Asumisjärjestelyjä ja vähän muitakin juttuja

Muutin uuteen asuntoon joulukuun alusta ja silloin oli suunnitelmissa, että Östen jäisi asumaan mun vanhempien luo, koska jatkuvat muutokset ei oikein sovi Östenille. Lisäksi ajattelin, että elämästä tulisi aika hankalaa, kun Otto ei osaa olla nätisti kotona yksin, vaan vinkuu mun perään ja pahimmassa tapauksessa Östenkin aloittaa vinkumisen ja sitten mulla on täällä kaksi kiljuvaa koiraa. Ajattelin myös, että kun Östenillä on tuo rähinä-ongelma niin kohta mulla on kaksi rähisevää koiraa kun Otto oppii samoille tavoille.

Vaikka Östen on ollut paljon isän ja äidin luona kyläilemässä ja kaikki kesät on vietetty siellä, niin Östen ei siltikään ihan suosiolla jäänyt sinne, kun minä muutin. Östen halusi lähteä mun ja Oton mukaan, ja otettavahan se oli. Nyt täällä asustelee sitten molemmat koirat mun kanssa. Tämä ratkaisu on osoittautunut ainoaksi oikeaksi ja kauhukuvat siitä, miten ne opettaa huonot tapansa toisilleen on osoittautuneet turhiksi. Otto ei hauku ollenkaan niin paljoa nyt, kun Östen on täällä. Otto ja Östen on myös hiljaa ja nätisti kotona yhdessä, jos käyn vaikka kaupassa. Lenkillä Östen tuntuisi olevan paljon rauhallisempi ja luottavaisempi kun Otto on mukana. Nämä kaksi tuntuisi auttavan toisiaan, silloin kun toista jännittää.

Vaikka alku näiden kahden kanssa oli hankalaa, ja Östen opetti melko kovin ottein pennulle käytöstapoja, on ne löytänyt nyt yhteisen sävelen - kiitos Oton uskomattoman viisauden ja hyvän luonteen. Tänä päivänä nuo kaksi on erottamattomat. Östen nauttii leikkimisestä Oton kanssa ja uskaltaa kohdata pelottavia tilanteita Oton tukemana.

Östen on paljon rauhallisempi nykyään myös eläinlääkärissä. Östen katselee sivummalta muita koiria ja haukkuu vain silloin kun toiset aloittavat. Jos odotteluajat eläinlääkärissä olisi lyhyemmät, niin kaikki sujuisi ihan hyvin. Puoli tuntia alkaa olemaan jo Östenin sietokyvylle liikaa. Mutta erittäin hienoa, että Östen voi olla jo vartin samassa huoneessa toisten koirien kanssa ilman rähinää.

Silmistä sen verran, että painetipat on nyt jätetty pois, ja paineet tuntui aluksi olevan ihan ok. Nyt kuitenkin viimeksi saatiin melko outoja tuloksia ja muutenkin hiukan huolestuin tilanteesta. Nyt yritetään tavoittaa leikannutta eläinlääkäriä ja miettiä mitä nyt tehdään noiden paineiden kanssa.

Hyvää Joulua!

Östenin kaihileikkauksen takia on käytöskoulu jäänyt vähän vähemmälle, eikä ole sitten ollut oikein tänne blogiinkaan kirjoiteltavaa.

Päivitetään nyt tilannetta sen verran, että Östen on toipunut leikkauksesta hyvin. Jännä juttu on se, että vasemmalta puolelta eteen hyppivät yllätykset (= naapurin koira) ei enää säikäytä Östeniä, eikä näin ollen yllätyksistä seuraa myöskään näitä lukkoonmenemisiä, jännitystiloja eikä rähinää. Eli melko varmaa on se, että osittain Östenin rähinä on ollut juuri tuota pimeässä elämistä, eli Östen ei ole nähnyt kunnolla, mistä on seurannut epävarmuutta.

Östen on nyt saanut luvan liikkua ja lenkkeillä, joten nyt alkaa taas löytymään asiaa blogiinkin kirjoitettavaksi.

