Tulikoe

Lauantaina 5.9.2009 Östenin käytöksessä tapahtunut muutos mitattiin sitten oikein kunnolla, pahimmassa mahdollisessa tilanteessa.

Menin Östenin kanssa lauantaina agilitykentälle treenailemaan, kun tiesin, että kentällä ei ole muita siihen aikaan. Agilitykentällähän Östenin rähinä on ollut kaikkein pahinta.

Treenattiin siinä vähän keppejä ja aitoja, ja Östen kuumeni esteillä, kuten aina. Välillä hyppi hihaan kiinni ja haukkui kaiken aikaa riemusta, ja välillä se kiersi laajoja riemurinkejä esteiden ympärillä. Kuitenkin onnistuneen suorituksen jälkeen, laitoin Östenin kiinni kentän reunalle ja aloin miettimään, miten ohjaisin seuraavan harjoituksen. Kun olin hakemassa Östeniä kentän reunalta takaisin esteille, huomasin kauempaa lähestyvän nuoren pariskunnan jonkun pikku-terrierin kanssa lähestyvän agilitykenttää. Yleensä ihmiset kävelevät tietä pitkin, eikä meidän kentän läpi, jos näkevät, että kentällä on joku, mutta nämä vaan kävelivät kenttää kohti.

Kirosin mielessäni, sillä Östen ei ole rähjännyt pitkään aikaan, ja en olisi vielä halunnut järjestää mitään koiran kohtaamisia agilitykentälle. Pelkäsin, että kovan työn tulos olisi nyt sitten hukkaan heitetty näiden kummallisten lenkkeilijöiden takia. Yritin kuitenkin pysyä rauhallisena. Östen istui selin lenkkeilijöihin ja tuohon terrieriin nähden. Minä syötin sille makupaloja ja kehuin sitä. Samalla yritin jutustella sille, että "takana on koira, älä säikähdä..." Tämä nuori pari tuli kentälle ja kävelivät vain muina miehinä agilitykentän läpi, keskeltä esteitä, vaikka hyvin näkivät, että treenit ovat kesken. Kyllähän se kiukutti, mutta rupattelin silti rauhallisesti Östenille ja palkkailin sitä katsekontaktista. Yhtäkkiä Östen käänsi päätään ja katsoi tätä kummallista joukkoa, joka ohitti meidät noin 5-10 metrin päästä. Östen katseli hetken, sitten sanoin sille "katse" ja samassa Östen käänsi päänsä minua kohti ja jatkoi istuskelua ja makupalojen syöntiä. Kun tuo vieras koira ja sen ajattelemattomat omistajat olivat kadonneet näköpiiristä, odottelin vielä muutaman minuutin tarjoillen makupaloja Östenille. Siinä se istui täysin rauhallisena, ilman mitään jännitystä tai tarvetta kurkkia toisen koiran perään. Voitte vaan kuvitella minkälaiset kehut Östen sai.

Olimme onnistuneet erittäin hankalasta tilanteesta pahimmassa mahdollisessa paikassa. Aivan uskomatonta, että tilanne on nyt tämä, kun muistelee menneitä vuosia. Jokaisen onnistumisen jälkeen tuntuu, että kasvan aina pikkuisen suuremmaksi. Enää ei tunnu ollenkaan niin pieneltä ja avuttomalta ja ennen kaikkea hölmöltä kuin joskus, kun Östenin rähinä oli pahimmillaan. Tuntuu, että Östen ei ainakaan moiti kasvavaa itseluottamustani, sillä se rentoutuu joka kerta pikkuisen enemmän samaan aikaan kun minä kasvan pikkuisen suuremmaksi. Tämä onnistuminen tuntuu hienommalta kuin mikään aikaisempi onnistuminen minkään asian suhteen.

Kiitos Tuure, että ohjasit naksun pariin! Kiitos Heli, että olet jaksanut kuunnella joka ikisen rähinä-vuodatuksen! Kiitos Tommy, Jaana ja kanat käytännön harjoituksista ja kiitos aivan kaikki, jotka ovat olleet matkan varrella mukana. Tämä työ jatkuu, mutta jonkinlainen välietappi on nyt saavutettu!

Voiko tätä taistelua mitenkään voittaa?

Kun kaikki alkaa sujumaan hyvin ja hienosti, niin aina ilmestyy uusi ongelma. Alkukesästä huomasin, että Östenin vasen silmä oli alkanut muuttumaan hieman sumeaksi, joten varasin ajan viralliseen silmätarkastukseen. Aavistukseni osuivat oikeaan.

Östenin molemmista silmistä löytyi perinnöllinen harmaakaihi, vasemmassa silmässä kaihi on edennyt jo pidemmälle. Epävirallinen ennuste oli, että ilman leikkausta Östen sokeutuisi vuoden sisällä.

Kaihileikkus on kallis, mutta eipä tässä tilanteessa oikein voi rahaa ajatella. Enemmän huolettaa se, että miten Östen selviää leikkauksesta. Östenillä on siedätyshoidot menossa, se syö kortisonia, huonoina päivinä Östen on selvästi kuumeinen. Kestääkö näin kipeä koira näinkin kovan leikkauksen kuin kaihileikkauksen? Miten kaikki eri lääkkeet vaikuttavat toisiinsa?

Mikään leikkaus ei ole riskitön. Nyt tietysti pelottaa, että mitä jos jokin menee pieleen? Onko Östenille parempi elää vielä tämä vuosi täysillä niin pitkään kuin vain näkee, vai onko parempi leikata heti, jolloin se voisi saada näkönsä takaisin ja nauttia enemmän elämästä tai pahimmassa tapauksessa elämä voi mennä lopunkin pilalle? Sitähän sanotaan, että koira voi elää sokeanakin, mutta tässä tapauksessa kaihi ilmeisesti toisi kipuja koiralle. Ja se on taas aivan mahdoton ajatus, sillä Östenillä on kipuja jo muutenkin. Lisäksi kaihileikkauksen ennuste on parempi, mitä nopeammin koira leikataan.

Ei tässä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus, pitäisi ainoastaan päättää miten pian. Sovin Östenille kontrolliajan Länsirannikolle, ja käyn näyttämässä koiran kuntoa Östenin omalle lääkärille, ennen kuin vien sitä leikkaukseen. Ehkä sen jälkeen on taas helpompi tehdä päätöksiä.