rauhoittavia signaaleja, vaikka se ei niitä automaattisesti osaisi. Näin se vaan Östenkin oppii puhumaan koiraa vähitellen.

Östenin signaalien, eleiden, ilmeiden, liikkeiden opettelua

Viime ajat olen kiinnittänyt huomiota Östenin antamiin signaaleihin ja ajattelin lähiaikoina keskittyä niihin täällä blogissakin. Nyt kun elämä on taas ollut melko tasaista, eikä meillä ole menossa mitään varsinaista koulutusprojektia, on ollut aikaa keskittyä Östenin liikkeiden seuraamiseen, ihan vain oppiakseni tuntemaan koirani.

Tuntuu, että Östenillä on nyt menossa jotain muutosprosessia, koska jännittävissä tilanteissa on tällä hetkellä näkyvissä kovasti hapuilua ja epäröintiä, jonka jälkeen Östen kokeilee ratkaisuja ja nykyään Östen tekee lähes poikkeuksetta onnistuneita ratkaisuja. Onnistuneella tarkoitan sitä, että jännittävissä tilanteissa Östen tekee ratkaisuja, jotka johtavat koiran rentoutumiseen ja tilanteet päättyvät ilman rähinää.

Kerroin aikaisemmin räksyttävistä koirista, joita me ohitetaan aamulenkillä. Naksutin ei ole ollut aamulenkeillä mukana, enkä ole pyrkinyt ohjaamaan Östenin käyttäytymistä pyytämällä katsekontaktia tai käskyttämällä. Ollaan vaan kävelty hihna löysällä ja itse olen seurannut tapahtumia ja antanut tilanteiden kehittyä. Rähisevän terrierin kohdalla (terrieri on siis erään talon aidatulla pihalla, tien toisella puolella) Östen katsoo terrierin suuntaan, ja ensiksi Östenin korvat alkavat tekemään pientä sahaavaa liikettä, jolloin korvat vuoroin kääntyvät eteen ja vuoroin taakse. Sen jälkeen pää painuu hiukan matalammaksi ja askel muuttuu epävarmemmaksi. Sen jälkeen alkaa pää kääntyilemään ihan pienin liikkein, aivan kuin Östen arpoisi, että katsoisiko eteen menosuuntaan vai katsoisiko sivulle räksyttävää terrieriä. Yhtäkkiä Östen kääntää sitten päänsä eteenpäin menosuuntaan, ja samaan aikaan koko koiran olemus muuttuu rennommaksi. Siihen kohtaan olen aina kehunut Östeniä, jolloin Östenin askeleet kevenevät huomattavasti ja korvat muuttuvat iloisen terhakoiksi ja koira saa aivan kuin enemmän ryhtiä olemukseensa. Sen jälkeen Östen kuitenkin vielä kiinnittää huomiota räksyttävään terrieriin ja alkutilanne toistuu: korvat sahaavat, pää painuu ja pää alkaa arpomaan, että minne sitä huomionsa suuntaisi. Sitten Östen päättää taas katsoa eteenpäin ja rentoutuu ja koko olemus muuttuu paljon iloisemmaksi.

Tätä on ollut erittäin mielenkiintoista seurata, koska lähes sama kuvio toistuu melkein joka aamu, ja jokainen päivä Östen tuntuu olevan tyytyväisempi, kun ratkaisu tilanteeseen tuntuu toimivan. Nyt Östen pystyy jo merkkaamaan ruusupuskatkin sekä haistelemaan muiden merkkauksia, vaikka terrierin rähinä vielä kuuluu. Joitain viikkoja sitten tuon terrierin kohdasta piti kävellä kovaa vauhtia ohi, aivan kuin Östen ei muutun pystyisi hillitsemään itseään.

Mielenkiintoista kehitystä on havaittavissa myös Östenin ja Oton keskinäisessä viestinnässä, mutta siitä taidan kertoa sitten joku toinen kerta, kun tämäkin teksti kehittyi jo pieneksi romaaniksi.

