Borderterrieri Östen

Tuijottava noutaja eläinlääkärissä ja Östenin vastaus tuijotukseen

2010-11-03T07:43:00.002+02:00

Viime viikolla oli taas Östenin silmäkontrolli Tampereella. Heti kun tulimme sisään odotustilaan, oven takana oli vastassa pikkuinen koira. Östen ohitti sen ilman mitään rähinää, täysin rauhallisesti, ja istuimme odottamaan vuoroamme. Jouduimme odottamaan omaa vuoroamme aika kauan. Koiria tuli ja meni, mutta Östen istui jaloissani tyynen rauhallisesti. Jossain vaiheessa odotustilaan tuli myös labradorinnoutaja, joka sai liikkua aika pitkässä hihnassa. Sain koko ajan vähän jännittää, että päästääkö omistaja koiransa liian lähelle Östeniä, mutta niin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Labradorinnoutaja omistajineen istuivat aika lähelle meitä odottamaan omaa vuoroansa. Labbis tuijotti Östeniä koko ajan. Östen huomasi tilanteen ja minä sain hämmästyneenä ja ylpeänä seurata Östenin vastausta labbiksen tuijotukseen. Östen meni makaamaan jalkojeni viereen ja painoi ensin pään maahan, niin että katse oli "90 astetta" pois päin labbiksesta. Kun odotusaika vain venyi ja venyi ja labbis jatkoi tuijottamistaan, Östen välillä vilkaisi labbista ja käänsi sen jälkeen katseensa kokonaan eri suuntaan tuijottavasta koirasta. Välillä Östen painoi päänsä kokonaan jalkani taakse, niin että sen ei tarvinnut enää katsoa labbiksen tuijotusta edes sivusilmällä.

Pitkän aikaa olen opettanut Östenille naksulla katsekontaktia, aina kun tulee koira vastaan. Ideana on ollut opettaa Östenille rauhoittava signaali, jonka avulla se voisi selvitä stressaavista tilanteista. Nyt eläinlääkärissä Östen ei ottanut katsekontaktia minuun, vaan käänsi päänsä kokonaan pois toisesta koirasta, mikä on juuri oikea toimintamalli uhkaavassa tilanteessa.

Käsittääkseni koirien maailmassa tuijottaminen on uhkaavaa, kun taas pään kääntäminen on rauhoittava signaali uhkaavassa tilanteessa. Östenin vastaus labbiksen haasteeseen oli aivan upea, se toimi toivotulla tavalla ja Östen sai positiivisen kokemuksen signaalien käytöstä. Eläinlääkärillä käynnistä selvisimme täysin ilman rähinää, vaikka tilanne oli koiralle hyvin vaikea. Aivan mahtava tunne, kun kovan työn ja treenin jälkeen Östen alkaa ratkaisemaan näitä vaikeita tilanteita omatoimisesti ja taitavasti. Koiralle voi nähtävästi aivan oikeasti opettaa rauhoittavia signaaleja, vaikka se ei niitä automaattisesti osaisi. Näin se vaan Östenkin oppii puhumaan koiraa vähitellen.

Östenin signaalien, eleiden, ilmeiden, liikkeiden opettelua

2010-05-31T22:54:00.003+03:00

Viime ajat olen kiinnittänyt huomiota Östenin antamiin signaaleihin ja ajattelin lähiaikoina keskittyä niihin täällä blogissakin. Nyt kun elämä on taas ollut melko tasaista, eikä meillä ole menossa mitään varsinaista koulutusprojektia, on ollut aikaa keskittyä Östenin liikkeiden seuraamiseen, ihan vain oppiakseni tuntemaan koirani.

Tuntuu, että Östenillä on nyt menossa jotain muutosprosessia, koska jännittävissä tilanteissa on tällä hetkellä näkyvissä kovasti hapuilua ja epäröintiä, jonka jälkeen Östen kokeilee ratkaisuja ja nykyään Östen tekee lähes poikkeuksetta onnistuneita ratkaisuja. Onnistuneella tarkoitan sitä, että jännittävissä tilanteissa Östen tekee ratkaisuja, jotka johtavat koiran rentoutumiseen ja tilanteet päättyvät ilman rähinää.

Kerroin aikaisemmin räksyttävistä koirista, joita me ohitetaan aamulenkillä. Naksutin ei ole ollut aamulenkeillä mukana, enkä ole pyrkinyt ohjaamaan Östenin käyttäytymistä pyytämällä katsekontaktia tai käskyttämällä. Ollaan vaan kävelty hihna löysällä ja itse olen seurannut tapahtumia ja antanut tilanteiden kehittyä. Rähisevän terrierin kohdalla (terrieri on siis erään talon aidatulla pihalla, tien toisella puolella) Östen katsoo terrierin suuntaan, ja ensiksi Östenin korvat alkavat tekemään pientä sahaavaa liikettä, jolloin korvat vuoroin kääntyvät eteen ja vuoroin taakse. Sen jälkeen pää painuu hiukan matalammaksi ja askel muuttuu epävarmemmaksi. Sen jälkeen alkaa pää kääntyilemään ihan pienin liikkein, aivan kuin Östen arpoisi, että katsoisiko eteen menosuuntaan vai katsoisiko sivulle räksyttävää terrieriä. Yhtäkkiä Östen kääntää sitten päänsä eteenpäin menosuuntaan, ja samaan aikaan koko koiran olemus muuttuu rennommaksi. Siihen kohtaan olen aina kehunut Östeniä, jolloin Östenin askeleet kevenevät huomattavasti ja korvat muuttuvat iloisen terhakoiksi ja koira saa aivan kuin enemmän ryhtiä olemukseensa. Sen jälkeen Östen kuitenkin vielä kiinnittää huomiota räksyttävään terrieriin ja alkutilanne toistuu: korvat sahaavat, pää painuu ja pää alkaa arpomaan, että minne sitä huomionsa suuntaisi. Sitten Östen päättää taas katsoa eteenpäin ja rentoutuu ja koko olemus muuttuu paljon iloisemmaksi.

Tätä on ollut erittäin mielenkiintoista seurata, koska lähes sama kuvio toistuu melkein joka aamu, ja jokainen päivä Östen tuntuu olevan tyytyväisempi, kun ratkaisu tilanteeseen tuntuu toimivan. Nyt Östen pystyy jo merkkaamaan ruusupuskatkin sekä haistelemaan muiden merkkauksia, vaikka terrierin rähinä vielä kuuluu. Joitain viikkoja sitten tuon terrierin kohdasta piti kävellä kovaa vauhtia ohi, aivan kuin Östen ei muutun pystyisi hillitsemään itseään.

Mielenkiintoista kehitystä on havaittavissa myös Östenin ja Oton keskinäisessä viestinnässä, mutta siitä taidan kertoa sitten joku toinen kerta, kun tämäkin teksti kehittyi jo pieneksi romaaniksi.

Ai niin, eteispelosta sen verran, että viime viikosta lähtien Östen on mennyt itse valmiiksi eteiseen, kun olen kysynyt, että lähdetäänkö ulos. Pannan laittaminen on haastavaa, koska entisen jännittämisen tilalla on nyt riemuloikkia ja kaiken maailman pusuttelua ja hössötystä, koska Östenillä nämä tunnetilat menee aina "vähän" yli. Nyt vaan kehutaan eteiseen menosta ja vähitellen yritetään saada siihenkin jotain järkeä. Toiveenahan olisi, että koirat istuisivat nätisti ja pujottaisivat pannan kaulaan luvan kanssa. Pääasia tässä vaiheessa on kuitenkin vielä se, että Östen tulee vapaaehtoisesti eteiseen.

Siirtymätilanteet helpompia

2010-04-25T10:31:00.002+03:00

Östenin viimeisten rähjäilyjen jälkeen allergiaoireet pahenivat. Nyt on taas annettu vähän enemmän kortisonia ja heti huomaa, että Östen reagoi taas paremmin koulutukseen ja on paljon rennompi. Aamulenkeillä ohitamme kolme koira-aitausta ja aamuisin niissä kaikissa tuntuu olevan meuhkaava koira ulkoilemassa. Ensimmäisessä aitauksessa (tai siis aidatulla talon pihalla) on isompi koira joka hyppii aitaa vasten ja haukkuu. Seuraava on koiranhäkki jossa lintukoira haukkuu kaikille ohikulkeville, ja viimeisellä aidatulla pihalla pieni terrieri hyppii ja räksyttää hurjasti kun kuljemme ohi. Östen ei välitä mitään näistä haukkujista. Ensimmäisen koiran kohdalla Östen vaikuttaa hieman jännittyneeltä, mutta pystyy haistelemaan maata ja liikkumaan normaalisti. Lintukoiran haukusta se ei välitä yhtään mitään, vaan kävelee ohitse erittäin itsevarman tuntuisena. Räksyttävä terrieri sen sijaan herättää eniten reaktioita Östenissä. Siitä Östen selviää ottamalla katsekontaktin oma-aloitteisesti. Kuitenkan tämän terrierin kohdalla ei voi haistella eikä merkkailla vaan siitä on kuljettava ohi melko reippaaseen tahtiin.

Myöskin siirtymätilanteet ovat olleet Östenille haastavia. Siirtymätilanteilla tarkoitan autoon menemistä ja varsinkin autosta lähtemistä, eteiseen tulemista, kotiin tulemista jne. Joskus jopa kääntymiset, jotkut tiet ja suunnat ovat Östenin elämässä jännittämisen arvoisia asioita.

Nyt olen naksulla opettanut vihjeet autoon menemiseen ja autosta pois tulemiseen ja vahvistan päivittäin näitä siirtymisiä pari-kolme kertaa. Olen myös opettanut naksulla eteiseen tulemista siten että vihjeenä on "panta" ja Östenin tehtävänä on tulla laittamaan pää kaulapannasta läpi. Aloitin siten, että olin pannan kanssa makuuhuoneessa, minne Östen aina pakenee ennen lähtemistä ulos. Kun pannan laittaminen Östenin ehdoilla on sujunut hyvin makuuhuoneessa, olen vaiheittain siirtynyt kohti eteistä. Östenhän on siitä hassu, että kun panta on saatu kaulaan, niin parilla rohkaisevalla sanalla, se on lähtenyt innoissaan ulos. Vaikeaa on nimenomaan eteiseen tulo ja pannan saaminen kaulaan. Nyt "eteispelko" on hellittänyt huomattavasti ja kun istun pannan kanssa eteisessä ja hetken maltan odottaa, niin Östen tulee itse eteiseen ja laittaa pannan kaulaan. Joskus Östen tulee suoraan eteiseen, ja joskus sen pitää hakea vauhtia makuuhuoneesta. Vauhdinhakemisella tarkoitan sitä, että Östen tulee makuuhuoneesta ensin makuuhuoneen ovelle kurkkaamaan, palaa sängyn alle, sitten tulee eteisen ovelle, palaa sängyn alle ja sitten saapuu pujottamaan pannan kaulaansa. Joka tapauksessa uloslähdöt ovat nyt paljon helpompia, kun vertaa aikaan, jolloin sain ryömiä hakemaan sen sängyn alta. Parhaimmillaan ulosmenorutiinit ovat kestäneet puolikin tuntia, nyt selviämme alle kymmenen minuutin!

Paljon kehitystä on siis tapahtunut taas pienessä hetkessä. Östenin huono käytös ja kivut kulkevat selvästi käsikädessä, joten tarkkana saa olla taas kun koivut ja pujot alkavat kukkimaan, että Östenillä on riittävän vahva lääkitys....

Oppitunteja taas kerran kantapään kautta

2010-04-08T22:48:00.005+03:00

Heti kun pääsin kehumasta, että kaikki on sujunut ihan hienosti ja mukavasti, tuli taas palautus maan pinnalle. Oma huolimattomuuteni johti taas ongelmatilanteeseen, joka painaa kovasti mieltä, enkä meinaa saada tilannetta nollattua millään. Tuntuu, että kaikki on pielessä ja että olen tehnyt kaiken niin väärin ja epäonnistunut tuon koiran kanssa ihan joka asiassa.

Östen on ollut taas hetken isän ja äidin luona, kun se ei viimeksi halunnut lähteä mun ja Oton mukaan. Tänään kävin sen sitten hakemassa ja yllätyksekseni Östen lähti erittäin mielellään, eikä tavallisesta jännityksestä ja sängyn alle piiloutumisesta ollut tietoakaan. No, laitoin koirat remmiin ja lähdin ulos, ja vasta auton luona huomasin, että auton avaimet jäi sisälle. Lähdin hakemaan niitä ja jätin koirat remmissä ulos. Koirat ovat aina vapaana kotipihassa, joten ei käynyt mielessäkään, että tässä tilanteessa olisi jotakin poikkeavaa.

Kun tulin takaisin ulos, huomasin, että auton vieressä odotti ainoastaan Otto. Aloin katselemaan, että missähän se Östen mahtaa mennä ja näinkin tien toisella puolella kaksi collieta omistajansa kanssa - ja Östenin. Östen haisteli kaikessa rauhassa collieita. Minähän karjaisin, että äkkiä kotiin ja Östen tuli saman tien häntä heiluen. Kaikki näytti olevan muuten hyvin, mutta Östenin suussa oli valkoinen karvatukku. Östen oli lähtenyt pihasta koirien luo rähjäämään, nypännyt karvoja toisen turkista, ja sen jälkeen tervehtinyt ihan rauhassa koiria. Koirille ei ilmeisesti sattunut mitään vahinkoa, ja vannotin omistajan ilmoittamaan, jos jotakin vielä löytyisi koirista.