Eläinlääkäreistähän seurasi Östenin kanssa takapakkia ja rähinä palasi, mutta jotain uuttakin on tullut tilalle. Viimeksi lenkillä ohitsemme kulki koira, joka aloitti rähjäämään Östenille ja Östen tietysti vastasi. Odotin hetken ja kokeilin sitten pyytää Östeniltä katsetta, mutta Östen jatkoi rähinää. Melkein heti perään sanoin Östenille "istu" ja yllätyin itsekin kun se pyllähti istumaan, lopetti rähinän ja koko tilanne oli kuin taikasauvalla poispyyhkäisty. Rähjääminen hävisi aivan täysin. Östen ei ole koskaan aikaisemmin kyennyt suorittamaan mitään tehtävää kesken rähinän, paitsi siis tuon katsekontaktin.

Uskoisin, että nyt pitkän harjoitustauon jälkeen tuo "katse" ei ollut enää niin vahva kuin se on ollut. Kuitenkin se herkisti koiruuden kuuntelemaan, ja istuutumaan pyynnöstä.

Hienoa. Luulisin. Itse olen ainakin tyytyväinen, että taas ollaan saatu jotain uutta -ja ennen kaikkea toivottua- Östenin käytökseen. :)

Näillä kuulumisilla jatkamme joulun viettoa. Hyvää joulua!

Kolme eläinlääkärikäyntiä - kolme kertaa takapakkia

Nyt on tullut kolmeen otteeseen takapakkia tuon rähinän suhteen. Kaikki alkoi silmätarkastuksissa, kun koko odotushuone oli aivan täynnä koiria. Liian pieni tila, liikaa koiria, liikaa stressiä ja pieni ärähdys toiselta koiralta ja jälleen kerran Östen räsähti takaisin.

Seuraavaksi käytiin Länsirannikolla siedätyshoitojen takia. Oman vuoron odottelu sujui vielä hyvin ja toivotulla tavalla, mutta kun käynti oli suoritettu ja keskityin maksamaan käyntiä, oli taas pienen rähinän aika. Joku nuori koira tuijotteli Östeniä kaiken aikaa ja kun hetkeksi kiinnitin huomioni muualle, Östen räsähti. Miten tämä tilanne olisi voitu välttää? No siten, että minun olisi pitänyt viedä Östen autoon heti käynnin jälkeen, koska tiesin, että joudun maksaessani kiinnittämään huomioni toisaalle, enkä voi keskittyä Östeniin. Eli tämä kerta oli hyvä oppitunti siitä, miten tuon koiran kanssa on oltava joka hetki mukana. On elettävä joka hetkessä yhdessä tuon koiran kanssa, jos haluaa, että kaikki sujuu hyvin. Toivottavasti muistaisin tämän opetuksen jatkossakin.

Kolmas epäonnistuminen koitti, kun lähdimme Tampereelle tutkituttamaan Östenin silmiä leikkausta varten. Eläinlääkärin ulkopuolella tuli koira vastaan. Östen heittäytyi viereen istumaan, mikä oli uusi ja outo käytös, mutta ihan hyvä semmoinen. Palkkasin ja kun toinen koira oli siirtynyt kauemmas, ajattelin jatkaa matkaa Östenin kanssa, koska tuo paikallaolo ja istuminen ei ole kuulunut nykyisiin ohitusmetodeihimme. Liikkuminen oli kuitenkin Östenille liikaa ja se räsähti, mutta lopetti lyhyeen rähjäämisensä. Eläinlääkärissä sisällä jouduimme jonkin verran odottelemaan, sillä ajat oli hieman myöhässä. Se oli lopultakin liikaa Östenille, ja viimeiset koirat saivatkin melkoiset ärinät ja purinat.

Eipä tästä auta masentua. Nyt vaan on jatkettava töitä ohitusten suhteen. Ehkäpä tässä on jotakin hyvääkin. Ehkäpä näiden takapakkien ansiosta saadaan vanha sekakäytös uudestaan esille ja saadaan siten kuvattuakin se, kun viimeksi myöhästyin niiden suhteen. Östen alkoi ohittelemaan rähinättä niin pian sen sekakäytöksen jälkeen, että kuvaamiset vain jäivät. Sekakäytös oli niin mielenkiintoista katseltavaa, että se olisi ollut todella hyvä saada muidenkin nähtäväksi.

Tulikoe

Lauantaina 5.9.2009 Östenin käytöksessä tapahtunut muutos mitattiin sitten oikein kunnolla, pahimmassa mahdollisessa tilanteessa.