Ai niin, eteispelosta sen verran, että viime viikosta lähtien Östen on mennyt itse valmiiksi eteiseen, kun olen kysynyt, että lähdetäänkö ulos. Pannan laittaminen on haastavaa, koska entisen jännittämisen tilalla on nyt riemuloikkia ja kaiken maailman pusuttelua ja hössötystä, koska Östenillä nämä tunnetilat menee aina "vähän" yli. Nyt vaan kehutaan eteiseen menosta ja vähitellen yritetään saada siihenkin jotain järkeä. Toiveenahan olisi, että koirat istuisivat nätisti ja pujottaisivat pannan kaulaan luvan kanssa. Pääasia tässä vaiheessa on kuitenkin vielä se, että Östen tulee vapaaehtoisesti eteiseen.

Siirtymätilanteet helpompia

Östenin viimeisten rähjäilyjen jälkeen allergiaoireet pahenivat. Nyt on taas annettu vähän enemmän kortisonia ja heti huomaa, että Östen reagoi taas paremmin koulutukseen ja on paljon rennompi. Aamulenkeillä ohitamme kolme koira-aitausta ja aamuisin niissä kaikissa tuntuu olevan meuhkaava koira ulkoilemassa. Ensimmäisessä aitauksessa (tai siis aidatulla talon pihalla) on isompi koira joka hyppii aitaa vasten ja haukkuu. Seuraava on koiranhäkki jossa lintukoira haukkuu kaikille ohikulkeville, ja viimeisellä aidatulla pihalla pieni terrieri hyppii ja räksyttää hurjasti kun kuljemme ohi. Östen ei välitä mitään näistä haukkujista. Ensimmäisen koiran kohdalla Östen vaikuttaa hieman jännittyneeltä, mutta pystyy haistelemaan maata ja liikkumaan normaalisti. Lintukoiran haukusta se ei välitä yhtään mitään, vaan kävelee ohitse erittäin itsevarman tuntuisena. Räksyttävä terrieri sen sijaan herättää eniten reaktioita Östenissä. Siitä Östen selviää ottamalla katsekontaktin oma-aloitteisesti. Kuitenkan tämän terrierin kohdalla ei voi haistella eikä merkkailla vaan siitä on kuljettava ohi melko reippaaseen tahtiin.

Myöskin siirtymätilanteet ovat olleet Östenille haastavia. Siirtymätilanteilla tarkoitan autoon menemistä ja varsinkin autosta lähtemistä, eteiseen tulemista, kotiin tulemista jne. Joskus jopa kääntymiset, jotkut tiet ja suunnat ovat Östenin elämässä jännittämisen arvoisia asioita.

Nyt olen naksulla opettanut vihjeet autoon menemiseen ja autosta pois tulemiseen ja vahvistan päivittäin näitä siirtymisiä pari-kolme kertaa. Olen myös opettanut naksulla eteiseen tulemista siten että vihjeenä on "panta" ja Östenin tehtävänä on tulla laittamaan pää kaulapannasta läpi. Aloitin siten, että olin pannan kanssa makuuhuoneessa, minne Östen aina pakenee ennen lähtemistä ulos. Kun pannan laittaminen Östenin ehdoilla on sujunut hyvin makuuhuoneessa, olen vaiheittain siirtynyt kohti eteistä. Östenhän on siitä hassu, että kun panta on saatu kaulaan, niin parilla rohkaisevalla sanalla, se on lähtenyt innoissaan ulos. Vaikeaa on nimenomaan eteiseen tulo ja pannan saaminen kaulaan. Nyt "eteispelko" on hellittänyt huomattavasti ja kun istun pannan kanssa eteisessä ja hetken maltan odottaa, niin Östen tulee itse eteiseen ja laittaa pannan kaulaan. Joskus Östen tulee suoraan eteiseen, ja joskus sen pitää hakea vauhtia makuuhuoneesta. Vauhdinhakemisella tarkoitan sitä, että Östen tulee makuuhuoneesta ensin makuuhuoneen ovelle kurkkaamaan, palaa sängyn alle, sitten tulee eteisen ovelle, palaa sängyn alle ja sitten saapuu pujottamaan pannan kaulaansa. Joka tapauksessa uloslähdöt ovat nyt paljon helpompia, kun vertaa aikaan, jolloin sain ryömiä hakemaan sen sängyn alta. Parhaimmillaan ulosmenorutiinit ovat kestäneet puolikin tuntia, nyt selviämme alle kymmenen minuutin!