Tapahtuman jälkeen Östen on ollut ilmiselvästi nolona. Se makoilee vieressä ja tuijottaa tyhjyyteen ja on kaikin puolin yrittänyt olla mallikelpoinen koira. Olen yrittänyt suhtautua asiaan rauhallisesti, mutta asia pyörii koko ajan mielessä. NÄIN EI VAIN SAISI TAPAHTUA! Ymmärrän Östenin arvaamattomuuden, ja tiedän, että siihen ei voi koskaan luottaa täydellisesti. Harmittaa niin tuhottoman paljon, että tekisi mieli luovuttaa, huutaa tai vaikka rikkoa jotain. Parhaiten taitaa kuitenkin auttaa se, että mietin mistä kaikki johtui ja miten jatkossa vastaavat tilanteet vältetään.

Östenillä oli siis remmi kaulassa ja se oli erittäin innokkaana lähdössä mukaani. Remmi on ainakin ollut aina iso rähinän aiheuttaja. Yleensä minä olen vain ollut sen remmin toisessa päässä. Östen saattoi kuvitella, että ollaan lähdössä lenkille tai en tiedä... Voisiko se kuvitella että remmi kaulassa saa lähteä pihasta, muuten ei? Lenkille kun lähdetään aina remmissä...

Toiseksi se oli erittäin innokas ja riemua täynnä. Ehkä se kävi vaan ylikierroksilla, eikä taaskaan tunteiden hallinta ollut ihan kohdallaan.

Miten aion ratkaista ongelman? Ainakin rajoja pitää opetella lisää. Ne täytyy olla vahvemmat. Pihasta ei lähdetä KOSKAAN ilman lupaa. Olisiko myös aiheellista alkaa käymään erikseen lenkillä Östenin ja Oton kanssa? Silloin voisin paremmin keskittyä Östenin kouluttamiseen. Nyt tuntuu olevan pää niin sekaisin, että en todellakaan tiedä, mikä auttaa ja miten tässä toimitaan jatkossa. Ehkä mikään ei koskaan muutu, ja kaikki on aina tätä samaa. Joka päivä pitäisi tehdä jotain älyllistä tuon koiran kanssa, että se saisi jotenkin purettua energiaansa. Asumisjärjestelyihin pitäisi saada jotain parempaa selkoa. Nykyinen tilanne hämmentää niin koiria kuin muakin.

Eli ohjeet itselleni tulevaa varten:
1) Älä jätä koiraa pihaan remmi kaulassa
2) Vahvista rajojen opettelua. Esimerkiksi lenkille lähtiessä rajan saisi ylittää vain vihjeestä, muuten on jäätävä rajalle, vaikka olisi hihna pannassa kiinni ja kaikki muut lähtisivät pihasta.
3) Järjestä älykkyyttä vaativia tehtäviä
4) Opetellaan ulos lähtöjä ja yritetään hankkiutua eroon peloista eteisiä kohtaan
5) Östen jää mun luo asumaan ja ihan kokonaan - halusi se sitä tai ei.

Nyt ei saisi luovuttaa. Oltiin jo niin lähellä normaalia elämää.

Kevättä kohti

2010-04-06T22:28:00.004+03:00

Östenin kuulumisia ei ole tullut hetkeen päivitettyä, kun elämä on ollut niin tasaista. Östenin paineet silmissä on ollut nyt ihan ok. Käyn taas jossain vaiheessa kevättä mittauttamassa uudestaan.

Koiria katsellaan ilman rähinää, ilman naksutinta ja ilman makupaloja - ainakin jos Otto on mukana. Häntä voisi näissä tilanteissa olla hieman rennompi, mutta kai sekin tulee ajallaan.

Uloslähtemiset on Östenille edelleen hankalia, samoin kuin autosta lähteminen. Aina kun olisi tarkoitus lähteä ulos, Östen menee sängyn alle, eikä meinaa millään tulla pois sieltä. Sängyn alta houkuttelut on oikein projekteja ja haittaa suuresti normaalia elämää. Sitten kun Östenille saa kaulapannan ja saa sen jotenkin huijattua eteiseen, niin sitten se on ihan sekaisin onnesta. Niin kuin se vasta siinä kohta ymmärtäisi, että pääsee lenkille.

Olen opettanut sitä nyt naksulla tulemaan sängyn alta ja laittamaan itse päänsä pannan läpi. Näyttäisi tuottavan tulosta, sillä nykyään nämä rituaalit ennen ulos lähtemistä kestää enää vain noin 5 minuuttia, kun ennen saattoi mennä helposti puolikin tuntia, ennen kuin koira oli pyydystetty sängyn alta. Östen on lisäksi pariin otteeseen mennyt itse eteiseen kun olen kysynyt, että lähdetäänkö lenkille. Nämä ulos lähtemiset alkoivat olemaan ongelmia sen ilmanpainepumpun käytön jälkeen, kuten varmaan jo ennemminkin kirjoitin. Hassua oli se, että eteispelko ei jäänyt vanhaan asuntooni vaan sama jatkui uudessakin kodissa.

Muuten on kaikki hyvin ja Östen ja Otto vaikuttavat oikeinkin onnellisilta ja lähes normaaleilta koirilta. Ai niin, ollaan taas barffattu koirien kanssa. Nyt olen vaan osannut jättää jotain ruoka-aineita pois Östenin ruokalistalta. Östenillä on karvat! Ihan oikeat karvat joiden alta ei näy ihoa, kuten ennen! Kyllähän se välillä kutisee, mutta ei enemmän kuin ennen, eikä se ole enää raapinut itseään verille eikä purrut karvoja poikki, joten se on aika hyvässä kunnossa. Toivoa sopii, että kevät ja koivut ja muut heinät eivät pahenna tilannetta. Siedätyshoito jatkuu.

Asumisjärjestelyjä ja vähän muitakin juttuja

2010-02-23T11:09:00.002+02:00

Muutin uuteen asuntoon joulukuun alusta ja silloin oli suunnitelmissa, että Östen jäisi asumaan mun vanhempien luo, koska jatkuvat muutokset ei oikein sovi Östenille. Lisäksi ajattelin, että elämästä tulisi aika hankalaa, kun Otto ei osaa olla nätisti kotona yksin, vaan vinkuu mun perään ja pahimmassa tapauksessa Östenkin aloittaa vinkumisen ja sitten mulla on täällä kaksi kiljuvaa koiraa. Ajattelin myös, että kun Östenillä on tuo rähinä-ongelma niin kohta mulla on kaksi rähisevää koiraa kun Otto oppii samoille tavoille.

Vaikka Östen on ollut paljon isän ja äidin luona kyläilemässä ja kaikki kesät on vietetty siellä, niin Östen ei siltikään ihan suosiolla jäänyt sinne, kun minä muutin. Östen halusi lähteä mun ja Oton mukaan, ja otettavahan se oli. Nyt täällä asustelee sitten molemmat koirat mun kanssa. Tämä ratkaisu on osoittautunut ainoaksi oikeaksi ja kauhukuvat siitä, miten ne opettaa huonot tapansa toisilleen on osoittautuneet turhiksi. Otto ei hauku ollenkaan niin paljoa nyt, kun Östen on täällä. Otto ja Östen on myös hiljaa ja nätisti kotona yhdessä, jos käyn vaikka kaupassa. Lenkillä Östen tuntuisi olevan paljon rauhallisempi ja luottavaisempi kun Otto on mukana. Nämä kaksi tuntuisi auttavan toisiaan, silloin kun toista jännittää.

Vaikka alku näiden kahden kanssa oli hankalaa, ja Östen opetti melko kovin ottein pennulle käytöstapoja, on ne löytänyt nyt yhteisen sävelen - kiitos Oton uskomattoman viisauden ja hyvän luonteen. Tänä päivänä nuo kaksi on erottamattomat. Östen nauttii leikkimisestä Oton kanssa ja uskaltaa kohdata pelottavia tilanteita Oton tukemana.

Östen on paljon rauhallisempi nykyään myös eläinlääkärissä. Östen katselee sivummalta muita koiria ja haukkuu vain silloin kun toiset aloittavat. Jos odotteluajat eläinlääkärissä olisi lyhyemmät, niin kaikki sujuisi ihan hyvin. Puoli tuntia alkaa olemaan jo Östenin sietokyvylle liikaa. Mutta erittäin hienoa, että Östen voi olla jo vartin samassa huoneessa toisten koirien kanssa ilman rähinää.

Silmistä sen verran, että painetipat on nyt jätetty pois, ja paineet tuntui aluksi olevan ihan ok. Nyt kuitenkin viimeksi saatiin melko outoja tuloksia ja muutenkin hiukan huolestuin tilanteesta. Nyt yritetään tavoittaa leikannutta eläinlääkäriä ja miettiä mitä nyt tehdään noiden paineiden kanssa.

Hyvää Joulua!

2009-12-24T21:36:00.003+02:00

Östenin kaihileikkauksen takia on käytöskoulu jäänyt vähän vähemmälle, eikä ole sitten ollut oikein tänne blogiinkaan kirjoiteltavaa.

Päivitetään nyt tilannetta sen verran, että Östen on toipunut leikkauksesta hyvin. Jännä juttu on se, että vasemmalta puolelta eteen hyppivät yllätykset (= naapurin koira) ei enää säikäytä Östeniä, eikä näin ollen yllätyksistä seuraa myöskään näitä lukkoonmenemisiä, jännitystiloja eikä rähinää. Eli melko varmaa on se, että osittain Östenin rähinä on ollut juuri tuota pimeässä elämistä, eli Östen ei ole nähnyt kunnolla, mistä on seurannut epävarmuutta.

Östen on nyt saanut luvan liikkua ja lenkkeillä, joten nyt alkaa taas löytymään asiaa blogiinkin kirjoitettavaksi.

Eläinlääkäreistähän seurasi Östenin kanssa takapakkia ja rähinä palasi, mutta jotain uuttakin on tullut tilalle. Viimeksi lenkillä ohitsemme kulki koira, joka aloitti rähjäämään Östenille ja Östen tietysti vastasi. Odotin hetken ja kokeilin sitten pyytää Östeniltä katsetta, mutta Östen jatkoi rähinää. Melkein heti perään sanoin Östenille "istu" ja yllätyin itsekin kun se pyllähti istumaan, lopetti rähinän ja koko tilanne oli kuin taikasauvalla poispyyhkäisty. Rähjääminen hävisi aivan täysin. Östen ei ole koskaan aikaisemmin kyennyt suorittamaan mitään tehtävää kesken rähinän, paitsi siis tuon katsekontaktin.

Uskoisin, että nyt pitkän harjoitustauon jälkeen tuo "katse" ei ollut enää niin vahva kuin se on ollut. Kuitenkin se herkisti koiruuden kuuntelemaan, ja istuutumaan pyynnöstä.

Hienoa. Luulisin. Itse olen ainakin tyytyväinen, että taas ollaan saatu jotain uutta -ja ennen kaikkea toivottua- Östenin käytökseen. :)

Näillä kuulumisilla jatkamme joulun viettoa. Hyvää joulua!

Kolme eläinlääkärikäyntiä - kolme kertaa takapakkia

2009-10-05T16:30:00.002+03:00

Nyt on tullut kolmeen otteeseen takapakkia tuon rähinän suhteen. Kaikki alkoi silmätarkastuksissa, kun koko odotushuone oli aivan täynnä koiria. Liian pieni tila, liikaa koiria, liikaa stressiä ja pieni ärähdys toiselta koiralta ja jälleen kerran Östen räsähti takaisin.

Seuraavaksi käytiin Länsirannikolla siedätyshoitojen takia. Oman vuoron odottelu sujui vielä hyvin ja toivotulla tavalla, mutta kun käynti oli suoritettu ja keskityin maksamaan käyntiä, oli taas pienen rähinän aika. Joku nuori koira tuijotteli Östeniä kaiken aikaa ja kun hetkeksi kiinnitin huomioni muualle, Östen räsähti. Miten tämä tilanne olisi voitu välttää? No siten, että minun olisi pitänyt viedä Östen autoon heti käynnin jälkeen, koska tiesin, että joudun maksaessani kiinnittämään huomioni toisaalle, enkä voi keskittyä Östeniin. Eli tämä kerta oli hyvä oppitunti siitä, miten tuon koiran kanssa on oltava joka hetki mukana. On elettävä joka hetkessä yhdessä tuon koiran kanssa, jos haluaa, että kaikki sujuu hyvin. Toivottavasti muistaisin tämän opetuksen jatkossakin.

Kolmas epäonnistuminen koitti, kun lähdimme Tampereelle tutkituttamaan Östenin silmiä leikkausta varten. Eläinlääkärin ulkopuolella tuli koira vastaan. Östen heittäytyi viereen istumaan, mikä oli uusi ja outo käytös, mutta ihan hyvä semmoinen. Palkkasin ja kun toinen koira oli siirtynyt kauemmas, ajattelin jatkaa matkaa Östenin kanssa, koska tuo paikallaolo ja istuminen ei ole kuulunut nykyisiin ohitusmetodeihimme. Liikkuminen oli kuitenkin Östenille liikaa ja se räsähti, mutta lopetti lyhyeen rähjäämisensä. Eläinlääkärissä sisällä jouduimme jonkin verran odottelemaan, sillä ajat oli hieman myöhässä. Se oli lopultakin liikaa Östenille, ja viimeiset koirat saivatkin melkoiset ärinät ja purinat.