Menin Östenin kanssa lauantaina agilitykentälle treenailemaan, kun tiesin, että kentällä ei ole muita siihen aikaan. Agilitykentällähän Östenin rähinä on ollut kaikkein pahinta.

Treenattiin siinä vähän keppejä ja aitoja, ja Östen kuumeni esteillä, kuten aina. Välillä hyppi hihaan kiinni ja haukkui kaiken aikaa riemusta, ja välillä se kiersi laajoja riemurinkejä esteiden ympärillä. Kuitenkin onnistuneen suorituksen jälkeen, laitoin Östenin kiinni kentän reunalle ja aloin miettimään, miten ohjaisin seuraavan harjoituksen. Kun olin hakemassa Östeniä kentän reunalta takaisin esteille, huomasin kauempaa lähestyvän nuoren pariskunnan jonkun pikku-terrierin kanssa lähestyvän agilitykenttää. Yleensä ihmiset kävelevät tietä pitkin, eikä meidän kentän läpi, jos näkevät, että kentällä on joku, mutta nämä vaan kävelivät kenttää kohti.

Kirosin mielessäni, sillä Östen ei ole rähjännyt pitkään aikaan, ja en olisi vielä halunnut järjestää mitään koiran kohtaamisia agilitykentälle. Pelkäsin, että kovan työn tulos olisi nyt sitten hukkaan heitetty näiden kummallisten lenkkeilijöiden takia. Yritin kuitenkin pysyä rauhallisena. Östen istui selin lenkkeilijöihin ja tuohon terrieriin nähden. Minä syötin sille makupaloja ja kehuin sitä. Samalla yritin jutustella sille, että "takana on koira, älä säikähdä..." Tämä nuori pari tuli kentälle ja kävelivät vain muina miehinä agilitykentän läpi, keskeltä esteitä, vaikka hyvin näkivät, että treenit ovat kesken. Kyllähän se kiukutti, mutta rupattelin silti rauhallisesti Östenille ja palkkailin sitä katsekontaktista. Yhtäkkiä Östen käänsi päätään ja katsoi tätä kummallista joukkoa, joka ohitti meidät noin 5-10 metrin päästä. Östen katseli hetken, sitten sanoin sille "katse" ja samassa Östen käänsi päänsä minua kohti ja jatkoi istuskelua ja makupalojen syöntiä. Kun tuo vieras koira ja sen ajattelemattomat omistajat olivat kadonneet näköpiiristä, odottelin vielä muutaman minuutin tarjoillen makupaloja Östenille. Siinä se istui täysin rauhallisena, ilman mitään jännitystä tai tarvetta kurkkia toisen koiran perään. Voitte vaan kuvitella minkälaiset kehut Östen sai.

Olimme onnistuneet erittäin hankalasta tilanteesta pahimmassa mahdollisessa paikassa. Aivan uskomatonta, että tilanne on nyt tämä, kun muistelee menneitä vuosia. Jokaisen onnistumisen jälkeen tuntuu, että kasvan aina pikkuisen suuremmaksi. Enää ei tunnu ollenkaan niin pieneltä ja avuttomalta ja ennen kaikkea hölmöltä kuin joskus, kun Östenin rähinä oli pahimmillaan. Tuntuu, että Östen ei ainakaan moiti kasvavaa itseluottamustani, sillä se rentoutuu joka kerta pikkuisen enemmän samaan aikaan kun minä kasvan pikkuisen suuremmaksi. Tämä onnistuminen tuntuu hienommalta kuin mikään aikaisempi onnistuminen minkään asian suhteen.

Kiitos Tuure, että ohjasit naksun pariin! Kiitos Heli, että olet jaksanut kuunnella joka ikisen rähinä-vuodatuksen! Kiitos Tommy, Jaana ja kanat käytännön harjoituksista ja kiitos aivan kaikki, jotka ovat olleet matkan varrella mukana. Tämä työ jatkuu, mutta jonkinlainen välietappi on nyt saavutettu!

Voiko tätä taistelua mitenkään voittaa?

Kun kaikki alkaa sujumaan hyvin ja hienosti, niin aina ilmestyy uusi ongelma. Alkukesästä huomasin, että Östenin vasen silmä oli alkanut muuttumaan hieman sumeaksi, joten varasin ajan viralliseen silmätarkastukseen. Aavistukseni osuivat oikeaan.