Paljon kehitystä on siis tapahtunut taas pienessä hetkessä. Östenin huono käytös ja kivut kulkevat selvästi käsikädessä, joten tarkkana saa olla taas kun koivut ja pujot alkavat kukkimaan, että Östenillä on riittävän vahva lääkitys....

Oppitunteja taas kerran kantapään kautta

Heti kun pääsin kehumasta, että kaikki on sujunut ihan hienosti ja mukavasti, tuli taas palautus maan pinnalle. Oma huolimattomuuteni johti taas ongelmatilanteeseen, joka painaa kovasti mieltä, enkä meinaa saada tilannetta nollattua millään. Tuntuu, että kaikki on pielessä ja että olen tehnyt kaiken niin väärin ja epäonnistunut tuon koiran kanssa ihan joka asiassa.

Östen on ollut taas hetken isän ja äidin luona, kun se ei viimeksi halunnut lähteä mun ja Oton mukaan. Tänään kävin sen sitten hakemassa ja yllätyksekseni Östen lähti erittäin mielellään, eikä tavallisesta jännityksestä ja sängyn alle piiloutumisesta ollut tietoakaan. No, laitoin koirat remmiin ja lähdin ulos, ja vasta auton luona huomasin, että auton avaimet jäi sisälle. Lähdin hakemaan niitä ja jätin koirat remmissä ulos. Koirat ovat aina vapaana kotipihassa, joten ei käynyt mielessäkään, että tässä tilanteessa olisi jotakin poikkeavaa.

Kun tulin takaisin ulos, huomasin, että auton vieressä odotti ainoastaan Otto. Aloin katselemaan, että missähän se Östen mahtaa mennä ja näinkin tien toisella puolella kaksi collieta omistajansa kanssa - ja Östenin. Östen haisteli kaikessa rauhassa collieita. Minähän karjaisin, että äkkiä kotiin ja Östen tuli saman tien häntä heiluen. Kaikki näytti olevan muuten hyvin, mutta Östenin suussa oli valkoinen karvatukku. Östen oli lähtenyt pihasta koirien luo rähjäämään, nypännyt karvoja toisen turkista, ja sen jälkeen tervehtinyt ihan rauhassa koiria. Koirille ei ilmeisesti sattunut mitään vahinkoa, ja vannotin omistajan ilmoittamaan, jos jotakin vielä löytyisi koirista.

Tapahtuman jälkeen Östen on ollut ilmiselvästi nolona. Se makoilee vieressä ja tuijottaa tyhjyyteen ja on kaikin puolin yrittänyt olla mallikelpoinen koira. Olen yrittänyt suhtautua asiaan rauhallisesti, mutta asia pyörii koko ajan mielessä. NÄIN EI VAIN SAISI TAPAHTUA! Ymmärrän Östenin arvaamattomuuden, ja tiedän, että siihen ei voi koskaan luottaa täydellisesti. Harmittaa niin tuhottoman paljon, että tekisi mieli luovuttaa, huutaa tai vaikka rikkoa jotain. Parhaiten taitaa kuitenkin auttaa se, että mietin mistä kaikki johtui ja miten jatkossa vastaavat tilanteet vältetään.