Eipä tästä auta masentua. Nyt vaan on jatkettava töitä ohitusten suhteen. Ehkäpä tässä on jotakin hyvääkin. Ehkäpä näiden takapakkien ansiosta saadaan vanha sekakäytös uudestaan esille ja saadaan siten kuvattuakin se, kun viimeksi myöhästyin niiden suhteen. Östen alkoi ohittelemaan rähinättä niin pian sen sekakäytöksen jälkeen, että kuvaamiset vain jäivät. Sekakäytös oli niin mielenkiintoista katseltavaa, että se olisi ollut todella hyvä saada muidenkin nähtäväksi.

Tulikoe

2009-09-14T09:56:00.004+03:00

Lauantaina 5.9.2009 Östenin käytöksessä tapahtunut muutos mitattiin sitten oikein kunnolla, pahimmassa mahdollisessa tilanteessa.

Menin Östenin kanssa lauantaina agilitykentälle treenailemaan, kun tiesin, että kentällä ei ole muita siihen aikaan. Agilitykentällähän Östenin rähinä on ollut kaikkein pahinta.

Treenattiin siinä vähän keppejä ja aitoja, ja Östen kuumeni esteillä, kuten aina. Välillä hyppi hihaan kiinni ja haukkui kaiken aikaa riemusta, ja välillä se kiersi laajoja riemurinkejä esteiden ympärillä. Kuitenkin onnistuneen suorituksen jälkeen, laitoin Östenin kiinni kentän reunalle ja aloin miettimään, miten ohjaisin seuraavan harjoituksen. Kun olin hakemassa Östeniä kentän reunalta takaisin esteille, huomasin kauempaa lähestyvän nuoren pariskunnan jonkun pikku-terrierin kanssa lähestyvän agilitykenttää. Yleensä ihmiset kävelevät tietä pitkin, eikä meidän kentän läpi, jos näkevät, että kentällä on joku, mutta nämä vaan kävelivät kenttää kohti.

Kirosin mielessäni, sillä Östen ei ole rähjännyt pitkään aikaan, ja en olisi vielä halunnut järjestää mitään koiran kohtaamisia agilitykentälle. Pelkäsin, että kovan työn tulos olisi nyt sitten hukkaan heitetty näiden kummallisten lenkkeilijöiden takia. Yritin kuitenkin pysyä rauhallisena. Östen istui selin lenkkeilijöihin ja tuohon terrieriin nähden. Minä syötin sille makupaloja ja kehuin sitä. Samalla yritin jutustella sille, että "takana on koira, älä säikähdä..." Tämä nuori pari tuli kentälle ja kävelivät vain muina miehinä agilitykentän läpi, keskeltä esteitä, vaikka hyvin näkivät, että treenit ovat kesken. Kyllähän se kiukutti, mutta rupattelin silti rauhallisesti Östenille ja palkkailin sitä katsekontaktista. Yhtäkkiä Östen käänsi päätään ja katsoi tätä kummallista joukkoa, joka ohitti meidät noin 5-10 metrin päästä. Östen katseli hetken, sitten sanoin sille "katse" ja samassa Östen käänsi päänsä minua kohti ja jatkoi istuskelua ja makupalojen syöntiä. Kun tuo vieras koira ja sen ajattelemattomat omistajat olivat kadonneet näköpiiristä, odottelin vielä muutaman minuutin tarjoillen makupaloja Östenille. Siinä se istui täysin rauhallisena, ilman mitään jännitystä tai tarvetta kurkkia toisen koiran perään. Voitte vaan kuvitella minkälaiset kehut Östen sai.

Olimme onnistuneet erittäin hankalasta tilanteesta pahimmassa mahdollisessa paikassa. Aivan uskomatonta, että tilanne on nyt tämä, kun muistelee menneitä vuosia. Jokaisen onnistumisen jälkeen tuntuu, että kasvan aina pikkuisen suuremmaksi. Enää ei tunnu ollenkaan niin pieneltä ja avuttomalta ja ennen kaikkea hölmöltä kuin joskus, kun Östenin rähinä oli pahimmillaan. Tuntuu, että Östen ei ainakaan moiti kasvavaa itseluottamustani, sillä se rentoutuu joka kerta pikkuisen enemmän samaan aikaan kun minä kasvan pikkuisen suuremmaksi. Tämä onnistuminen tuntuu hienommalta kuin mikään aikaisempi onnistuminen minkään asian suhteen.

Kiitos Tuure, että ohjasit naksun pariin! Kiitos Heli, että olet jaksanut kuunnella joka ikisen rähinä-vuodatuksen! Kiitos Tommy, Jaana ja kanat käytännön harjoituksista ja kiitos aivan kaikki, jotka ovat olleet matkan varrella mukana. Tämä työ jatkuu, mutta jonkinlainen välietappi on nyt saavutettu!

Voiko tätä taistelua mitenkään voittaa?

2009-09-01T13:33:00.002+03:00

Kun kaikki alkaa sujumaan hyvin ja hienosti, niin aina ilmestyy uusi ongelma. Alkukesästä huomasin, että Östenin vasen silmä oli alkanut muuttumaan hieman sumeaksi, joten varasin ajan viralliseen silmätarkastukseen. Aavistukseni osuivat oikeaan.

Östenin molemmista silmistä löytyi perinnöllinen harmaakaihi, vasemmassa silmässä kaihi on edennyt jo pidemmälle. Epävirallinen ennuste oli, että ilman leikkausta Östen sokeutuisi vuoden sisällä.

Kaihileikkus on kallis, mutta eipä tässä tilanteessa oikein voi rahaa ajatella. Enemmän huolettaa se, että miten Östen selviää leikkauksesta. Östenillä on siedätyshoidot menossa, se syö kortisonia, huonoina päivinä Östen on selvästi kuumeinen. Kestääkö näin kipeä koira näinkin kovan leikkauksen kuin kaihileikkauksen? Miten kaikki eri lääkkeet vaikuttavat toisiinsa?

Mikään leikkaus ei ole riskitön. Nyt tietysti pelottaa, että mitä jos jokin menee pieleen? Onko Östenille parempi elää vielä tämä vuosi täysillä niin pitkään kuin vain näkee, vai onko parempi leikata heti, jolloin se voisi saada näkönsä takaisin ja nauttia enemmän elämästä tai pahimmassa tapauksessa elämä voi mennä lopunkin pilalle? Sitähän sanotaan, että koira voi elää sokeanakin, mutta tässä tapauksessa kaihi ilmeisesti toisi kipuja koiralle. Ja se on taas aivan mahdoton ajatus, sillä Östenillä on kipuja jo muutenkin. Lisäksi kaihileikkauksen ennuste on parempi, mitä nopeammin koira leikataan.

Ei tässä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus, pitäisi ainoastaan päättää miten pian. Sovin Östenille kontrolliajan Länsirannikolle, ja käyn näyttämässä koiran kuntoa Östenin omalle lääkärille, ennen kuin vien sitä leikkaukseen. Ehkä sen jälkeen on taas helpompi tehdä päätöksiä.

Kasa kärrynpyöriä ja koko lääniin kaikuvat riemunkiljahdukset!

2009-08-19T12:31:00.004+03:00

Täydellinen kahden mäyräkoiran ohitus!!! Östen alkoi jo hyvissä ajoissa ennen koirien ohittamista katselemaan mua, ja välillä kun se katsoi vastaan tulevia koiria, pyysin siltä katsekontaktia, ja sain sen samantien. Ohituksen jälkeen ei ollut mitään jännitystä ilmassa, ei mitään levottomuutta, vaan koko koira oli yhtä ystävällistä katsetta ja rentoutta ja enhän mä pysty edes kirjoittamaan tästä, kun tekis vaan mieli huutaa ja kiljua onnesta, ja voin kertoa, että kyllä on silmät kosteena. Tämä on ollut tavoitteena vuosi kaudet ja naksuttimen avulla tähän on pyritty nyt reilu vuosi. Lopultakin sitkeys palkitaan. Kotonakin on ollut paljon rauhallisempaa. Östen leikittää Ottoa aivan erilailla kuin ennen ja hetkittäin kaikki kolme nukkuu kylki kyljessä. Ohitusten suhteen saattaa vielä tulla sitä takapakkiakin, mutta nyt olen ainakin nähnyt, että täydellinen ohitus ilman pelkoa ja jännitteitä on mahdollista. Kiitos kaikki, jotka ovat tuhlanneet aikaansa ja energiaansa auttaakseen meitä tässä projektissa! Minä lähden halailemaan tuota Österiiniä, joka on niin reippaasti jaksanut tehdä töitä mun kanssa!

Jiihaa! Suunnitelma toimi!

2009-06-16T23:01:00.003+03:00

Östen saatiin hierottua aivan loistavasti. Se oli rauhallinen ja nautti käsittelystä. Hieronnan jälkeen Östen vetäytyi kuitenkin työpöydän alle miettimään, että mitähän sitä äsken oikein tapahtui. Työpöydän alta se ei sitten taas tullut milläään pois, vaikka yritin vähän houkutellakin. Todettuaan, että kaikki on hyvin ja hieronta oli oikeastaan ihan kivaa, Östen ilmestyi taas muina miehinä meidän muiden joukkoon. Se vaan tarvii aina hetken aikaa miettiä näitä juttuja.

(Tätä kirjoittaessani Östen on juuri lopettanut iltalaulu-tuokionsa vaatehuoneessa, ja tällä kertaa variaatioon kuului myös muutamia haukahduksia. Nämä haukahdukset kuuluvat illan esitykseen vähän harvemmin, joten illan keikka oli aika ainutlaatuinen...)

Ja kuinkas ne Östenin hieronnat sujuikaan...

2009-05-12T22:12:00.005+03:00

Ensimmäinen hierojan käynti sujui tosi hyvin. Östen makaili rentona patjalla koko käsittelyn ajan ja antoi hyvin käännellä ja käsitellä. Östen ei ollut nyt niin jumissa kuin viimeksi, kun hieroja oli sitä tutkinut. Silloin Östen oli vanhempieni kanssa, minun ollessa töissä. Ilmeisesti Östen ei pysty täysin rentoutumaan jos minä en ole paikalla, vaikka olen luullut, että Östen viihtyy täydellisesti myös vanhempieni hoidossa. Östen otti rennosti ja selvästi nautti käsittelystä.

Toinen kerta ei sujunut aivan toivotulla tavalla. Kun hieroja saapui meille, kaikki kolme borderterrieriä juoksi ovelle vastaan, ja nuorimmainen alkoi taas kiusaamaan vanhinta. Minä ärähdän Otolle, että nyt loppuu tuollainen, minkä jälkeen Östen painelee sängyn alle piiloon, ja siellähän se sitten jumittikin. Houkuttelin sen sieltä pois, mutta hierottavaksi tämä koira ei enää suostunut. Se oli hermostunut ja jännittynyt kaiken aikaa, ja pyrki aina tilaisuuden tullen pakoon. Kyllä voi olla vaikea muistaa, että Östen ei kestä yhtään sitä, että minä ärähtelisin yhtäään kenellekään. Östen on kuitenkin mielestään aina jotenkin ärähdyksen kohteena ja ottaa kaiken aina itseensä. Jatkossa on pakko taas keskittyä olemaan rauhallinen tilanteessa kuin tilanteessa. Tuntuu, että mä en vaan koskaan opi. Onhan tässä nyt samaa harjoiteltu jo vaikka kuinka pitkän aikaa, mutta ei! Aina se ärähdys vaan tulee jostain. Nykyään en ärähdä koskaan Östenille, mutta kun pitäisi oppia, että Östenin aikana ei saa hermostua muihinkaan koiriin...

Tänään pitäisi olla kolmas käsittely. Saas nähdä miten tänään käy. Toimintasuunnitelma on seuraavanlainen: Ylimääräiset koirat suljetaan eri huoneeseen jo puoli tuntia aiemmin, Östenin kanssa mennään hihnan kanssa ulos odottamaan hierojaa, ja samalla naksun kanssa opetellaan jotain mukavaa, niin että Östen rentoutuisi jo ennen hierojan tuloa. Kertoilen myöhemmin miten tämä suunnitelma onnistui.

Seuraavaksi hierojalle

2009-05-07T12:52:00.002+03:00

Vipsulla kävi eilen hieroja täällä kotona. Samalla se silitteli vähän Östeniäkin, ja totesi saman, mitä minä olin jo vähän epäillytkin. Ilmeisesti reidet ja lavan takaa selkärangan vierustat ovat tiukat. Östen on alkanut hyppäämään tosi huonosti sohvalle, joten jotain tämän kaltaista olin arvellutkin. Koira parka on kipuillessaan tietysti jännittänyt kaikkia lihaksiansa koko elämänsä ajan, ja nyt sitten se alkaa näkymään. Ensi viikolla tulee sitten hieroja myös Lenni-Östenille, jos saadaan aikataulut sopimaan.

Koulutustekniikan peruskurssi - workshop 2: Ajatuksia siitä, että toiminnalla on aina seuraus

2009-04-29T16:50:00.008+03:00

Viikon 17 viikonloppu meni taas kanaillessa. Kouluttajina mulla toimi tällä kertaa Iines sekä Astrid, kumpikin siis kanoja.