Östenin molemmista silmistä löytyi perinnöllinen harmaakaihi, vasemmassa silmässä kaihi on edennyt jo pidemmälle. Epävirallinen ennuste oli, että ilman leikkausta Östen sokeutuisi vuoden sisällä.

Kaihileikkus on kallis, mutta eipä tässä tilanteessa oikein voi rahaa ajatella. Enemmän huolettaa se, että miten Östen selviää leikkauksesta. Östenillä on siedätyshoidot menossa, se syö kortisonia, huonoina päivinä Östen on selvästi kuumeinen. Kestääkö näin kipeä koira näinkin kovan leikkauksen kuin kaihileikkauksen? Miten kaikki eri lääkkeet vaikuttavat toisiinsa?

Mikään leikkaus ei ole riskitön. Nyt tietysti pelottaa, että mitä jos jokin menee pieleen? Onko Östenille parempi elää vielä tämä vuosi täysillä niin pitkään kuin vain näkee, vai onko parempi leikata heti, jolloin se voisi saada näkönsä takaisin ja nauttia enemmän elämästä tai pahimmassa tapauksessa elämä voi mennä lopunkin pilalle? Sitähän sanotaan, että koira voi elää sokeanakin, mutta tässä tapauksessa kaihi ilmeisesti toisi kipuja koiralle. Ja se on taas aivan mahdoton ajatus, sillä Östenillä on kipuja jo muutenkin. Lisäksi kaihileikkauksen ennuste on parempi, mitä nopeammin koira leikataan.

Ei tässä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus, pitäisi ainoastaan päättää miten pian. Sovin Östenille kontrolliajan Länsirannikolle, ja käyn näyttämässä koiran kuntoa Östenin omalle lääkärille, ennen kuin vien sitä leikkaukseen. Ehkä sen jälkeen on taas helpompi tehdä päätöksiä.

Kasa kärrynpyöriä ja koko lääniin kaikuvat riemunkiljahdukset!

Täydellinen kahden mäyräkoiran ohitus!!! Östen alkoi jo hyvissä ajoissa ennen koirien ohittamista katselemaan mua, ja välillä kun se katsoi vastaan tulevia koiria, pyysin siltä katsekontaktia, ja sain sen samantien. Ohituksen jälkeen ei ollut mitään jännitystä ilmassa, ei mitään levottomuutta, vaan koko koira oli yhtä ystävällistä katsetta ja rentoutta ja enhän mä pysty edes kirjoittamaan tästä, kun tekis vaan mieli huutaa ja kiljua onnesta, ja voin kertoa, että kyllä on silmät kosteena. Tämä on ollut tavoitteena vuosi kaudet ja naksuttimen avulla tähän on pyritty nyt reilu vuosi. Lopultakin sitkeys palkitaan. Kotonakin on ollut paljon rauhallisempaa. Östen leikittää Ottoa aivan erilailla kuin ennen ja hetkittäin kaikki kolme nukkuu kylki kyljessä. Ohitusten suhteen saattaa vielä tulla sitä takapakkiakin, mutta nyt olen ainakin nähnyt, että täydellinen ohitus ilman pelkoa ja jännitteitä on mahdollista. Kiitos kaikki, jotka ovat tuhlanneet aikaansa ja energiaansa auttaakseen meitä tässä projektissa! Minä lähden halailemaan tuota Österiiniä, joka on niin reippaasti jaksanut tehdä töitä mun kanssa!

Jiihaa! Suunnitelma toimi!

Östen saatiin hierottua aivan loistavasti. Se oli rauhallinen ja nautti käsittelystä. Hieronnan jälkeen Östen vetäytyi kuitenkin työpöydän alle miettimään, että mitähän sitä äsken oikein tapahtui. Työpöydän alta se ei sitten taas tullut milläään pois, vaikka yritin vähän houkutellakin. Todettuaan, että kaikki on hyvin ja hieronta oli oikeastaan ihan kivaa, Östen ilmestyi taas muina miehinä meidän muiden joukkoon. Se vaan tarvii aina hetken aikaa miettiä näitä juttuja.

(Tätä kirjoittaessani Östen on juuri lopettanut iltalaulu-tuokionsa vaatehuoneessa, ja tällä kertaa variaatioon kuului myös muutamia haukahduksia. Nämä haukahdukset kuuluvat illan esitykseen vähän harvemmin, joten illan keikka oli aika ainutlaatuinen...)