Östenillä oli siis remmi kaulassa ja se oli erittäin innokkaana lähdössä mukaani. Remmi on ainakin ollut aina iso rähinän aiheuttaja. Yleensä minä olen vain ollut sen remmin toisessa päässä. Östen saattoi kuvitella, että ollaan lähdössä lenkille tai en tiedä... Voisiko se kuvitella että remmi kaulassa saa lähteä pihasta, muuten ei? Lenkille kun lähdetään aina remmissä...

Toiseksi se oli erittäin innokas ja riemua täynnä. Ehkä se kävi vaan ylikierroksilla, eikä taaskaan tunteiden hallinta ollut ihan kohdallaan.

Miten aion ratkaista ongelman? Ainakin rajoja pitää opetella lisää. Ne täytyy olla vahvemmat. Pihasta ei lähdetä KOSKAAN ilman lupaa. Olisiko myös aiheellista alkaa käymään erikseen lenkillä Östenin ja Oton kanssa? Silloin voisin paremmin keskittyä Östenin kouluttamiseen. Nyt tuntuu olevan pää niin sekaisin, että en todellakaan tiedä, mikä auttaa ja miten tässä toimitaan jatkossa. Ehkä mikään ei koskaan muutu, ja kaikki on aina tätä samaa. Joka päivä pitäisi tehdä jotain älyllistä tuon koiran kanssa, että se saisi jotenkin purettua energiaansa. Asumisjärjestelyihin pitäisi saada jotain parempaa selkoa. Nykyinen tilanne hämmentää niin koiria kuin muakin.

Eli ohjeet itselleni tulevaa varten:
1) Älä jätä koiraa pihaan remmi kaulassa
2) Vahvista rajojen opettelua. Esimerkiksi lenkille lähtiessä rajan saisi ylittää vain vihjeestä, muuten on jäätävä rajalle, vaikka olisi hihna pannassa kiinni ja kaikki muut lähtisivät pihasta.
3) Järjestä älykkyyttä vaativia tehtäviä
4) Opetellaan ulos lähtöjä ja yritetään hankkiutua eroon peloista eteisiä kohtaan
5) Östen jää mun luo asumaan ja ihan kokonaan - halusi se sitä tai ei.

Nyt ei saisi luovuttaa. Oltiin jo niin lähellä normaalia elämää.

Kevättä kohti

Östenin kuulumisia ei ole tullut hetkeen päivitettyä, kun elämä on ollut niin tasaista. Östenin paineet silmissä on ollut nyt ihan ok. Käyn taas jossain vaiheessa kevättä mittauttamassa uudestaan.

Koiria katsellaan ilman rähinää, ilman naksutinta ja ilman makupaloja - ainakin jos Otto on mukana. Häntä voisi näissä tilanteissa olla hieman rennompi, mutta kai sekin tulee ajallaan.

Uloslähtemiset on Östenille edelleen hankalia, samoin kuin autosta lähteminen. Aina kun olisi tarkoitus lähteä ulos, Östen menee sängyn alle, eikä meinaa millään tulla pois sieltä. Sängyn alta houkuttelut on oikein projekteja ja haittaa suuresti normaalia elämää. Sitten kun Östenille saa kaulapannan ja saa sen jotenkin huijattua eteiseen, niin sitten se on ihan sekaisin onnesta. Niin kuin se vasta siinä kohta ymmärtäisi, että pääsee lenkille.

Olen opettanut sitä nyt naksulla tulemaan sängyn alta ja laittamaan itse päänsä pannan läpi. Näyttäisi tuottavan tulosta, sillä nykyään nämä rituaalit ennen ulos lähtemistä kestää enää vain noin 5 minuuttia, kun ennen saattoi mennä helposti puolikin tuntia, ennen kuin koira oli pyydystetty sängyn alta. Östen on lisäksi pariin otteeseen mennyt itse eteiseen kun olen kysynyt, että lähdetäänkö lenkille. Nämä ulos lähtemiset alkoivat olemaan ongelmia sen ilmanpainepumpun käytön jälkeen, kuten varmaan jo ennemminkin kirjoitin. Hassua oli se, että eteispelko ei jäänyt vanhaan asuntooni vaan sama jatkui uudessakin kodissa.