Kurssi herätti taas monenlaisia ajatuksia. Kurssin jälkeen olin iloinen kun oli saanut taas puuhastella kanojen kanssa, ja oli hiukan haikea mieli, kun kanakontaktit taas loppuivat pitkäksi aikaa. On ne vaan niin hienoja ja mielenkiintoisia eläimiä.

Kurssin jälkeen kaikui korvissa vahvimpana Tommyn sanat: "Toiminnalla on aina seuraus". Entisenä purkittajana ymmärrän tuon lauseen sisällön erittäin hyvin. Tuota ajatustahan me yritetään myydä kaiken aikaa koiralle. Kouluttajat yrittävät siis opettaa koiralle, että koiran toiminnalla on seuraus. Purkittajat käyttävät seurauksena purkkia jos koiran toiminta ei ole toivottua. Naksutinkouluttajat käyttävät seurauksena palkkion mahdollisuuden poistoa, jos eläimen toiminta on ei-toivottua. Jos toimintaa halutaan lisää, seurauksena on palkkio. Hyvin usein kuitenkin unohtuu, että myös meidän kouluttajien toiminnalla on seuraus. Kun käytin positiivista rankaisua, seurauksena oli arka ja pelokas koira, joka pelkää lähteä lenkille omistajansa kanssa. Kun muutin omaa toimintaani, ja aloin käyttämään naksutinta ja lopetin positiivisen rankaisun käytön, sain seuraukseksi sen, että jännite minun ja koirani välillä alkoi vähitellen hiipumaan ja taas oli mahdollista rakentaa luottamusta koiran ja omistajan välille.

Seuraukset näkyvät aina viiveellä. Purkitusmetodien seuraukset näkyivät vasta kuukausi metodin käytön lopettamisen jälkeen. Naksutinharjoitusten seuraukset (enkä nyt tarkoita koiran oppimia asioita, vaan koiran yleistä olemusta) alkoivat näkymään vähitellen niin pieninä muutoksina, että niitä oli vaikea huomata. Mutta nyt kun on vuosi kulunut, voi todeta, että iso muutos on tapahtunut aivan vähän kerrallaan.

Kanakurssilla käsiteltiin tällä kertaa ärsykekontrollia, mutta ajatuksia siitä taidan kirjoitella sitten toisella kertaa.

Tarina siitä, miksi melkein myöhästyin töistä

2009-04-12T19:26:00.004+03:00

Perjantaina olin lähdössä töihin hyvissä ajoin ja päästin koirat vielä nopeasti ulos. Noh, Vipsu ja Östen eivät suostuneet ulos. Toiset kaksi kävivät ulkona ja tulivat melko nopeasti sisälle. Kun aloin olemaan valmis lähtemään töihin, kuulin miten takaovi aukesi. Ajokoiramme Nörtti oli sitten avannut takaoven ja kaikki koirat ryntäsivät ulos. Yritin siinä sitten huudella koiria sisälle ja jonkun ajan kuluttua sainkin metsästettyä kolme sisälle. Östeniä ei vaan näkynyt missään.

Huutelin sitä etuovesta ja takaovesta, mutta Östeniä ei vaan kuulunut. Eipä siinä sitten auttanut kuin kiskaista kengät jalkaan ja lähteä kiertämään taloa. Östeniä ei löytynyt vieläkään. Aloin miettimään, että jospa se kuitenkin olisi sisällä ja aloin seuraavaksi huutelemaan Östeniä sisällä ja samalla etsin sitä sänkyjen ja sohvien alta. Kurkkasin myös häkkeihin ja koreihin, mutta Östeniä ei vaan näkynyt. Tein uuden kierroksen talon ympäriä, mutta Östeniä ei vaan löytynyt. Itkuhan siinä meinasi tulla. Kauhu valtasi mielen, kun mietin minne Östen olisi voinut joutua. Pelkäsin, että se on karannut ja jäänyt auton alle ja vaikka mitä. Menin takaisin sisälle ja yhtäkkiä kuului erittäin vaimea vinkaisu jostakin. Se oli maailman ihanin ääni! Östen oli jossain ihan lähellä. Tuo pieni vinkaisu kuulosti aivan siltä, niin kuin Östen olisi ilmoittanut, että "äiskä, mä olen täällä..."

Mietin, että olenko jättänyt sen vahingossa johonkin huoneeseen. Avasin kaikki ovet talosta, mutta Östeniä ei näkynyt. Yritin vielä huudella, ja onneksi tällä kertaa Östen vastasikin vaimealla vinkaisulla. Näin pystyin paikantamaan koiran olinpaikan. Noh, Östen löytyi lopulta. Omasta teltastaan, mistä olin sitä jo etsinytkin...

Östen oli perimmäisessä nurkassa, niin pienenä, että en ollut sitä huomannut. Se oli taas mennyt lukkoon, eikä pystynyt liikkumaan. Koira-parka. Tätä tämä meidän elämä on. Onneksi Östen sai tällä kertaa niin paljon itsestään irti, että sai vinkaistua vastaukseksi huutoihini. Siinä kun katselin helpottuneena koiraani, Östen heilutti onnellisena häntäänsä, kun oli tullut löydetyksi. Teltasta se ei vaan suostunut tulemaan pois. Sinne se piti jättää kun lähdin töihin, mutta onneksi tarina sai muuten onnellisen lopun.

Silmä- ja korvatulehduksista

2009-04-08T07:16:00.002+03:00

Tulipa tässä yhtäkkiä mieleen, että Östenillä ei ole ollut pitkään aikaan silmä- tai korvatulehdusta. Viimeksi näistä vaivoista ollaan kärsitty syksyllä. Nämä tulehdukset ovat yleensä olleet meidän riesana ihan muutaman kuukauden välein ja pahimmillaan lääkekuurin loppumisen jälkeen on jo parin viikon päästä saanut hakea uuden kuurin.

Nyt siedätyshoidon aikana ei ole ollut kertaakaan silmä- tai korvatulehdusta. Pitää katsoa miten tämän kevään kanssa käy, kun yleensä kevät ja syksy ovat olleet pahinta aikaa.

Ohituksia

2009-03-31T21:15:00.004+03:00

Östen-Pösten pääsi tänään kahdestaan lenkkeilemään mun kanssa, kun Östenin lähtö kesti taas niin kauan, että muu porukka (äitini ja kaksi muuta koiraa) ei jaksanut enää odottaa ja lähti jo edeltä käsin. Lähtötilanne meni jotenkin näin, että oltiin pakkailemassa koiria autoon, kun Östeniä alkoi yhtäkkiä jännittää. Se heilutti häntää, mutta väisti kun menin lähemmäs ja yritin sanoa Östenille, että tule vain. Lopputulos oli se, että Östen pujahti auton alle, ja minä ajattelin, että käynpä hakemassa pipon tässä välissä. No Östenhän pujahti taloon sisälle samalla ja meni telttaansa. Yleensä se tarkoittaa sitä, että se olisi mielellään lähdössä, mutta pitäisi päästä sillä teltalla. Teltalla ei kuitenkaan voi kantaa Östeniä, vaan Östen piti houkutella pois sieltä ensin. Kun Östen tuli teltasta ja tajusi että muut olivat jo lähteneet, niin sitten sille tuli paha mieli. Östen kuitenkin ilahtui kun näki, että lähdetään sitten kahdestaan kuitenkin.

Lenkillä tuli koira vastaan, jonka omistajat nostivat syliinsä ohitustilanteen ajaksi. Tämä ohitus meni hyvin. Östeniä ei häirinnyt tippaakaan vastaantulevien sylissä oleva koira. Östen otti katsekontaktia, ja kun se katseli eteenpäin, testailin sitä pyytämällä katsekontaktia. Östen oli täysin rento ja otti katsekontaktin heti sitä pyydettäessä.

Myöhemmin vastaan tuli kaksi cavalieria, jotka myös rähjäsivät ja kiskoivat hihnassa. Östen rähisi, mutta taas kesken rähinän otti sen katsekontaktin, jatkoi rähinää, otti katsekontaktin ja lopetti rähinän. Östen kävi tällä kertaa kuitenkin kierroksilla vielä pitkän aikaa, haisteli maata ja poukkoili remmissä ja sen sellaista.

Tämä ohitus ei ollut paras meidän ohituksista, mutta edelleen suunta on oikea, kun kuitenkin välillä aina tuntuu lamppu syttyvän, että olihan sitä olemassa joku toinenkin keino...

Kotiintulo-rituaalit

2009-03-26T09:42:00.002+02:00

Östenistä riittää kerrottavaa. Esimerkiksi nämä kotiinpaluu-tilanteet on aika mielenkiintoisia. Kun saavun kotiin jostakin, kaikki koirat tulevat vastaan. Siinä ne hyppivät onnellisina ja joskus ne jopa "vikisevät", kun ovat niin tyytyväisiä kotiinpaluustani. Östen käy ovella vastassa myös muiden mukana. Sekin kiljaisee riemusta pari kertaa ja sen jälkeen katoaa jonnekin, yleensä olohuoneeseen, vaikka muut jäävät vielä tervehtimään tulijaa.

Kun menen etsimään Östeniä, niin se löytyy yleensä aina olohuoneesta pöydän alta. Östenillä on sukka suussa (se löytää niitä aina jostain tai hakee vaikka kaapista) ja häntä heiluttaa koiraa. Se vaikuttaa niin onnelliselta, että se ei enää tiedä, mitä tekisi. Ihan kuin se pelkäisi räjähtävänsä, jos vielä tapahtuu lisää kivoja asioita.

Tilanne vaikuttaa aivan siltä, että Östen on onnellinen, että minä tulen kotiin, mutta jostain syystä sen täytyy vetäytyä siitä tilanteesta. Näissä tilanteissa Östen kantaa aina jotakin, yleensä sitä sukkaa. Vastaavaa tavaroiden kantamista esiintyy käsittääkseni usein stressaavilla koirilla, kun ne pyrkivät lieventämään stressiä. Muuten Östen seisoo olohuoneen pöydän alla hiirenhiljaa, ja kun tulen sitä katsomaan, alkaa hurja hännänheilutus ja uskomattomat riemuloikat, leikkimurina ja lelujen heittely.

Voisiko olla mahdollista, että Östen ei kovin hyvin kestä tunnetiloja? Onko koirilla tunnetiloja, kuten ihmisillä? Östen vaikuttaa ihan siltä, että se kokee kaiken niin täysillä, että se aivan sattuu, oli sitten kysymys hyvästä tai pahasta. Ihan niin kuin se olisi täysi vesiastia, joka läikkyy yli jos vain vähänkin heilauttaa.

Onnistunut koiran kohtaaminen ja pistopäivä

2009-03-22T21:09:00.002+02:00

Tänään lähdettiin isommalla porukalla lenkittämään koiria eräälle laavulle. Sinne saapui myös tuttavien koira, jota Östen ei ollut aiemmin tavannut. Toista koiraa hiukan jännitti, kun vastassa oli kolmen terrierin jengi, ja kaikki tietysti irti. Tämä tuttujen koira viestitti meidän piskeille, että pysykääs vähän kauempana. Östen kiersi koiraa kiinnostuneena, mistä syystä pelkäsin hiukan, että toisen koiran karkottavat signaalit saavat Östenin rähjäämään. Huusin Östenin pois tilanteesta, ja uskomatonta mutta totta: Östen tuli minun luokseni!

Östen ei hyökännyt, ei räyhännyt, ei rähjännyt, ei mitään! Östen oli niin rauhallinen ja ihana, ettei kukaan olisi voinut ongelmakoiraksi tunnistaa! Tämä kaikki ylittää jo oman ymmärrykseni. Yksi asia on kuitenkin varmaa: Naksuttimesta en luovu koskaan!

Ulkoilun jälkeen piti taas pistää Östeniä. Pistoksen jälkeen Östen on taas nukkunut. Kaikki on siedätyshoidon suhteen sujunut hyvin. Östen on voinut hyvin kahta kertaa lukuunottamatta. Östen kuitenkin kutisee ihan niin kuin ennenkin, joten vielä en voi ainakaan hehkuttaa, että siedätyksestä olisi ollut apua. Yritän silti säilyttää vahvan uskon lääkeiden tehoon. Vielä ne tehoaa ja Östen paranee! Nyt ei saa lakata uskomasta.

Juhlat jatkuvat! :D

2009-03-22T13:34:00.002+02:00

Pari päivää sitten Östen oli taas niin hienosti lenkillä! Jouduimme tilanteeseen, missä oli pakko ohittaa toinen koira. Onneksi tie oli melko leveä. Östen käveli hienosti vierellä ja otti katsekontaktin, kun lähestyimme toista koiraa. Minä naksutin ja palkkasin parin askeleen välein katsekontaktista. Vaikuttaisi siltä, kuin Östen alkaisi tajuamaan, että vieras koira on vihje katsekontaktille, sillä se on alkanut tarjoamaan tätä katsekontaktia jonkin verran myös omatoimisesti. Kuitenkin kun toinen koira oli ihan kohdallamme, rähisi Östen ihan pienen hetken, ja heti kun olimme kävelleet toistemme ohi, otti Östen jälleen katsekontaktin ja käveli kauniisti vierellä. Rähinän aikana, sanoin tiukkaan sävyyn "mennään" ja jatkoin matkaa eteenpäin vilkaisematta kertaakaan toista koiraa. Östenkään ei enää kurkkinut taakse päin toisen koiran perään ja muutenkin se rauhoittui ja rentoutui todella nopeasti. Ohituksen jälkeen, kun Östen otti taas katsekontaktin ja käveli pois päin koirasta, naksutin taas ja palkkasin.