Muuten on kaikki hyvin ja Östen ja Otto vaikuttavat oikeinkin onnellisilta ja lähes normaaleilta koirilta. Ai niin, ollaan taas barffattu koirien kanssa. Nyt olen vaan osannut jättää jotain ruoka-aineita pois Östenin ruokalistalta. Östenillä on karvat! Ihan oikeat karvat joiden alta ei näy ihoa, kuten ennen! Kyllähän se välillä kutisee, mutta ei enemmän kuin ennen, eikä se ole enää raapinut itseään verille eikä purrut karvoja poikki, joten se on aika hyvässä kunnossa. Toivoa sopii, että kevät ja koivut ja muut heinät eivät pahenna tilannetta. Siedätyshoito jatkuu.

Asumisjärjestelyjä ja vähän muitakin juttuja

Muutin uuteen asuntoon joulukuun alusta ja silloin oli suunnitelmissa, että Östen jäisi asumaan mun vanhempien luo, koska jatkuvat muutokset ei oikein sovi Östenille. Lisäksi ajattelin, että elämästä tulisi aika hankalaa, kun Otto ei osaa olla nätisti kotona yksin, vaan vinkuu mun perään ja pahimmassa tapauksessa Östenkin aloittaa vinkumisen ja sitten mulla on täällä kaksi kiljuvaa koiraa. Ajattelin myös, että kun Östenillä on tuo rähinä-ongelma niin kohta mulla on kaksi rähisevää koiraa kun Otto oppii samoille tavoille.

Vaikka Östen on ollut paljon isän ja äidin luona kyläilemässä ja kaikki kesät on vietetty siellä, niin Östen ei siltikään ihan suosiolla jäänyt sinne, kun minä muutin. Östen halusi lähteä mun ja Oton mukaan, ja otettavahan se oli. Nyt täällä asustelee sitten molemmat koirat mun kanssa. Tämä ratkaisu on osoittautunut ainoaksi oikeaksi ja kauhukuvat siitä, miten ne opettaa huonot tapansa toisilleen on osoittautuneet turhiksi. Otto ei hauku ollenkaan niin paljoa nyt, kun Östen on täällä. Otto ja Östen on myös hiljaa ja nätisti kotona yhdessä, jos käyn vaikka kaupassa. Lenkillä Östen tuntuisi olevan paljon rauhallisempi ja luottavaisempi kun Otto on mukana. Nämä kaksi tuntuisi auttavan toisiaan, silloin kun toista jännittää.

Vaikka alku näiden kahden kanssa oli hankalaa, ja Östen opetti melko kovin ottein pennulle käytöstapoja, on ne löytänyt nyt yhteisen sävelen - kiitos Oton uskomattoman viisauden ja hyvän luonteen. Tänä päivänä nuo kaksi on erottamattomat. Östen nauttii leikkimisestä Oton kanssa ja uskaltaa kohdata pelottavia tilanteita Oton tukemana.

Östen on paljon rauhallisempi nykyään myös eläinlääkärissä. Östen katselee sivummalta muita koiria ja haukkuu vain silloin kun toiset aloittavat. Jos odotteluajat eläinlääkärissä olisi lyhyemmät, niin kaikki sujuisi ihan hyvin. Puoli tuntia alkaa olemaan jo Östenin sietokyvylle liikaa. Mutta erittäin hienoa, että Östen voi olla jo vartin samassa huoneessa toisten koirien kanssa ilman rähinää.

Silmistä sen verran, että painetipat on nyt jätetty pois, ja paineet tuntui aluksi olevan ihan ok. Nyt kuitenkin viimeksi saatiin melko outoja tuloksia ja muutenkin hiukan huolestuin tilanteesta. Nyt yritetään tavoittaa leikannutta eläinlääkäriä ja miettiä mitä nyt tehdään noiden paineiden kanssa.