Hassua, miten nyt on alkanut tulokset näkymään, vaikka metodia ollaan harjoiteltu jo melko kauan. No, minä en välitä ajasta tai työmäärästä. Pääasia on, että olemme saaneet toivottuja tuloksia!

Lisää edistystä

2009-03-20T10:23:00.003+02:00

Seuraavalla lenkillä Östen ylitti itsensä täysin! Kävelimme jalkakäytävällä, mihin liittyy pieni polku. Näin, että tuolta polulta oli tulossa koira jalkakäytävälle. Käännyin Östenin kanssa takaisin samaan suuntaan, mistä olimme tulleet.

Östen kääntyi kuitenkin vielä kurkkaamaan taaksemme, että mitä siellä nyt oli, kun piti kääntyä. Tähän mennessä toinen koira oli ehtinyt jo kävelytielle. Östen haukahti kerran lyhyesti ja kun annoin ymmärtää, että olen nähnyt koiran, mutta haluan silti jatkaa matkaa, jatkoi Östen kaikessa rauhassa matkaa minun vierelläni eri suuntaan. Östen ei siis rähissyt, vaan haukahti kerran, ihan niin kuin ilmoittaakseen, mitä näki. Uskomatonta. Minun riemullani ei ollut mitään rajaa tuossa tilanteessa.

Tästä käytöksestä Östen sai jackpotin. Loppulenkki olikin Östenin mielestä tosi mukava, koska palkitseminen vain jatkui ja jatkui. Makupaloja se sai kourallisen ja koko loppulenkki kuljettiin leikkien ja koiraa kehuen. Östen oli selvästi ylpeä itsestään ja suorituksestaan.

Ja naksutinkoulutus toimii!!! :)

2009-03-16T12:29:00.003+02:00

Ensimmäinen iso edistysaskel tapahtui parisen viikkoa sitten. Östen oli ollut hetken vanhemmillani hoidossa. Siellä se ei ollut tavannut vieraita koiria, ainoastaan vanhempieni terrierin sekä suomenajokoiran. Östen on tottunut viettämään aikaa myös vanhempieni luona, joten ei siinä ollut mitään sen ihmeellisempää. Nyt halusin kuitenkin viettää pari päivää Östenin kanssa kahdestaan, joten vein pennun isän ja äidin luo ja hain Östenin takaisin kotiin.

Östen oli tosi iloinen kun päästiin viettämään aikaa kahdestaan, mutta se nyt on aina ollut muutenkin iloinen päästessään kotiin. Kaikki oli kuitenkin ihan tavallista. Lähdin sitten lenkille Östenin kanssa ihan niin kuin ennenkin. Lenkillä eräässä risteyksessä vastaan tuli koira. Östen katsoi ihan rauhallisesti tätä vastaantulevaa koiraa. Naksuttelin rauhallisesti Östenille, sillä häntä ja korvat olivat ihan rennosti. Östen ei kuitenkaan kääntynyt ottamaan makupalaa naksun jälkeen, mutta ajattelin, että se on sitten herran oma valinta. Kun toinen koira pääsi noin kymmenen metrin päähän meistä, alkoi Östen rähisemään. Se nyt ei ollut sinänsä mikään yllätys. Minä annoin koiran rähjätä ja aloin odottamaan, että saisin naksauttaa edes ihan pienen rauhoittavan signaalin, tai edes puolen sekunnin tauon rähjäämisessä.

Yhtäkkiä tapahtui kuitenkin jotain melko odottamatonta. Kesken rähjäämisen Östen kääntyi katsomaan minua, minä naksautin ja palkkasin, jonka jälkeen Östen kääntyi takaisin toisen koiran suuntaan ja jatkoi rähjäämistä. Kuitenkin jo ihan parin sekunnin kuluttua Östen lopetti rähjäämisen aivan yhtäkkiä ja kääntyi minuun päin, istui eteeni ja otti vahvan katsekontaktin. Juuri samalla hetkellä oli tuo vieras koira noin kolmen metrin päässä meistä, jonka jälkeen koira lähti isäntineen pois päin meistä. Naksutin ja palkkasin rauhalliseen tahtiin Östeniä. Sitten sanoin Östenille, että "mennään", jonka jälkeen se lähti kävelemään ihan rauhassa vierelläni, eri suuntaan siitä koirasta, katsomatta kertaakaan taakseen.

Kyllä meillä oli juhlat sen lenkin jälkeen!

Östen ratkaisee ongelman

2009-03-14T10:28:00.002+02:00

Östen ei ole koskaan ollut mitenkään pitkäpinnainen kaveri. Parhaiten sen on huomannut Östenin suhtautumisesta borderpentuun, joka muutti meille elokuussa 2008. Lauman muut koirat jaksavat murista ja varoitella pentua aivan loputtomiin asti, kun pentu on liian tunkeileva ja ylittää rajansa. Östen sen sijaan on säikyttänyt pennun lukuisia kertoja ärähtämällä rajusti ja joskus jopa näykkäämällä. Pentu on toki ansainnut nämä Östenin kurinpalautukset, mutta eipä se silti ole kivaa katseltavaa.

Noin kuukausi sitten Östen yllätti täysin. Östen leikki selällään lattialla äitini kanssa, kun pentu tuli ympärille sotkemaan leikkiä. Östenillä alkoi pinna selvästi kiristymään, ja juuri kun odotin Östenin ärähtävän pennulle, ja säikähdin, että nyt saattaa pentu saada jopa hammasta, Östen nappasikin lattialta köyden suuhunsa, ja alkoi raivokkaasti heitellä köyttä ympäri taloa. Samalla Östen murisi ja yhtäkkiä tämä lelun heittely muuttui leikiksi pennun kanssa. Se oli kyllä niin hienoa katseltavaa, että itku meinasi tulla. Östen sai tietysti isot kehut, mikä ilmeisesti johti siihen, että seuraavassa ongelmatilanteessa Östen turvautui jälleen lelun heittelyyn. Östen oli löytänyt vaihtoehtoisen käytöstavan ongelmatilanteeseen, ja koki sen palkitsevaksi.

Ensimmäinen rauhoittava signaali

2009-03-13T15:05:00.004+02:00

Ensimmäisenä rauhoittavana signaalina aloin opettamaan Östenille katsekontaktia. Ideana oli opettaa Östen katsomaan pois päin muista koirista. Ajattelin, että katsekontakti minuun olisi riittävän yksiselitteinen tehtävä. Pelkillä makupaloilla tuo ei ole koskaan onnistunut, vaikka sitäkin olin aiemmin yrittänyt. Naksuttimen tuoma tarkkuus palkkauksen ajoitukseen on ilmeisesti ollut se syy, miksi katsekontakti nyt onnistui paremmin. Tätä katsekontaktia on nyt harjoiteltu hieman yli puoli vuotta.

Aloitin kotona sisällä vahvistamaan katsekontaktia. Östen osasi katsekontaktin jo ennestään, mutta naksuttimen lisääminen tähän vanhaan tuttuun asiaan piti harjoitella uudestaan. Kun katsekontakti onnistui joka huoneessa, ja kun vihjeen jälkeen Östen otti välittömästi katsekontaktin, oli aika siirtyä ulos harjoittelemaan.

Ensimmäiset harjoitukset tehtiin kerrostalon sisäpihalla, missä ei ollut kovin suuri todennäköisyys törmätä toisiin koiriin. Lisäksi sisäpihalta oli hyvä näkyvyys tielle, missä koiria liikkui enemmän. Näin pystyin varmistamaan välimatkan muihin koiriin ensimmäisten ulkoharjoitusten aikana ja vältin suorat kontaktit toisiin koiriin. Kun Östen pystyi vaihtamaan rähinän katsekontaktiin koirien ollessa kauempana kuin 50 metrin päässä, aloin siirtämään harjoitusta lenkkipoluille, missä normaalisti kävimme ja etäisyys toisiin koiriin oli pienempi.

Huomasin, että pelkkä katsekontaktin naksuttaminen ei riittänyt, vaikka olin yrittänyt tehdä alkuharjoitukset kunnolla. Jos toiset koirat pääsivät yllättämään, Östen alkoi taas rähisemään, eikä pystynyt ottamaan katsekontaktia. Näin ollen päätin naksuttaa myös kaikki pienen pienet eleet, esimerkiksi korvien tai hännän rento asento, tai jos rähinä oli jo alkanut, naksutin myös silloin, jos Östen hiljeni edes pienen pieneksi hetkeksi.

Tulokset ovat olleet kaiken aikaa parempia, joten harjoituksia kannattaa jatkaa. Östen on edelleen rähjännyt lenkillä, mutta aloittanut rähinän myöhemmin kuin ennen, mikä on antanut minulle enemmän aikaa toimia ja tehdä ratkaisuja, esimerkiksi sen suhteen jatkammeko matkaa suoraa toisia koiria kohti, vai käännymmekö eri suuntaan. Lisäksi Östen on lopettanut rähinän nopeammin kuin ennen. Ennen rähinää riitti niin kauan, että toinen koira oli varmasti hävinnyt näköpiiristä, mutta nyt riittävä etäisyys riittää siihen, että Östen lopettaa rähinän. Ennen Östen kävi kuumana koko loppulenkin, jos se oli joutunut lenkillä rähjäämään, mutta nyt se pystyy rentoutumaan paljon nopeammin kiihdyttävän tilanteen jälkeen. Näiden tilanteiden päätteeksi se ottaa yleensä pyytämättä katsekontaktin, eikä luovu siitä ennen kuin ollaan kotona.

Samaan aikaan kun olen opettanut katsekontaktia Östenille, olen opettanut sille myös helppoja leikkejä naksuttimen avulla, jotta saisin sen aktivoitumaan passivoivan kolinapurkki-metodin jälkeen. Näistä leikeistä on ollut paljon apua Östenin itseluottamukselle. Se uskaltaa nyt paremmin kokeilla asioita, mistä se on ennen pelännyt saavansa rangaistuksen. Tämä itseluottamus tuntuisi näkyvän positiivisesti myös lenkillä kohdatessa toisia koiria. Tilanteet eivät tunnu olevan enää niin pelottavia Östenille. Tällä hetkellä en tiedä rähjääkö Östen koiria ohitettaessa pelkoaan, vaan rähjääkö se siitä syystä, että se on oppinut rähjäämään.

Tie naksutinkoulutuksen pariin

2009-03-12T11:28:00.002+02:00

Ennen kuin kuulin naksuttimesta mitään, kuulin, että agilityn kontaktiesteillä voi käyttää apuna kosketusalustaa, joka vähitellen häivytetään pois. Sen jälkeen kuulin, että palkkauksen ajoitusta voi parantaa naksuttimen avulla. Silloin en tiennyt, että naksuttimella tai kosketusalustalla voisi ylipäätään olla mitään muuta virkaa. Hankin kuitenkin naksuttimen Östenille heti kun se muutti kasvattajalta minulle.

Naksuttimen kanssa pääsin alkuun Lindroosin Sinin kotisivuilta löytyvien ohjeiden avulla. Sieltä sain myös selville sen, että naksutinta voi käyttää myös moneen muuhun tarkoitukseen. Jossain vaiheessa huomasin, miten tehokas kapistus tuo pieni muovirasia on. Silloin alkoi tuntumaan, että tarvitsen lisää tietoa naksutinkoulutuksesta, ennen kuin voin tehokkaasti hyödyntää naksutinta koulutuksessa. Jätin naksuttimen tuolloin sivuun tarkoituksena joskus oppia siitä enemmän.

Naksutin palasi meidän elämään Tuure Tuomiston ansiosta huhtikuussa 2008. Otin silloin yhteyttä Tommy Wirénin, koska elämä Östenin kanssa oli vaikeutunut entisestään - kiitos kolinapurkkien ja ilmanpainepumppujen-. Tommy ehdotti, että testaisimme Tuomiston Tuuren johdolla vastaehdollistamista Östenille. Tuure laittoi minut töihin, ja ennen kuin testasimme vastaehdollistamista, piti minun opiskella koirankoulutuksen perusteita. Luin kasapäin kirjoja, nettisivuja ja katsoin hyviä koirankoulutusvideoita. Silloin sain myös vinkin kirjasta nimeltä Click to Calm, jonka on kirjoittanut Emma Parsons.

Vastaehdollistamista kokeiltiin, mutta se ei valitettavasti Östenin kohdalla toiminut toivotulla tavalla. Silloin alkoi totuus valkenemaan siitä, että Östen on kipukoira. Se oli paljon rauhallisempi ja rähisi vähemmän kun se oli fyysisesti paremmassa kunnossa. Silloin kun allergian aiheuttamat kivut olivat pahemmat, ei Östen reagoinut koulutukseen mitenkään.

Keväällä 2008 löysin myös eläinnaturopaatin. Hänen ruokintaohjeidensa mukaan Östen saatiin hetkellisesti parempaan kuntoon. Tuolloin iskin naksuttimeni kanssa väliin ja aloin opettamaan Östenille rauhoittavia signaaleja. Kiitos tuon loistavan kirjan ja Tuuren vinkin lukea tuo kirja, Östenin kanssa ollaaan saatu uskomattomia tuloksia aikaan. Rähinä ei ole enää ollenkaan niin voimakasta ja aggressiivista kuin ennen. Naksuttimesta tuntuisi löytyneen lopultakin se ratkaisu Östenin käytösongelmiin.

Heitä sitä vaikka purkilla!

2009-03-08T09:43:00.003+02:00

Koska Östeniä ei selvästikään voinut kouluttaa kuten aikaisempia koiriani, aloin etsimään muita menetelmiä. Tietoa etsin netistä ja koirakirjoista, ja kyselin tietysti muilta koiraharrastajilta neuvoja ja vinkkejä. Joka puolelta alkoi nousemaan esille sanat "johtajuus" ja "susilauma".

Olen opettanut kaikki koirani niin, että ne saavat aloittaa ruokailun vasta kun ovat kysyneet luvan. Laitan siis ruokakupin maahan, jonka jälkeen koira istuu ja katsoo minua, kunnes annan luvan syödä. Mutta uusien johtajuus-ajatusten mukaan, nyt piti lisäksi kulkea ovista ennen koiraa, syödä itse ennen kuin ruokkii koiran, koira ei saisi tulla kuin luvan kanssa sohvalle/sängylle jne. Näitähän aloin sitten noudattamaan, mutta ei tuo Östen silti lopettanut rähinäänsä. Olin siis kovasti avun tarpeessa, ja silloin kuin tilauksesta julkaistiin Koirankorjauskirja. Kirjan luettuani, olin aivan varma, että kolinapurkki on ratkaisu.

Kirjan ohjeiden mukaan pidin Östeniä huomiotyhjiössä, jonka jälkeen kokeilin heilauttaa kolinapurkkia kun Östen rähjäsi lenkillä. Koira meni siitä äänestä täysin lukkoon, eikä uskaltanut enää kävellä eteen ei taakse. Rähinä kylläkin loppui. Sen jälkeen en enää käyttänyt purkkia, mutta otin yhteyttä erääseen henkilöön, joka opettaa näitä kolinapurkki-menetelmiä. Näin lähdin siis toiselle puolelle Suomea korjaamaan koiraani. Östenin kovuutta testattiin jollain liukuvalla ihmisennäköisellä olennolla. Östen meinasi aluksi käydä kiinni tuohon rakennelmaan, mutta sen jälkeen ei uskaltanut tulla lähellekään tuota viritelmää. Yritin houkutella Östeniä haistelemaan sitä, mutta ei toivoakaan, että se olisi tullut.

Sain ohjeeksi käyttää ilmanpainepumppua, joka on hieman pehmeämpi rankaisu- ja pelottelumuoto kuin kolinapurkki. Tämä tuntui myös toimivan. Östen lopetti rähjäämisen ja sen sijaan käveli vierellä tai minun takanani piilossa erittäin alistuneen näköisenä. Eli aina kun tuli koira vastaan, ja Östen näki sen, suhautin ilman painepumpusta ilmaa. Tämä ei fyysisesti satuttanut koiraa millään tavalla, joten suostuin käyttämään tätä metodia.

Kuukauden se toimikin, jonka jälkeen Östen lakkasi reagoimasta pumppuun. Sen jälkeen Östen rähjäsi toisille koirille kuten ennenkin. Sen lisäksi Östen alkoi pelkämään lapsia, jotka istuivat pulkassa ja rähjäsi niillekin. Lopetin pumppupullon käyttämisen, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Pari kuukautta myöhemmin Östen alkoi reagoimaan jälkikäteen positiiviseen rankaisuun. Östen ei enää uskaltanut tulla eteiseen, että saisin laitettua sille remmin kaulaan. Kun remmi kilahtaa Östen juoksee sängyn alle piiloon, vaikka remmillä sitä ei ole koskaan rankaistu. Vaikuttaa siltä, että Östen reagoi remmin kilahdukseen. Säilytin ilmanpainepumppua eteisen hyllyllä, ja otin sen yleensä taskuuni toisella kädellä samaan aikaan kun otin toiseen käteeni Östenin remmin. Koira oli siis ehdollistunut remmin kilahdukseen, ja uskoi että siitä seuraa pumppupullon näkeminen. Pelkästään tuon kapistuksen näkeminen oli siis Östenille rankaisu. Eteisen pelkoa ja remmin kilahduksen pelkoa Östenillä on ollut välillä vieläkin, vaikka ilmanpainepumppua on käytetty vain kuukauden ajan syksyllä 2007. Samoin Östen menee välillä ihan lukkoon paikoissa, joissa olen suhauttanut ilmaa rankaisuksi. Kuinka pahaa jälkeä olisin saanut aikaan kolinapurkilla, jos tämä lievempikin väline sai näin suuria traumoja aikaan?

Tällä kolinapurkkimetodilla sain aikaiseksi ainoastaan todella syvän kuilun itseni ja koirani välille. Luottamus on kärsinyt suuresti, ja tekee todella kipeää katsella, miten koira pelkää uloslähtö-tilannetta. Tämä kolinapurkki-metodi saattaa toimia joillakin muilla, mutta Östen on siihen ehdottomasti liian pehmeä. Toivon todellakin, että koiranomistajat miettisivät kaksi kertaa ennen kuin alkavat heitellä millään purkeilla koiriaan. Hyvin harva tuntee riittävän hyvin koiransa, erottaakseen onko kysymyksessä pehmeä vai kova koira. Itse kadun tätä kokeilua enemmän kuin mitään muuta, ja siksi pidän tärkeänä kertoa eteenpäin myös näistä negatiivisista kokemuksista tämän metodin osalta.

Kiitos erittäin fiksun ja taitavan serkkutyttöni, Östen on saatu uudestaan luottamaan lapsiin. Se kävi hyvin nopeasti. Uloslähtötilannetta opetellaan edelleen naksuttimella.

Näin se tehtiin vuonna 1992

2009-03-07T19:16:00.005+02:00

Viimeinkin pääsen kertomaan koulutusmetodeista, joihin olen tutustunut, ja pääsen kommentoimaan mitä mieltä olen niistä.

Vuonna 1992 pitkäaikainen haaveeni toteutui, ja sain ensimmäisen "sisäkoiran", sekin oli borderterrieri. Ajokoiriahan meillä oli ollut kotona aina, mutta niitä ei juurikaan koulutettu mitenkään, ja ne asuivat ulkona häkissä, joten se ei tuntunut ihan samalta.

Olin innokas touhuamaan uuden ystäväni kanssa ja aloin saman tien käymään koirakoulussa koirani kanssa. Koirakouluun menin aina intoa puhkuen ja palasin sieltä itku kurkussa, kun kaikkien muiden koirat tottelivat ja kehittyivät, kun taas tämä terrierin kovapää teki aivan mitä sattuu. Sisukkaasti menin kuitenkin joka viikko uudestaan ja uudestaan nöyryyttämään itseäni.

Tuolloin koiraa palkittiin makupaloilla, kun se teki oikein. Jos koira ei totellut, niin silloin sanottiin "ei", jos ei tehonnut, niin pidettiin poskipuhuttelu, eli otettiin koiraa poskista kiinni, otettiin tiivis katsekontakti ja puhuttiin moittivalla äänellä. Jos tämä ei tehonnut, niin sen jälkeen koira selätettiin. Mistään johtajuudesta ei ollut tietoakaan, eipä kyllä oikein mistään muustakaan. Välillä koiralle huudettiin kovaan ääneen, jos se vaikka sillä uskoisi vähän paremmin.

Koirasta tuli täydellinen. Se oli aina irti, ei koskaan karannut, ja siinä ei yksinkertaisesti ollut mitään moitittavaa. En kuitenkaan usko, että edellä mainituilla metodeilla olisi ollut osuutta asiaan. Minä olin tuolloin teini-ikäinen, ja minulla oli tarve näyttää kaikille, että minun koira onkin vähän parempi, kuin muiden koirat. Kun koirani remmi katosi, päätin olla kokonaan käyttämättä remmiä. Koira oli sen jälkeen aina irti. Tarjosin sille vaihtoehdon lähteä, jos mieli tekee, mutta jostain syystä sen mielestä oli ihan kivaa liikkua minun seurassa. Koira oli mukana lähes joka paikassa, ja ilmeisesti virikkeiden määrä oli niin runsas, että sen ei tarvinnut keksiä niitä itse.

Seuraavan koirani koulutin samoin metodein, ja siitäkin tuli ihan fiksu koira. Östenin kanssa nämä metodit olivat täysin pois suljettuja. Se meni ihan lukkoon jos sitä yritti vaikka vaan leikittää selälle. Onneksi tajusin kokeilemattakin, että tällainen alistusmetodi olisi ollut erittäin tuhoisa minun ja Östenin suhteelle. 90-luvun metodit eivät siis missään nimessä kuulu enää minun ja koirieni elämään, ja nämä selätykset olisi saanut jäädä kokonaan kokeilematta. Tuolloin olin vain niin nuori ja kokematon, etten osannut kritisoida mitään. Ja kun nämä keinot olivat ensimmäisen koiran kanssa toimineet niin hyvin, oli luonnollista jatkaa samalla tavalla myös seuraavan koiran kanssa. Östen on kolmas koirani, ja vasta Östen on saanut minut ajattelemaan, että on pakko olla olemassa jokin muukin keino.

Joskus Östenistä tuntuu, että on vähän vaikea ymmärtää mitä tapahtui...

2009-02-19T10:27:00.006+02:00

Tässä on nyt tullut kerrottuakin jo Östenin rähinästä, murinasta ja lauluesityksistä, mutta eipä siinä vielä kaikki. Meidän Östen menee välillä ihan lukkoon, jolloin se katselee hämmentyneen näköisenä ympärilleen, eikä oikein tiedä mitä tekisi tai minne menisi. Silloin se jähmettyy paikoilleen kuin suolapatsas, ja jos joku yrittää mennä lähelle, saattaa se hiippailla aran näköisenä kauemmas. Usein näihin henkisiin lukkoihin ei ole mitään näkyvää syytä, tai syyt ovat siis sellaisia, mitä ihminen ei vaan tajua. Ne voi olla jotain ihan arkipäiväisiä juttuja.

Östen pelkää esimerkiksi miesten yskää. Naisten yskä ei ole niin pelottava. Kun joku mies yskäisee, lähtee Östen vähin äänin paikalta ja on selvästi ihmeissään, että mitä nyt tapahtuu. Östenin ratkaisu on ottaa etäisyyttä ja olla mahdollisimman huomaamaton näissä tilanteissa.

Lisäksi Östen reagoi yhtä voimakkaasti, jos minä turhaudun. Pahinta on jos huudan; siitä Östen saattaa olla järkyttynyt parikin vuorokautta, mutta lukkoon se menee jo siitä, jos vain sanon kyllästyneeseen sävyyn jotain, esim "Onko pakko?" ja "Mä en nyt millään jaksaisi". Ja tuo koiran kummajainen menee lukkoon vaikka se olisi eri huoneessa kuin minä. Östenin mielestä on ihan kamalaa jos äänensävyni on vihainen, kyllästynyt tai muuten vaan väsynyt. Silloin Östen yleensä menee sängyn alle, ja siellä se saattaa pysyä vaikka miten pitkään. Makupaloilla sen saa houkuteltua pois sängyn alta, mutta heti kun makupalat loppuu vilahtaa se samantien takaisin piiloonsa. Mitkään lepertelyt ei auta, vaikka kuinka yrittäisin sille viestittää, että Östenissä ei nyt ollut mitään vikaa, vaan mua harmitti ihan muut asiat. Östen on kyllä antanut melkoisen oppimäärän omien tunteiden hallintaan. Östenin kanssa pitää koko ajan keskittyä olemaan rauhallinen ja tasainen. Mitään yllätyksiä se ei oikein tunnu kestävän. Ei ole ihan helppo homma pohjalaiselle luonteelle. Mutta kai musta on hiukan parempi ihminen kehittymässä Östenin kouluttaessa mua. En huuda enää niin herkästi, ja yritän pysyä rauhallisena, vaikka se välillä onkin niin kovin hankalaa.

Joskus Östen menee lukkoon ihan muuten vaan. Vaikka kesken leikin. Se saattaa yhtäkkiä lopettaa leikin kesken ja katsella hämmästyneen näköisenä, niin kuin se kysyisi, että mikä sulle nyt tuli. Ilmeisesti siinä leikkiessä tulee aina joskus tehtyä jotain liikkeitä, mitkä ovat sitten liikaa Östenille. Olenkin miettinyt, että pitäisi joskus oikein kuvata näitä leikkejä. Jos sattuisi niin hyvä tuuri, että saisi kuvattua tällaisen lukkoonmenemisen. Videolta voisi ymmärtää paremmin, mitä tapahtui ja mikä laukaisi Östenin hämmennyksen.

Tällaisen lukon aikana Östen ei juurikaan kykene toimimaan muuten, kuin hiipimään kauemmas kaikista muista. Makupaloja se kyllä syö, mutta ei yhtä innokkaasti kuin normaalisti, vaan paljon varovaisemmin. Nyt olen kuitenkin saanut melko hyvin purettua näitä lukkoja erään hyvin yksinkertaisen tempun avulla. Östenille opetin joskus "Ollaanko kavereita"- tempun, missä koira vaan läppää tassullaan minun kättäni. Jostain syystä tämä temppu on ollut Östenille mieluisa, ja sillä sen saa usein rentoutumaan lukkoonmenon jälkeen. En tiedä, mistä se johtuu, että vaikka koira on muuten lähes toimintakyvytön, niin tämän tempun se pystyy suorittamaan. Parin toiston jälkeen Östen innostuu tästä leikistä niin, että unohtaa aikaisemman hämmennyksensä. Kai temppu on sitten riittävän yksinkertainen ja palkitseva. Kiitokset vaan entiselle agilityoppilaalleni Susannalle, joka tämän tempun meille opetti, vaikka kumpikaan meistä ei silloin vielä tiennyt, miten suuri merkitys tällä leikillä tulisi olemaan meidän elämässä.

Murinaa!!! Ja kauniita lauluesityksiä!

2009-02-18T13:42:00.003+02:00

Sarjassamme Östenin kummalliset tavat, pääsemme Östenin murinaan. Östen alkoi ehkä noin pari vuotta sitten murisemaan aina silloin tällöin kun sitä yritti nostaa. Tätä tapahtui aluksi todella harvoin, mutta nykyään lähes joka kerta kun sitä nostaa. Tämä ihmetytti kauan aikaa, sillä koira ei kuitenkaan vaikuttanut vihaiselta, vaan ennemminkin pelästyneeltä. Kovasti piti miettiä, että onko tuo koira sekaisin kun omalle väelle murisee ja pitääkö tuota pelätä. Ihmettelin, että miten käytös voi muuttua näin, ilman mitään järkevää selitystä ja kun tämä murina kaiken lisäksi paheni koko ajan. Joskus muistan myös suuttuneeni Östenille, että mulle et sitten muuten murise! Sitten jossain vaiheessa tajusin, että Östen murisee, jos nostettaessa käsi osuu esimerkiksi kainaloihin, jotka ovat lähestulkoon aina ärtyneitä Östenin allergian takia. Kun Östeniä nostaa niin että kädet eivät vahingossakaan osu kainaloihin tai takajalan taipeisiin, ei murinaa kuulu. Miten tyhmä sitä pitää olla, kun ei millään meinaa tajuta, että koiralla on kipuja?! Kyllä hävettää oma tyhmyys! Taas sain tuntea itseni niin surkeaksi koiran omistajaksi. Kaikesta huolimatta Östen tuntuu olevan siltikin erittäin kiintynyt näinkin kelvottomaan omistajaan. Liikuttavaa! Nykyään kun Östeniä varoittaa etukäteen, eikä vain tarraa kiinni, ja muistaa olla erittäin helläkätinen ja varovainen niin myös tämä nostaminen sujuu aivan hienosti.

Seuraava kummallinen tapa, jonka merkitystä en vielä ole ymmärtänyt, on Östenin laulutuokiot. Näitä sattuu yleensä iltaisin, mutta nykyään Östen on alkanut lauleskelemaan myös päivisin. Tapahtuma etenee lähinnä siten, että Östen hankkiutuu talon syrjäisimpään paikkaan, jossa sitten aloittaa alati yltyvän ulinan. Jos menee katsomaan, että mitä teet, niin silloin se lopettaa laulun ja katselee sen näköisenä, et "Ai moi! Mikäs sut tänne lennätti?". Jos taas antaa sen lauleskella, niin sitten se ulisee ja lauleskelee hetken yksinään, jonka jälkeen lopettaa ja tulee sitten muina miehinä taas muiden seuraan. Tätä tapahtuu kaikkina vuodenaikoina, ja kaikkina vuorokauden aikoina, mutta lähes joka ilta seitsemän ja kahdeksan välillä. Jos jollain on selitys tähän outouteen, niin kertokaa ihmeessä. Mielestäni tapa on melko huvittava, mutta en voi olla murehtimatta, että onko tuolla joku suurempikin merkitys ja jos on niin mikä ihme...

Rähinää!!!

2009-02-09T13:52:00.003+02:00

Östen aloitti rähjäämisen n. 8-9 kk ikäisenä. Siihen asti ei ollut juurikaan ongelmia lenkillä tai muutenkaan. Östenillä oli muutama koirakaverikin, ja elämä oli ihan normaalia. Ensimmäinen rähjäys sattui agilitykentällä. Aloittelimme silloin agilityn alkeita, ottaen kuitenkin huomioon Östenin nuoren iän (tarkoittaa siis sitä, että harjoittelimme vain putkea, pussia, matalia hyppyjä sekä pujottelua). Kaikki meni hyvin niin kuin ennenkin, mutta sitten yhtäkkiä Östen syöksyi putkesta rähjäämään jollekin pystykorvalle. Muut ohjaajat olivat jääneet koirineen liian lähelle putken ulostuloa, mistä huomautinkin heille, mutta he eivät silti ymmärtäneet siirtyä. Päästin Östenin silti putkeen, kun en voinut kuvitellakaan että se syöksyisi rähjäämään toisille koirille. Ajattelin, että se korkeintaan karkaa haistelemaan.

Sen jälkeen Östen ei enää tullut mitenkään toimeen tämän pystykorvan kanssa, vaan molemmat rähjäsivät remmeissä kentän laidalla, ja jokainen harjoitus päättyi näiden kahden koiran tappeluun. En osannut muuta kuin ottaa Östenin pois ryhmästä.

Talven aikana yritin opettaa Östenille käytöstapoja ihan omin päin ja kaikki menikin ihan hyvin, mutta taas kun kesä koitti ja yritin saada Östeniä uudestaan agilityryhmään, niin taas sieltä löytyi yksi koira, jota Östen ei voinut sietää. Jos kyseinen koira sattui olemaan poissa jollain kertaa, Östen otti uhrikseen seuraavan. Taas otin Östenin pois ryhmästä. Samaan aikaan kävin kuitenkin Östenin kanssa oman seuran perustottelevaisuus-kurssilla. Kurssilla opetetut asiat Östen kyllä jo osasi -kotona- mutta nyt oli hyvä tehdä samoja juttuja ryhmän toimiessa häiriönä. Toisin kuin agilityssa, täällä Östen pärjäsi oikein hyvin. Se sieti jopa ihan kylkeä hipoen ohittavat koirat, sen jälkeen kun se oli "kotiutunut" ryhmään. Jos ryhmän koirat vaihtuivat, oli Östen taas sama rähisevä itsensä ryhmän uusille jäsenille.

Pentukurssin lisäksi yritimme totuttaa Östeniä kavereideni koiriin. Päästettiin vaan koirat irti ja katsottiin mitä tapahtuu. Voi kavereiden koiraparkoja!!! Östenin taktiikka oli seuraaavanlainen; ensin se juoksi täysiä toisia koiria päin rähisten kuin mielipuoli. Sitten se saattoi nypätä vaikka pitkistä häntäkarvoista, (muuten Östen ei ole purrut toisia koiria) jonka jälkeen Östen juoksi mun luo takaisin, kun minä kiljuin ja karjuin koiraa pois rähjäämästä. Tämän tapahtumasarjan jälkeen Östen yritti mennä ystävällisesti tervehtimään samaisia koiria, mutta tuli tietysti torjutuksi. Osa koirista pelkäsi siinä vaiheesssa Östeniä, osa "jäädytti" tilanteen ja käyttäytyi kuin Östeniä ja koko tapahtumaa ei olisi koskaan ollutkaan.

Vähitellen rähjääminen alkoi myös lenkillä. Östen alkoi rähjäämään koirille jo siinä vaiheessa kun koirat tulivat näkyviin, huolimatta siitä, miten kaukana ne olivat. Tuli siinä sitten vahingossa rähistyä välillä muovipusseille ja kävelykepeillekin. Jossain vaiheessa Östen aloitti varmuuden vuoksi rähinän kaikelle mitä ihmiset "roikottivat" käsissään.

Jatkossa kerron koulutusmetodeista mitä ongelmaan kokeiltiin ja miten ne vaikuttivat Östenin käytökseen ja yleensäkin meidän elämään.

Östenin käytös kaikessa omituisuudessaan

2009-01-30T13:46:00.006+02:00

Meinasin aloittaa kirjoittamaan keinoista, joilla Östenin ongelmia on yritetty ratkoa, mutta ehkäpä onkin parempi aluksi perehtyä tarkemmin kaikkiin kummallisuuksiin, mitä Östenin käytöksessä esiintyy. Östenin käytöksestä tuntuu olevan aika vaikea kirjoittaa, joten kirjoitellaan edes vähän kerrallaan. Tässä ensimmäinen omituisuus:

Kun Östen oli vielä ihan pikku-pentu vaikutti se ihan tavalliselta pentuselta. Ainut asia, mikä minua ihmetytti oli se, että Östen ei suostunut missään nimessä olemaan selällään. Ei sylissä, eikä leikkiessä eikä se edes nukkuessaan kierähtänyt selälleen. Joskus yritin sitä leikittää selälleen, mutta se oli ihan mahdotonta. Koira joutui siitä ihan lukkoon ja paniikkiin.

Vanhempieni koiran, Vipsun, taitoihin kuului selän kautta kierähtäminen ja kuolleen leikkiminen, ja ne ovat edelleen Vipsun itsensä suuria suosikkia temppuvalikoimassa, mutta Östeniä ei saanut houkuttelemallakaan selälleen, joten tämän kaltaiset temput eivät tulleet kysymykseenkään. Kyllä se silloin vähän ihmetytti, että noin pieni asia oli tuolle koiruudelle niin iso ja merkittävä asia. Halusin kuitenkin totuttaa Östenin selällä olemiseen, vaikka siihen menisi useampikin vuosi. Nykyään Östen nukkuu selällään sylissä, leikkii selällään sekä osaa tempun missä se menee pyynnöstä kyljelleen (ei siis vieläkään selälleen) ja tuntuu, että se nauttii. Pidin tärkeänä tämän oppimista siitä syystä, että halusin Östenin luottavan minuun omistajana niin paljon, ettei sen tarvisi tuntea oloaan uhatuksi missään tilanteessa tai asennossa. Selällä olemista en opettanut naksuttimen avulla, vaan välillä leikkien ja välillä rauhoitellen ja silitellen koiraa. Kaikki pienetkin edistysaskeleet huomioitiin. Kun Östen oli väsynyt silittelin sitä erittäin rauhallisesti ja yritin ohjata sitä enemmän ja enemmän kyljelleen, mistä ohjailin selälleen. Muistaakseni siihen meni parisen vuotta, että Östen oppi olemaan täysin rentona selällään leikkiessä tai sylissä rapsuteltavana. Vasta viime kesänä aloin opettamaan temppua, jossa Östen menee kyljelleen. Sitäkin erittäin hitaaseen tahtiin pienin edistysaskelin.

Siedätyshoitoa

2009-01-26T09:33:00.002+02:00

Tänään on taas pistopäivä. Östeniä on pistetty nyt aluksi joka toinen päivä ja nyt tämän päivän jälkeen aletaan pistämään vähän harvemmin. Mulle nämä pistospäivät alkaa käymään erittäin raskaiksi, koska inhoan pistämistä, ja pelkään satuttavani koiraani. Aina näin pistopäivän aamuina ensimmäinen ajatus herätessä on se, että tänään joutuu taas pistämään tuota haukkua. Östen taas on aivan uskomattoman kärsivällinen. Se antaa pistää itseänsä, eikä mitenkään osoita mieltään. Siinä se odottelee rauhassa, että saan pistettyä loppuun. Pieni urhea koira!

Östen on todennäköisesti kipeä näiden pistosten jälkeen. Aluksi käytös ei muuttunut millään lailla, mutta neljännen ja viidennen pistoksen jälkeen Östen oli erittäin ärtyisä. Se näykkäisi mua poskesta, kun yritin nostaa sitä. Mun käsi osui tietysti just siihen kohtaan mihin olin pistänyt. Tämän tapahtuman jälkeen Östen oli ihan nolona, ja kyllä kesti kauan, että se kehtasi tulla taas mun viereen sohvalle, vaikka pyysin. Yritin tietysti rauhoitella sitä, kun ei siinä mun mielestä ollut mitään hätää. Se oli vahinko, ja johtui siitä, että koira on kipeä. Mutta Östen ei meinannut päästä tästä tapahtumasta mitenkään yli. Se kävi mun vieressä kurkkaamassa mua, ja kun katsoin sitä ja yritin ystävällisellä äänellä puhua sille ja pyytää viereen, niin Östen vaan painoi pään alas ja hiipi hiljaa sivummalle keittiön pöydän alle. Oli niin hirvittävää katsella omaa koiraa noin onnettomana, mutta en voinut oikein muutakaan. Vasta seuraavana päivänä Östen alkoi olemaan oma itsensä, iloinen, leikkisä ja ystävällinen. Viidennen pistoksen jälkeen mun toinen koira sai kokea, että juuri nyt ei kannata hakea Östeniä leikkimään. En nähnyt mitä tapahtui, kun satuin olemaan eri huoneessa, mutta yhtäkkiä kuului Östenin ärähdys ja sen jälkeen pentu alkoi kiljumaan. Menin katsomaan, mikä oli hätänä, mutta pentu näytti olevan ihan kunnossa. Se oli ilmeisesti vain säikähtänyt Östenin ärähdystä, kun oli kuitenkin tottunut jo siihen, että Östen yleensä lähtee aina leikkiin mukaan.

Nyt sitten kuudennen ja seitsemännen piston jälkeen Östen on ollut tosi väsynyt, ja aivan tokkurainen. Muuten se on kuitenkin ollut erittäin ystävällinen ja leikkisä, ja jotenkin erilainen kuin yleensä. Se on ollut jollain tavalla miellyttävämpi nyt, kuin yleensä.

Kun nämä sen mielialat vaihtelee niin paljon pistosten jälkeen alkaa jännittämään, että mitenkähän tänään käy... Tuleeko koirasta räyhäävä peto, vai se kaikkein kultaisin ja suloisin pieni koira? Se selviää vain kokeilemalla. Joka tapauksessa ihanaa, että tämän pistoksen jälkeen seuraava tarvii antaa vasta lauantaina. Viikko vapaata, ihanaa!

Allerginen koira ei ole mikään pieni ongelma

2009-01-25T09:22:00.001+02:00

Vanhempieni luona on ollut aina koiria. Aluksi suomenajokoiria ja 90-luvun alusta asti talossa on aina asustellut vähintään yksi borderterrieri. Riemu oli rajaton kun syksyllä 2004 ostin ensimmäisen ikioman koirani. Luokseni muutti pieni borderterrieri Östen.

Vanhempieni koiran kanssa olin löytänyt tieni agilityn pariin. Koira oli erittäin taitava, mutta kilpailumenestystä ei meidän kohdalle ole oikein osunut. Toivoin, että Östenin kanssa kilpailuonni kääntyisi, ja että voisin sen kanssa harrastaa ja kilpailla ihan tosissani. Haaveena oli myös tutustua koiranäyttelyihin ja aloittaa kilpailu-ura myös tokossa. Kaikki ei kuitenkaan aina mene suunnitelmien mukaan.

Östen oli ollut luonani muutaman viikon, kun yritin antaa sille ruoan ohella citro-oskaa kasvattajan ohjeiden mukaan. Östen alkoi kuitenkin kovasti kutisemaan, joten kasvattajan kanssa päädyimme siihen tulokseen, että citro-oska jätetään pois. Kutina loppui myös ja koira vaikutti ihan normaalilta pieneltä pennulta. En tuolloin vielä ymmärtänyt huolestua, sillä muillakin perheen koirilla oli ollut joitain ruoka-aineita, mitä ne eivät olleet pentuna kestäneet, mutta vanhempina pystyivät syömään ilman ongelmia. Ensimmäisenä alkoi ihmetyttämään se, että ns pentukarva ei oikein ottanut vaihtuakseen. Östenin vatsan alle ei kasvanut karvoja juuri ollenkaan ja muutenkaan karva ei tuntunut ollenkaan borderterrierin karvalta, vaan se oli paljon pehmeämpää.

Allergiaa aloimme epäilemään vasta joulun alla vuonna 2005, kun toistuvat silmä- ja korvatulehdukset ajoivat meidät jälleen kerran eläinlääkäriin ja tuolloin ihokin oli jo alkanut oirehtimaan. Iho näytti tulehtuneelta, ja Östen kutisi voimakkaasti. Tuolloin alkoi loputon kortisoni- ja antibioottikuurien käyttö. Aina kun yksi kuuri loppui, meni muutama viikko ihan hyvin ja sitten piti taas olla hakemassa uutta kuuria. En tuolloin osannut oikein muuta kuin alkaa muuttamaan Östenin ruokavaliota.

Ensimmäisenä luovuin valmisruoista ja muistaakseni aloin jo silloin tutustumaan barffiin. Kevät, kesä ja syksy vuonna 2006 barffattiin ja barffauksen aikana Östenin karvanlaatu parani huomattavasti, mutta myös kutina lisääntyi. Barffaaminen oli siis pakko keskeyttää yli puolen vuoden kokeilun jälkeen. Sen jälkeen kokeilimme jotain eläinlääkäriltä saatavaa hyperallergiaruokaa, mutta siitäkään ei ollut mitään apua. Syksyllä 2006 päätin aloittaa eliminaatiodieetin Östenin kanssa. Syötin sille aluksi sika-nauta-jauhelihaa ja riisiä. Siitä ei ollut mitään apua joten vaihdoin jauhelihan pelkkään sian jauhelihaan. Kun tästäkään ei ollut apua, kokeiltiin keväällä 2007 pelkkää naudan jauhelihaa ja riisiä. Se tuntui sopivan Östenille sillä kahdeksan viikon jälkeen Östen voi erittäin hyvin ja olimme valmiita lisäämään uusia ruoka-aineita Östenille. Jokaista uutta ruoka-ainetta testasin kaksi viikkoa, ennen kuin lisäsin taas uuden ruoka-aineen. Tällä tavoin tuntui, että Östenille sopi naudan ja riisin lisäksi myös porkkana, keltuainen ja keitetty peruna. Sitten yritin lisätä ruokaan muistaakseni piimää tai raejuustoa, minkä jälkeen Östen alkoi taas oirehtimaan. Sen jälkeen aloin syöttämään jälleen pelkkää naudan jauhelihaa ja riisiä, mutta oireet eivät loppuneet.

Syksyllä 2007 vein Östenin Vaasaan Länsirannikon eläinklinikalle, jolloin perinpohjaiset tutkimukset aloitettiin. Tässä vaiheessa omat voimat oli aivan lopussa. Olin valvonut lähes kaikki yöt kolmen vuoden ajan kuunnellen kuinka koira rapsuttaa itseään ja puree karvojaan poikki. Vuoden 2007 syksyllä tilanne oli pahempi kuin koskaan ennen. Jos Östen jäi yksin vaikka vain kahdeksi tunniksi, oli se tuona aikana ehtinyt purra karvansa poikki nyrkin kokoiselta alueelta kyljistä. Kainalot Östen oli raapinut niin pahaan kuntoon, että ne olivat aivan paksulla ruvella ja iho oli monin paikoin pahasti tulehtunut. Tämä tilanne meillä oli siis huolimatta toistuvista kortisoni-kuureista. Länsirannikolla tehtiin ensimmäiset allergiatestit ja ihopalatestit. Allergiatestin tulos oli negatiivinen, ja ihopalatestien mukaan koiralla oli joko allegia tai kapi. Tuo nyt oli sanomattakin selvää, ja sehän tiedettiin, että kapista ei ole kysymys. Varmuuden vuoksi Östenille annettiin kuitenkin piikit kapia vastaan ja samalla aloitettiin uusi eliminaatiodieetti, tällä kertaa broilerin lihalla ja riisillä. Iho saatiin tuolla kuntoon, mutta samaan aikaan vatsa alkoi reistailemaan, jolloin myös broilerista piti luopua. Siinä sitä sitten oltiin. Mitään ei oikein uskaltanut koiralle syöttää, mutta nälässäkään sitä ei voinut pitää. Vuosi siinä sitten meni naudanlihalla ja riisillä. Kortisonia annoin neljäsosan joka toinen päivä. Koira voi välillä paremmin ja välillä huonommin. Östenin turkki on nykyisin hyvin harva, pohjakarva on hyvin ohutta ja karvanlaatu muistuttaa lähinnä vanunutta villaa, mikä tekee myös nyppimisen erittäin hankalaksi.

Östenin suhteen ihmetytti tuolloin moni asia. Miksei mikään eliminaatiodieetti tuota tulosta? Miksi Östen oli hetken kunnossa naudan ja riisin avulla, mutta myöhemmin siitä ei ollutkaan apua? Ajattelin, että pelkästään ruoka ei riitä syyksi, ja siksi aloinkin epäilemään että asunnossani on hometta. Sillä ei kuitenkaan selittyisi se, että miksi Östen ei voinut paremmin edes vanhempieni luona, vaikka vietimme siellä kaikki kesät. Miksi koiran tila paheni aina syksyisin?

Syksyllä 2008 eläinlääkäri ehdotti uutta allergiatestiä. Olin päättänyt tehdä kaikkeni tuon pienen koira-rievun eteen, joten testi tehtiin. Tällä kertaa alkoikin sitten löytymään allergian aiheuttajia. Samalla sain vastauksen kysymyksiini. Listasta löytyi mm sika, erilaisia kaloja, herne, maissi ja merilevä: Östen oli barffauksen aikana saanut niitä kaikkia. Muita aineita oli mm koivu, pujo ja rölli: Kaikki nämä löytyy vanhempieni talon ympäristöstä. Siinä siis selitys miksi Östen ei voinut paremmin sielläkään, ja ilmeisesti omassakaan asunnossani ei siis ole hometta. Testin mukaan Östen on allerginen myös järviruokolle, mitä löytyy meidän kesämökiltä, lisäksi allergiaa aiheuttaa varastopunkki, minkä takia Östen ei voi syödä edes näitä hyperallergisten ruokia, ja lisäksi listassa oli vielä neljä eri hometta. Googlettelin niitä, ja kaikki niistä näyttäisi olevan jotain kasviperäisiä, joten oletan että niitä on runsain määrin metsässä ja varsinkin syksyllä.

Siedätyshoito aloitettiin heti keväällä 2009, kun tilaamamme lääkkeet olivat saapuneet. Nyt vaan jännitetään saadaanko näillä keinoilla koira-parka kuntoon. Suurin toiveeni on, että Östen voisi vielä elää täysin tervettä ja normaalia, onnelista pikku-koiran elämää!

Borderterrierini Östen

2009-01-23T11:47:00.000+02:00

Olen jo pitkään suunnitellut tätä blogia Östenille, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Ensinnäkään en oikein tajua miten tätä käytetään ja toiseksi en oikein tiedä mistä aloittaisin kirjoittamaan. Mutta ehkäpä nämä ongelmat ratkeavat itsestään, kunhan vain pääsen alkuun.

Ensiksi pitäisi varmaan esitellä koira, jolle tämä blogi on omistettu. Koiran nimi on Östen ja rodultaan tämä kaveri on borderterrieri. Östen täyttää ensi syksynä viisi vuotta. Östen on pieni suloinen koira, jolla on erittäin isoja ongelmia ja juuri siksi tunsin, että tätä blogia tarvitaan.

Östen oli aluksi ihan tavallinen pieni pentu, kunnes Östen tuli jonkinlaiseen uhmaikään n. 9 kk ikäisenä. Silloin käytös alkoi muuttumaan ja Östen alkoi olemaan melko aggressiivinen muille koirille. Östen tapasi näykätä muita koiria heti ensi tapaamisella melkoisen rähinän säestämänä, jonka jälkeen se yritti ystävällisesti tervehtiä muita. Siinä vaiheessahan toiset koirat eivät enää halunneet olla Östenin kanssa missään tekemisissä. Ongelma ei tuntunut ratkeavan enää minun taidoillani, joten kävin Östenin kanssa kokeilemassa viisaampien ohjauksella eri koirankoulutusmetodeja. Kerron näistä sitten myöhemmin.

Käytösongelmien ohella, Östen kärsi pahoista allergiaoireista. Oireet alkoivat Östenin ollessa ihan pikku-pentu, kun yritin antaa sille citro-oskaa. Kun jätin citro-oskan pois, myös oireet katosivat pitkäksi aikaa. Vuosien myötä oireet kuitenkin palasivat ja pahenivat. Tilanne on mennyt jatkuvasti huonompaan suuntaan. Kokeilin Östenin kanssa useampia eliminaatiodieettejä, mutta mistään ei ollut apua. Ensimmäinen allergiatesti tuli takaisin negatiivisena, ja ihopalatestin vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: "Koiralla on joko allergia tai kapi." (Ihanko totta???) Koira on ollut lähes neljä vuotta jatkuvalla kortisoni-kuurilla, ja siitä huolimatta se säännöllisin väliajoin raapii ihonsa verille ja puree karvat poikki kyljistä, niin että se on ihan kaljuja laikkuja täynnä koko koira-parka. Viime syksynä teetimme uuden allergiatestin ja sieltähän alkoikin sitten löytymään vaikka mitä: koivu, pujo, järviruoko, rölli, homeita, varastopunkki, sika, joitain kaloja, maissi, herne... Ei siis ihme, ettei ruokinnalla saatu mitään tulosta aikaan. Vuoden alusta aloitimme siedätyshoidon, joten sen vaikutuksista ajattelin päivitellä tänne aina kun jotain uutta ilmenee.

Meni erittäin kauan, ennen kuin ymmärsin yhteyden ongelmakäyttäytymisen ja allergian välillä. Aina kun Östen on ollut huonommassa kunnossa, on sen rähiseminen muille koirille ollut aivan mahdotonta, eikä mitkään makupalat, kiellot tai muut onnettomat yritykset ole auttaneet siihen. Kun sain sen fyysisesti hieman parempaan kuntoon, sain sen reagoimaan naksuttimeen ja siten opetettua sille rauhoittavia signaaleja, kun toisia koiria tulee vastaan. Siitä on ollut iso apu, mutta tämä työ on vielä kesken. Kirjoittelen siitäkin jatkossa enemmän.

Koska aloitin tämän blogin näin myöhään, joudun kirjoittelemaan vähän päällekkäin niin menneistä kuin tulevista. Se voi toki tuntua hieman sekavalta, mutta toivon että tästä olisi kuitenkin apua minulle itselleni, että pystyisin paremmin hahmottamaan syyt ja niiden seuraukset, miksi Östenin kanssa kaikki on niin kuin on. Ja saattaisihan tästä olla apua muillekin, jotka taistelevat samojen tai samankaltaisten ongelmien parissa. Allergisen koiran kanssa elämä on hetkittäin todella raskasta. Minä olen kuitenkin päättänyt selvitä tästä taistelusta voittajana!